Vihainen sydän

Vihaisen sydämen perustuksissa majailee raastava epäreiluuden kokemus. Vihainen sydän ei usko tulevaisuuteen tai hyvyyteen, onneen joka osuisi omalle kohdalle. Se ei uskalla tarttua pienimpäänkään iloon, onhan se myös syvästi pettynyt sydän. Vihainen sydän ei ole pystynyt eikä saanut kasvaa rakkauteen tai rauhaan. Siksi se näkee uhkia sielläkin, missä muut näkevät pelkkiä mahdollisuuksia.

Vihainen sydän on satuttava sydän. Se ei jaa iloja, se tuhoaa toistenkin onnen. Se ei kärsi lähimmän rinnalla, se vaatii kärsivältäkin. Se satuttaa muita tarkoituksella – yleensä tavoilla, joiden tietää osuvan toisessa kipeimpään mahdolliseen kohtaan. Se uskoo myös, että on paras hyökätä heti ettei kukaan ehdi ensin. Vihainen sydän kostaa oman kipunsa ympärillä oleville.

Vihainen sydän onkin haastavin sydän. Se on vaikein rakastaa ja helpoin hylätä.

Pehmetäkseen vihainen sydän tarvitseekin aivan erityisiä sydämiä. Sitoutuneita sydämiä, joiden rakkaus valaa pettyneen sydämelle uutta perustusta. Armollisia sydämiä, jotka ymmärtävät hyökkäysten kumpuavan kivusta. Taivaallisia sydämiä, joiden toivo kannattelee päivästä toiseen. Kaiken se kestää.

Ja sitten vihainen sydän tarvitsee vielä lepoa, sillä mikään ei väsytä niin kuin jatkuva viha ja varuillaan olo. Huoahtaminen edellyttää turvallista tilaa, jossa kosketus on hellää ja äänensävy pehmeää. Paikkaa, jossa vihainenkin sydän on täysin hyväksytty – sellaisenaan, vihaisenakin. Ihana että oot siinä.

Yksi kiitollisimmista sydämistä on entinen vihainen sydän. Se tietää, mitä on ansaitsematon rakkaus. Se tuntee perustuksiaan myöten, mitä kaikkea armon kohtaaminen voikaan rakentaa uudeksi. Se muutti sydämen.

//Heini