Pettynyt sydän

Pettynyt sydän on aina haavoittunut sydän. Sitä ei ole kuultu tai nähty, se on jätetty huomiotta tai hoivatta. Pahimmillaan sillä on leikitelty tai se on kokonaan hylätty. Pettynyt sydän on vereslihalla. Se koittaa hartiavoimin välttää uusia tilaisuuksia tulla satutetuksi.

Pettynyt sydän on myös haavoittava sydän. Sydämen säröt ja sirpaleet satuttavat myös niitä, jotka uskaltavat tulla haavoittuneen lähelle. Ja vaikka se koittaa itseään – ja toisinaan muitakin – suojellakseen pysyä tarpeeksi etäällä muista, se samaan aikaan kaipaa kipeästi niitä, jotka tulisivat ja pysyisivät. Lujia ja rohkeita, jotka eivät kavahda kauemmaksi, kun omaakin sydäntä alkaa särkeä toisen kipu. Niitä, joiden rakkaus peittoaa pettymysten voiman. Ihan kaiken se peittää.

Siinä missä rakkaus voi parhaillaan parantaa, matkan aikana pettynyttä sydäntä kannattelevat ennen kaikkea kaksi asiaa: lempeä usko ja järkkymätön toivo.

Lempeä usko ei odota pettyneeltä sydämeltä mahdottomia. Se ei vaadi kasvamaan kohti jotain ylevää tai edes katsomaan tulevaan päivään, sillä huominenkin näyttää pettyneestä pettymysten värittämältä. Lempeä usko sanoo, että ihan hyvin pärjäät tänään. Ja jos haluat, niin tule meidän sohvalle. Lempeä usko hoivaa, hellii ja halaa. Kaiken se uskoo.

Järkkymätön toivo ei anna lupauksia, joista se ei voi olla aivan varma. Se tietää, että perusteeton toivo olisi pahinta, mitä pettyneelle voisi tarjoilla. Sen tähden järkkymätön toivo sanoo vain sen, minkä varmaksi tietää: vielä tulee päivä kun kaikki on kirkkaampaa. Järkkymätön toivo kantaa, kohottaa ja kurottaa. Kaiken se toivoo.

Älä siis sano pettyneelle sydämelle, että ryhdistäydy, ota itseäsi niskasta kiinni ja katse eteenpäin! Pettynyt sydän ei pysty siihen ennen kuin se on alkanut tarrata sanoista merkityksellisimpiin: aion pysyä sun vierellä aina.

 

pettynyt sydän

One thought on “Pettynyt sydän

  1. Päivitysilmoitus: Vihainen sydän

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s