Mielestäni sanomme ihmissuhteissamme kiitos aivan liian harvoin. Minä sanon ihmissuhteissani kiitos aivan liian harvoin. Meidän pitäisi kiittää toisiamme enemmän, sillä liian usein kiitos jää vain ajatuksen tasolle. Miksi kiittäminen on niin hankalaa, vaikka se on niin tärkeää? Miksi emme aina muista, tajua tai jaksa kiittää?
Kerta toisensa jälkeen mieheni vie automme huoltoon, käy ostamassa siihen uusia osia kuluneiden tilalle ja vaihtaa renkaat. Tajusin, etten ole koskaan kiittänyt häntä kaikesta siitä, mitä hän tekee pitääkseen automme kunnossa. Kenties en pidä noita asioita kuitenkaan niin tärkeinä. Ehkä pidän itsestäänselvänä, että mieheni hoitaa autoon liittyvät asiat, enkä siksi ymmärrä kiittää.
Luulen, että kiitämme helpommin sellaisista asioista, joista itse haluaisimme kuulla meitä kiitettävän. Asioista, joiden ymmärrämme vaativan aikaa ja vaivaa, koska itse teemme niitä usein. Meillä kotona minä useimmiten imuroin, joten muistan kyllä (toivottavasti!) kiittää, jos puolisoni tekee sen. Autoon kohdistuvista huoltotoimenpiteistä, joita puolisoni tekee jatkuvasti, sen sijaan tajuan harvemmin kiittää, koska en niitä itse yleensä tee. En osaa ajatella, kuinka paljon vaivaa ja aikaa auton ylläpitämiseen menee.
Mielestäni kiittäminen on tärkeää, koska tuolla yhdellä pienellä sanalla voimme viestiä niin paljon. Kiitos tarkoittaa: huomaan vaivannäkösi ja arvostan sitä. Kiitos sanoo: olen iloinen, että käytit aikaa auttamiseeni. Kiitos osoittaa: en pidä tekoasi itsestäänselvänä. Kiitos kertoo: olen kiitollinen avustasi. Kiittämällä teemme näkyväksi toisen ihmisen vaivannäön.
Jos jätämme kiitoksen sanomatta liian monta kertaa, on olemassa riski, että jonain päivänä emme enää saa tilaisuutta sanoa sitä. Kiitoksen sanomatta jättämisestä ei nimittäin ole kiittämättömyys kovin kaukana, ja kiittämättömyys karkoittaa avuntarjoajat. Kiitoksen ääneen sanominen sen sijaan saa mitä todennäköisimmin avuntarjoajan tekemään saman uudelleen. Saattaapa olla niinkin, että kiittäminen lisää kiitollisuutta. Uskon myös, että tekisi hyvää ihmissuhteillemme tunnistaa ja tunnustaa käytännöllinen rakkaus, jota osoitamme arjen avuliailla teoilla. Kiittämällä huomioimme toisemme, ja mikä voisikaan olla ihmissuhteissa sen tärkeämpää.
Toki kiitämme asioista, jotka meille ovat tärkeitä. Kiitämme myös isoista asioista, sellaisista, jotka on helppo huomata. Mutta kiitämmekö pienistä teoista, jotka nekin puhuvat rakkautta? Kiitämmekö roskien viemisestä, ruoan tekemisestä, tarjotusta kyydistä, leivotusta piirakasta, keitetyistä kahveista? Toivoisin, että oppisin kiittämään teon mittaluokasta piittaamatta.
Meidän tulisi opetella kiittämään useammin. Kiitosta ei voi tuhlata loppuun, eikä se kulu käytettäessä.
// Suvi
kaleidoskooppi.net 