Luin sanat tietokoneeni ruudulta kesken tuikitavallisen työpäivän. Ne olivat viesti ammattilaiselta toiselle. Ne olivat vastaus kysymyksiini, pohdintaani siitä, mikä olisi parasta yhden pienen elämän kannalta.
Lupaan pitää hänen puoliaan, luin viestin lopusta. Ja minä itkin.
Itkin sitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät tee työtä ainoastaan rahan tähden. Ihmisiä, jotka asettuvat kilveksi toiselle. Ihmisiä, jotka ilman kiitosta välittävät, puolustavat, taistelevatkin.
Itkin sitä, että on olemassa ihmisiä, ammattilaisia, jotka jakavat toisen ihmisen, ammattilaisen taakan. Koppaavat kiinni toiselta reunalta tai nappaavat itselleen koko lastin, kun toisen vastuu pakon edessä päättyy.
Ja itkin sitä elämää, joka niin kipeästi tarvitsee kannattelijaa. Toivoin, että hänelle kävisi hyvin. Että tekemämme riittäisi ja elämä kantaisi. Että vielä tulisi jotain paljon parempaa kuin tämä tuskainen, epävarma hetki.
// Heini
kaleidoskooppi.net 