23. luukku: Joulukirkko

Olin ehkä neljä- tai viisivuotias. Niin pieni, että joulun taika oli jotain käsinkosketeltavan ihmeellistä, mutta kuitenkin jo niin iso, että tiesin, milloin kannattaa olla valppaana. Jo aiempina vuosina olisin halunnut lähteä aikuisten mukaan, mutta aina sanottiin, että olet vielä liian pieni, etkä kuitenkaan jaksa aamulla herätä. Mutta nyt vihdoin aattoiltana korvaani kuiskattiin, että tänä jouluna toiveeni toteutuu.

Pienemmät serkkuni ja siskoni vielä tuhisivat untaan, kun täti tuli edellisiltaisen lupauksensa mukaisesti herättämään minut. Oli niin pimeää, että olisi voinut olla keskiyö, mutta aamu oli erityinen, joten pomppasin sängystä hetkessä. Lyhyt kävelymatka joulukirkkoon tuntui paljon todellista pidemmältä pakkasen paukkuessa ja tähtien tuikkiessa. Puristin tiukasti tätini kättä, ja tunsin pyhän läsnäolon kun yhdessä kävelimme kirkonmäkeä ylös. Lapsista vain minä olin päässyt mukaan tuohon juhlalliseen hetkeen.

lapsuusjoulu

Miten tärkeää onkaan joskus kokea olevansa aivan erityinen. Niin tärkeää, että muistan sen tunteen vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Itse joulukirkosta en muista mitään, mutta tuon aamun juhlava tunnelma on painunut syvälle mieleni sopukoihin. Sain ensimmäistä kertaa olla osa sukumme tärkeää jouluperinnettä. Sain turvallisten aikuisten lämpimien hymyjen ympäröimänä katsoa silmiin Häntä, jonka vuoksi juhlaa vietämme.

//Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s