Lupaus

Neljä erilaista arkea, neljä erilaista naista, neljä erilaista matkaa jouluun.

Yksi erityinen, yhteinen juhlan aihe.

Yhdelle vuosi on tuntunut raskaalta ja pitkältä, joulu sen myötä todella tervetulleelta. Lahjat on hankittu hyvissä ajoin, joulumusiikin kautta tunnelmaan virittäydytty jo marraskuusta. Toisen tavoitteena on, ettei tänä aattona tarvitsisi viime vuoden tapaan livahtaa töiden pariin hetki ennen joulurauhan julistusta. Jouluun riittää, että glögikattila lämpenee hellalla ja juustovalikoima pöydällä.

Kolmas on polttanut kynttilöitä, nauttinut jouluvalojen hämärästä ja narskutellut hankea kenkien alla. Antanut upeiden joulukonserttien johdatella jouluisiin ajatuksiin, iloinnut ystävät yhteen tuoneista pikkujouluista, siirtynyt joulujuhlavalmistelujen kautta jo lomalle. Neljäs puolestaan on luottanut siihen mottoon, että joulu tulee, vaikkei sen eteen mitään tekisikään – ja kyllästänyt itsensä niin hyvin joulumusiikilla, että hyräilee jouluisia kertosäkeistöjä ihmisvilinässäkin.

Yksi keskittyy olennaiseen: siivotaan vain välttämättömät, tehdään ruokaa vain tarpeellinen määrä, yritetään välttää kaikenlaista hysteriaa viimeiseen asti. Toinen syttyy joululle vuosi toisensa jälkeen myöhemmin ja etsii joulun tunnetta tietämättä mitä oikein etsii. Jossain kohtaa joulukuuta se oikea joulutunne viimein hiipii lumisen puun takaa ja nappaa jokaisen varoittamatta otteeseensa.

Sillä hetkellä ymmärtää, että ihan oikean joulun voi viettää, vaikka omassa kodissa ei kuusi tuoksu tänäkään vuonna tai joulunlaitto jäi punaisen ovikranssin ripustamiseen ja jo kertaalleen korjattuihin tähtiaskarteluihin.

Vaikka aattoon kuuluvat lähes erottamattomasti joulurauhan julistus, sauna ja ateria yhdessä läheisten kanssa, on joulu tullut ilman niitäkin. Joskus on juhlittu paahtavan auringon alla tai aasialaisessa kaupungissa, jossa joulu ei näkynyt katukuvassa mitenkään. Aina joulu on saapunut.

Joulun syntyminen ei tarvitse täydellisiä olosuhteita.

Olennaista on sittenkin keskittyä niihin, joiden kanssa joulumme vietämme, ja Häneen, jonka syntymää juhlimme. Miltä tuoreesta äidistä mahtoikaan tuntua katsellessaan pientä poikaansa, tunnistaessaan hänessä omia piirteitään, kuitenkin tietäen, että joutuisi jonain päivänä luopumaan. Iloon sekoittuu haikeus, riehakkaaseen riemuun pyhyys.

Siinä on se yhteinen ja erityinen.

Pysähtyä jouluseimen ääreen ja katsoa lasta, joka saapui tyhjin käsin, mutta kantaa harteillaan koko maailmaa. Hiljentyä sen oikean joulun sanoman äärelle, joka viime päivien tapahtumien myötä tuntuu kovin lohduttavalta:

Joulu tulee, valkeus voittaa varjon, ja toivon näyttää ylle maailman.

Tässä se on: joulu.