Elokuu toi mukanaan meille kaikille arjen, ja kesän kääntyessä syyskuuhun arki on jo kovaa vauhtia käynnissä. Kalenterit on kaivettu esille työlaukun pohjalta, ja päiviämme värittävät taas työpaikkalounaat ja tehtävälistat, aikaiset herätykset ja aamupuurot.
Arki ei kuitenkaan ole pelkkiä aamuherätyksiä, kiirettä tai kalenterisulkeisia. Viime syksynä kirjoitimme lyhyen postaussarjan teemalla meidän arki. Nautimme yksinolosta niin kotona kiisseliä keitellen kuin lenkkipolulla raikasta ilmaa hengitellen ja pohdimme arkisten sanojen merkitystä sekä itsellemme että muille.
Tänä syksynä haluamme jälleen keskittyä siihen, mikä arjessa on hyvää, ja jakaa sitä myös teille. Siispä tulevina viikkoina aina perjantaisin puemme sanoiksi arkipäiviemme parhaita paloja. Toivomme, että ne tuovat iloa sinunkin arkeesi.