Kaupan pullaa

Kesällä järjestetään upeita Instagram-valmiita puutarhajuhlia, rantapartyja ja upeasti katettuja illallisia. Kukat hehkuvat, lomaihmiset ovat rentoja ja tyylikkäitä, ja kesän valo raamittaa kuvat kauniisti.

Täydellisyyden tavoittelu saattaa kuitenkin tappaa monta ihanaa hetkeä, ennen kuin ne ehtivät edes syntyä. Uupuneena lomalle jäänyt ei tohdi kutsua ketään kylään, koska ei jaksa siivota, saati askarrella paperipilleihin mätsääviä viirinauhoja. Pari päivää vierähtää helposti Pinterestiä ja blogeja selaten, eikä haaviin siltikään tartu sellaisia täydellisiä tarjottavia, joihin omat voimavarat, saatavilla olevat tarvikkeet ja sorminäppäryys riittäisi.

Instagram tulvii tarkkaan mietittyä kauneutta, huolellisesti rajattuja arjen pilkahduksia ja riman korkeuksiin nostavaa harmoniaa. Pinterest on mahtava aarreaitta, josta helposti tulee upottava ylisuurten odotusten suo.

Tänä kesänä meillä keskitytään raivaamaan tilaa kohtaamisille. Aion aloittaa eteisestä ja kantaa naulakon ruuhkanneet talvitakit piiloon. Siirtelen kenkiä sen verran riviin, että sisään pääsee ilman hyppyaskelia. Aina valmiudessa olevat mökkireissukassit taidan viedä autoon koko kesäksi.

Keittiössä laitan tiskit koneeseen, pinoan postit yhdeksi kasaksi ja pyyhin edellisten ruokailujen jäljet. Sitten nostan pöytään pussillisen kaupan pullaa (suosin tätä), jäätelöpaketin tai tuoretta leipää (erityisen mielellään tätä) ja voita. Keitän kahvit tai korkkaan kolapullon. Istun alas ja toivon, että vastapäätä istahtaa joku, joka haluaa pysähtyä jakamaan juuri sen hetken.

 

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s