Istut siinä, vain parinkymmenen sentin päässä.
Mietin, ymmärrätköhän meidän haluavan auttaa sua,
ei tehdä sun oloa vieläkin pahemmaksi.
Käperryt hupparisi sisään
ja äänesi muuttuu koko ajan hennommaksi.
Lopulta en meinaa kuulla hentoa kuiskaustasi enää ollenkaan.
En tiedä mistä oot mennyt eniten rikki.
Kovista sanoista,
kylmistä katseista
vai hyväksynnän puutteesta?
Ilkeistä kommenteista,
hylätyksi tulemisesta
vai rakkauden kaipuusta?
Koko keskustelumme ajan ajattelen vain yhtä asiaa:
kuinka kovasti mun tekiskään mieli
halata sua oikein lujaa
ja vakuuttaa, että kyllä kaikki järjestyy.
Kertoa, että sä oot ihana,
sanoipa muut susta mitä tahansa.
kaleidoskooppi.net 