Palasia syksystäni

Syksy jyrähti käyntiin voimalla ja armottomasti vieden lämmön mennessään. Olen aina pitänyt syksystä, sen tunnelma on ihan omanlaisensa. Tämän viikon sateissa niitä hyviä puolia on kuitenkin joutunut vähän hakemaan. Tässäpä pari ideaa syksyäsi ilahduttamaan:

1. Kuivattu inkivääri

Yhtä varmasti, kuin kesän jälkeen koittaa syksy, starttaa myös flunssakausi. Ensimmäiset lääkekuurit on meidän perheen osalta jo syöty, ja tilanne hetkeksi helpottanut. Tähän välivaiheeseen uusia tartuntoja ehkäisemään ja muuten vaan oloa piristämään olemme vetäisseet pari ässää hihasta. Yksi niistä on inkivääri, joka on luonnon oma tapa pitää taudit loitolla. Inkivääri sisältää tulehdusta ehkäiseviä aineksia ja antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja ja sen on todettu edistävän hengitysteiden terveyttä ja vahvistavan elimistön sisäistä puolustusjärjestelmää. Vähäisen tutkimusnäytön vuoksi Suomessa inkivääriä ei raskaana oleville suositella, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa sitä käytetään yleisesti myös raskauspahoinvoinnin lievittämiseen.

inkivääri

Flunssakaudella olemme jo useana vuotena keitelleet juomaa tuoreesta inkivääristä. Nämä kuivatut versiot ovat uudempi tuttavuus, rajun makuinen mutta jotenkin oudolla tavalla koukuttava sellainen. Ole kuitenkin tarkkana millaisia inkiväärinamuja ostat. Sokeroidussa versiossa on jopa yli 70% sokeria, joka puolestaan lisää tulehdusriskiä elimistössä, joten muista valita mahdollisimman vähän sokeria sisältävä vaihtoehto!

2. Hercule Poirot

Salainen aseeni pimeneviin syysiltoihin ovat Hercule Poirot -elokuvat. Ne kuuluvat meillä myös siihen kuuluisaan puolisoiden yhteiseen aikaan. Turvallinen jännitys sopii minulle. Ei mitään liian kamalaa, ei mitään sellaista, jonka vuoksi menettäisin yöuneni. Pieni murhamysteeri ratkaistavaksi sohvan nurkassa charmikkaan belgialaisherran johdatuksella – mais oui! Näitä David Suchetin tähdittämiä mestariteoksia tulee Yleltä aina tasaisin väliajoin, juuri tällä hetkellä ei taida Areenasta löytyä, mutta onneksi on tallenteet!

3. Jenn Johnson – You’re gonna be OK

Tämänkin viikon, ja oikeastaan koko viime kesän lohdullisimmat lyriikat. Kun jäljellä ei ole enää yhtään rohkeutta, ei juurikaan uskoa ja toivokin uhkaa sammua, ei tarvitse jaksaa  kuin yksi askel kerrallaan. It will all be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.

//Anna

One thought on “Palasia syksystäni

  1. Hercule Poirot on mullakin ykkösjuttu! Löysin kuukausi sitten sarjan uudelleen Ruutu+- palvelusta ja täytyi heti uppoutua sen maailmaan. Niitä jaksaa katsoa vaikka muistaakin kuka on murhaaja 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s