Paras (itsetehty) granola

En ole koskaan tykännyt kauppojen valikoimien myslien mausta. Ne pöllyävät suussa, eivätkä joukkoon heitetyt kuivahtaneet rusinat auta tilannetta yhtään. En ole myöskään koskaan pitänyt kauppojen valikoimien granoloiden hinnasta enkä sokerin määrästä. Ne ovat kalliita ja niitähän popsii kuin karkkia konsanaan.

Mutta voi että miten kaikin puolin täydellistä onkaan itsetehty granola! Se narskuu suussa sopivasti, hivelee makuhermoja, on edullista ja makeuden(kin) määrän voi aivan itse määritellä. Kaiken lisäksi valmistaminen käy muutamassa minuutissa, uuni hoitaa sitten loput.

granola blogi

Monta vuotta valmistin granolaa suunnilleen Lähiömutsin ohjeella, ja hyvää tuli! Alkuvuodesta inspiroiduin sitten tuunaamaan reseptiä Uusimuusan ohjeen suuntaan, ja niinpä tämän hetken suosikkireseptini on tässä:

  • 7 dl kaurahiutaleita
  • yhteensä 3 dl erilaisia siemeniä (esim. seesam, auringonkukka, pellava)
  • vajaa 1 dl kookosöljyä
  • noin 1 dl vaahterasiirappia
  • pari kourallista kookoshiutaleita (silkkaa hifistelyä!)
  • kuivattuja karpaloita (jos haluat sekaan jotain pehmeää)
  • kanelia
  • vaniljatanko tai -jauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään lukuunottamatta mausteita ja karpaloita. Lämmitä kookosöljy ja vaahterasiirappi juoksevaksi ja sekoita kuivien aineiden sekaan. Levitä seos pellille ja paahda noin 150-175 asteisessa uunissa niin kauan kunnes granola on kevyesti paahtunut (noin 15-30 minuuttia). Sammuta uuni ja jätä pelti vielä uuniin koko yöksi. Näin kotona tuoksuu ihanalta vielä aamullakin! Ja jos pidät granolakokkareista yhtä paljon kuin minä, sekoita karpalot ja mausteet vasta täysin jäähtyneeseen granolaan.

One thought on “Paras (itsetehty) granola

  1. Päivitysilmoitus: 4. luukku: Joulumuistamisia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s