Lukusuositus: Riikka Pulkkinen

On ihanaa käpertyä sohvan nurkkaan  kirja kädessään ja lähteä seikkailuun. Aika pian, ensimmäisten kymmenten sivujen aikana käy selväksi, viekö kertomus mukanaan vai ei.  Varsinkin viime vuosina, kun olen ehtinyt lukea aikaisempaa huomattavasti vähemmän, on summittaisen hapuilun ja hyvän kirjan etsimisen sijaan usein tehnyt mieli tarttua johonkin takuuvarmaan, ja uppoutua tarinaan, joka on juuri sellainen, joista pidän. Näihin hetkiin minulla on ainakin yksi varma valinta: Riikka Pulkkinen.

Ilmestyessään minuun teki suuren vaikutuksen Pulkkisen läpimurtoromaani Totta. Myös Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän vei mukanaan ja oli helppoa luettavaa. Jonotin pitkään kirjastosta hänen uutukaistaan, Lasten planeettaa, ja odottaminen kyllä kannatti. Tartuin kirjaan, ja uppouduin tarinaan  niin, etten meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni.

On pakko uskoa alkuun, vaikka alkuja on niin vaikea tunnistaa ja tunnustaa. Ne tuntuvat miltei aina tapahtumahetkellään lopuilta.

pulkkinen

Alun kuvaus eroon päätyneen pariskunnan viimeisestä yhteisestä joulunvietosta siihen liittyvine valmisteluineen on kaikessa haikeudessaan kaunis ja niin tosi. Minullekin on tuttu Pulkkisen ajatus siitä, että vanhemmuus ja elämä yleensä on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista: vain siirtymistä hetkestä toiseen. Juuri nyt on vain tämä hetki, josta on selvittävä seuraavaan, ei sen enempää.

Teräviä ja osuvia ovat myös Pulkkisen huomiot elämästä lapsen kasvattajana, kaikkine kipuineen ja haparointeineen. Tosin välillä mietin, että kirjan äidin ihanteet taitavat olla aika paljon omiani korkeammalla. Muutenkin kirjan kieli on toisinaan niin korkealentoista, että huomaan monessa kohtaa ajattelevani, ettei ainakaan kukaan minun tuntemani ihminen puhuisi tai ajattelisi käyttäen tällaisia sanoja.

Vaikka Pulkkisen käyttämä kieli on paikoitellen makuuni turhan mahtailevaa ja ylemmyydentuntoista, on se parhaimmillaan kuitenkin ihan uskomattoman kaunista, herkkää ja soljuvaa. Tämäkin kirja sisältää paljon erittäin hyvin kiteytettyjä kohtia, joita voisi jokaista lainata erikseen.

– John Lennon laulaa niin hellästi ”Nothing’s gonna change my world”, ja silti kaikki muuttuu, mutta niin hitaasti, että me ei vain nähdä sitä. Me tajutaan se vasta, kun asiat on jo hyvän aikaa olleet toisin.

Olisi ehkä liikaa sanottu, jos tituleeraisin Riikka Pulkkista lempikirjailijakseni. Joka tapauksessa hän on ehdottomasti yksi kotimaisen kirjallisuuden suosikeistani. Hänen uutuutensa on lukemisen arvoinen teos, kuten muutkin Pulkkiset. Kerro ihmeessä kommenteissa kuka on sinun luottokirjailijasi, olisi mahtavaa löytää itsellekin uusia!

//Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s