Hahmoja

Ystävä toi terveisiä yhteisiltä tuttaviltamme toisesta maasta. Muistavat siellä kuulemma vieläkin nimeni hyvin – koska tietävät Minna Canthin. Hätkähdytti, että tuntevat kaimani saavutukset. Piti ihan pysähtyä miettimään, mitä itse muistan hänestä ja tuotannostaan.

Kesäretki kulki ohi rakennusten, joissa joskus tuli vietettyä paljon aikaa. Pieni vilkaisu pihaan palautti mieleen paljon muistoja. Jostain syystä ensimmäisten joukossa olivat paikkakunnalla syntyneen suurmiehen patsaalla vietetyt juhlalliset hetket, joiden merkitys jäi kouluvuosina todella etäiseksi. Automatkan jatkuessa etsin lisätietoa kyseisestä herrasta ja aloin ymmärtää, miksi edesmennyt rehtorimme halusi meidänkin kunnioittavan tuota 1700-luvulla syntynyttä monioppinutta, jota sittemmin on kutsuttu myös Suomen historian isäksi.

Kouluvuosina historia oli jotain, mitä opeteltiin kokeita varten. Yhtäkkiä huomaan olevani se, jota muu seurue odottaa museoiden eteisissä. Mennyt on saanut merkityksiä, jotka valaisevat tätä päivää ja luovat avauksia tulevaan. Kuluneesta on tullut kiinnostavaa.

Hukkaamme syvää ymmärrystä maailmasta, jos unohdamme historiamme ja ne, jotka sitä elivät ja tekivät. Yhteiskunta ei ole kehittynyt tähän tilaan itsekseen. On tarvittu yksilöitä, jotka ovat uskaltaneet ajatella ja toimia.

Ehkä olisikin aika palautella mieleen menneiden suurhahmojen saavutuksia. Kun seuraavan kerran maksat setelillä, tsekkaapa paperirahaan kasvonsa saaneen saavutukset netistä. Tai kun näet Suomen liput saloissa, kurkkaapa kalenterista kenen kunniaksi ne liehuvat ja miksi.

Saatat säästyä siltä häkellyttävältä hetkeltä, mistä eräs lähipiirin teini itsensä taannoin löysi.

– … Snellman.
– Ai se jauhelihatyyppi?