Olen pienestä tytöstä asti lukenut runoja. Niissä minua yhä vain edelleen viehättää sama juttu kuin lapsena: miten muutamaan säkeeseen voikin vangita niin paljon? Välillä on kuin koko tämän hetkinen maailmani olisi kuvattu parilla, huolella valitulla sanalla. Toisinaan taas runot maalaavat esiin maailmaa, jota en muutoin olisi huomannutkaan.
Tämän joulukuun alun yksi parhaimmista jutuista on ollut Elina Salmisen joulukalenteri, jonka hän on tehnyt podcastin muotoon. Joka päivä Elina lukee kirjoittamansa runon ja kertoo ajatuksia runonsa taustalta. Paitsi että olen aina pitänyt Elinan runoista ja lukenut hänen kirjoittamia runokirjoja uudestaan ja uudestaan, on niin mielenkiintoista kuulla tilanteista ja ajatuksista, joista runot ovat syntyneet.
Luukut voi halutessaan kuunnella vaikka kaikki yhteen menoon. Itse nautiskelen luukuista yksi kerrallaan aamuhämärässä, kynttilän valossa, kahvikuppi kourassa. Ellen sitten napsauta podcastia päälle jo torkutusten välissä…
Lempeää itsenäisyyspäivää luukun 6 sanoin!
*****
Tämä on minun maani
tämä minun harmaa taivaani
nämä ovat minun metsiäni
ja tässä on minun mereni
ja minun onneni lepää siinä
että näiden kehysten läpi
olen saanut katsella maailmaa
ja opetella tuntemaan
mitä kaikkea tarkoittaakaan vapaus
Elina Salminen
Joulukalenterin luukuista avautuu ideoita ja inspiraatiota joulun odotukseen. Kaikki joulukalenterin postaukset löydät tunnisteella #meidänjoulu.