Auto taittaa maantietä tasaiseen tahtiin. Sisällä on jo lämmin, mutta huurteisessa ikkunalasissa näkyvät yhä alkumatkasta piirtämäni sydämet. Vastaan ajaa autoja harvakseltaan, kenties hekin matkalla joulunviettoon niin kuin mekin. Lumisade on voimistunut matkan aikana ja taivaalta leijuvat lumihiutaleet kieppuvat kiihtyvään tahtiin kohti auton valoja. Hiutaleiden tanssi valokeilassa lumoaa lempeydellään.
Olemme kuunnelleet koko matkan samaa kasettia, välillä alkuun kääntäen. Tuota samaa kasettia kuuntelemme joka joulu ajaessamme mummolaan joulunviettoon, tietysti myös tänä vuonna. Osaamme jo ulkoa jokaisen sanan, alkusoiton ja triangelin kilahduksen. Tasaisin väliajoin joku meistä kolmesta takapenkkiläisestä huutaa: isommalle! Joko ollaan perillä? Kuinka pitkä matka vielä?
Tällä kertaa tunnelma takapenkillä on kuitenkin tiivistynyt muustakin kuin vähästä tilasta: jännityksestä, odotuksesta ja siitä kutkuttavasta tunteesta, että aattoon on enää yksi yö. Olemme matkalla mummolaan joulunviettoon. Tuntuu ihmeelliseltä, että joku on tehnyt laulun juuri tästä hetkestä, juuri tästä joulusta, juuri meille. Renkaiden tasainen hurina maantiellä säestää kasettisoittimesta kuuluvaa melodiaa.
Huomenna on joulu, huomenna on jouluaatto. Kääriydyn noiden sanojen lupaukseen ja uppoan levolliseen uneen poski huurteista ikkunaa vasten.
// Suvi
kaleidoskooppi.net 