Et tunne minua enää. Et ole enää pitkään aikaan tuntenut. Sinun silmissäsi olen yhä se, joka joskus kauan sitten olin. Katselet minua kuluneiden lasien läpi, jotka kaipaisivat kipeästi päivittämistä uuteen malliin, sillä linssisi piirtävät esiin väärän kuvan minusta. Kaikki se vanha on toki yhä osa minua, mutta sen lisäksi on niin paljon muuta, josta et tiedä mitään.
Haluaisitko tuntea minut paremmin? Tietää, mistä pidän, nautin ja iloitsen. Ymmärtää, mitä mietin, pohdin ja murehdin. Nähdä, millainen minusta on tullut.
En tiedä. Et koskaan kysy.
Tuntuu kuin olisimme jumissa vanhoissa rooleissamme, niissä vuosien takaisissa. Kanssasi taannun itsekin. Asetun tottuneesti samaan muottiin, jossa monta vuotta asustin. Muottiin, jossa silloin viihdyinkin. Nyt en kuitenkaan tuohon muottiin enää pystyisi itseäni puristamaan. Silti en uskalla olla edessäsi täysin sellaisenakaan, joka nyt olen. Piilottelen sitä, mitä vuodet ovat piirtäneet persoonaani, sillä pelkään, ettet ymmärtäisi. Että ymmärtämättömyydessäsi painaisit alas jotain minulle tärkeää.
Jotain minussa tärkeää.
Ehkä minun pitäisi olla armollisempi. Olethan sinäkin omalla tavallasi roolisi vanki. Tottunut tallaamaan niitä samoja uria, joille keskustelumme useimmiten ajautuvat. Ehkä sinäkin pelkäät astua tutulta tieltä pois ja kysyä aiemmin kysymättömiä kysymyksiä. Emmehän tiedä, mihin se kaikki tuntematon meidät veisi. Silti toivon, että vielä jonain päivänä meistä jompi kumpi uskaltaa uudelle uralle. Ravistelee rooleja, kysyy kiperiä, kertoo kokemastaan.
Tahtoo tutustua jo tuntemaansa.
// Suvi
kaleidoskooppi.net 