Älä oleta, vaan kysy

En tiedä teistä, mutta minulla on välillä paha tapa olettaa asioita. Yleensä oletukseni liittyvät muihin ihmisiin ja siihen, mitä he mahdollisesti tuntevat tai ajattelevat. Kaava on tuttu: tarkkailen jonkun läheiseni toimintaa, teen siitä omat tulkintani ja tulkintojeni perusteella muodostan oman oletetun todellisuuteni. Tämä kaikki tietysti missään vaiheessa kysymättä asianosaiselta, miten asiat oikeasti ovat.

Olen huomannut, että oletusten tekeminen johtaa useimmiten epämiellyttäviin tilanteisiin, joista voin syyttää vain itseäni. Otetaan esimerkki elävästä elämästä: meillä oli pari viikkoa sitten hääpäivä. Töistä kotiin ajellessani ajattelin, että olisipa kiva käydä vaikka yhdessä kahvilla merkkipäivää juhlistamassa. Kotioven avattuani en kuitenkaan ilmaissut ideaani, vaan siirryin suoraan suosikkipuuhaani: oletusten tekemiseen. Hääpäiväjuhlinnan toisella osapuolella oli ollut huono päivä töissä, ja hän oli kohdatessamme hieman väsynyt ja äreä. Siitä sitten muitta mutkitta (fiksuna naisena) tein sen oletuksen, että tuskinpa häntä mikään kahvittelu edes kiinnostaisi! Ei ainakaan silloin, eikä ainakaan minun kanssani.

Siirryin siis sohvalle oletusteni viereen ja piehtaroin synkähköissä tunnelmissa seuraavat pari tuntia, kunnes oletukseni purkautuivat ulos kiukkuna ja (täysin itse aiheutettuna) pettymyksenä.

DSC_0042_1535303252748

Kuinka epäreilusti käyttäydyinkään tuossa tilanteessa! Kertomatta mitään omista toiveistani, tein virheellisiä oletuksia ja sain niillä syöstyä itseni aikamoisen kiukun valtaan. Yksi pieni kysymys olisi riittänyt muuttamaan koko illan kulun.

Tämä oli uskoakseni vain yksi monista tilanteista, joissa niin usein teemme oletuksia ja laitamme toistemme päähän ajatuksia sekä suuhun sanoja, joita ei siellä alun perin ollenkaan ole ollut. Kysymättä jättäminen avaa oivan portin väärinymmärryksille, turhautumiselle ja kommunikaatiokatkoksille.

Annan siis täten itselleni ihan ilmaisen neuvon (jota saavat toki muutkin noudattaa):

älä oleta, vaan kysy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s