Synttäriarvonta!

Kaleidoskooppi viettää tässä kuussa syntymäpäivää! Syksyisenä iltapäivänä kaksi vuotta sitten istuimme kotikaupunkimme ihanimmassa kahvilassa, ja ilmoille heitettiin ajatus blogin perustamisesta. Tuskin kukaan meistä silloin osasi aavistaa, millainen matka edessä olisi. Eikä varsinkaan sitä, miten tärkeä osa elämää blogista tulisi. Näiden kahden vuoden aikana olemme kirjoittaneet 176 postausta, joissa olemme jakaneet paitsi elämää ja ajatuksiamme, myös parhaita reseptejä ja koukuttavimpia kirjavinkkejä.

Olitpa sitten uusi tai jo pidempään matkassa viihtynyt lukija, on upeaa, että olet löytänyt tiesi tänne. Syntymäpäivän kunniaksi tämän postauksen myötä käynnistyy arvonta*, jossa on palkintona ihania juttuja. Kahvila Miriam’s on lahjoittanut Kaleidoskoopin synttäriarvontaan kaksi 20 euron arvoista lahjakorttia ja Teeleidi kolme teepakettia T-City -sarjastaan. Lisäksi kovasti ihailemamme korttien ja printtien tekijä Sokru on lahjoittanut arvontaan kaksi A4-kokoista julistetta. Olemme tosi iloisia, että saamme näin ilahduttaa muutamaa teistä lukijoistamme näiden suosimiemme pienyritysten tuotteilla!

5.10.

Arvomme siis kaksi tuotepakettia seuraavin säännöin:

  1. Seuraamalla meitä joko Instagramissa tai Facebookissa JA tykkäämällä tämän postauksen kuvasta tai jostain tulevan viikon aikana jakamastamme kuvasta/linkistä joko Kaleidoskoopin Instagramissa tai Facebookissa osallistut kahvilalahjakortin (20 euroa), Sokrun julisteen ja T-kioski -teepaketin arvontaan.
  2. Kommentoimalla tätä postausta tai tämän postauksen kuvaa tai tulevan viikon aikana jakamaamme kuvaa/linkkiä joko Kaleidoskoopin Instagramissa tai Facebookissa osallistut kahvilalahjakortin (20 euroa), Sokrun julisteen sekä Pieni suklaapuoti ja Kirjakauppa -nimisten teepakettien arvontaan. Voit kommentoida mitä vain – voit ehdottaa vaikkapa aiheita, joista lukisit mielelläsi lisää blogissamme tai lähettää meille terveisiä muuten vaan.

Arvonta suoritetaan torstaina 11.10. klo 15, joten siihen mennessä tulleet kommentit ja seuraajat ovat mukana arvonnassa. Voittajat julkistetaan perjantaina 12.10. klo 8 julkaistavassa postauksessa. Ei muuta kuin kipin kapin osallistumaan!

(*) Arvonnan palkinnot on saatu lahjoituksina postauksessa mainituilta ja linkitetyiltä yrityksiltä. Arvonnassa ei ole mukana Instagram, Facebook eikä WordPress.

7 thoughts on “Synttäriarvonta!

  1. Kaksivuotissynttärionnittelut! Osallistun ihanaan arvontaan. Teillä on niin mukavasti kirjoitettuja syvällisiä postauksia, jatkakaa samaa rataa 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s