Pinnasängystä alkaa kuulua vaativaa ääntelyä jo puoli kuudelta. Kahden kuukauden ikäinen herätyskellomme lienee samaa mieltä kuin isoisäni, jonka mielestä päivä on pilalla jos nukkuu yli kahdeksaan. Onneksi lapsi nukahtaa väliimme vielä hetkeksi ja saamme nousta vasta puoli kahdeksan aikaan.
Tämä viikko eroaa tavallisesta, sillä mieheni on kolmen viikon isyysvapaalla. Saamme siis köllötellä aamulla sängyssä ilman kiirettä. Vauvan jumppaillessa matolla syömme joka-aamuisen vakioaamupalamme: puuroa mustikoilla, banaanilla ja hunajalla. Aamukahvini ajoitan niin, että saan nauttia sen rauhassa vauvan ensimmäisten päiväunien aikaan.
Aamupäivällä ohjelmassa on neuvolakäynti. Liukastelen muutaman sata metriä neuvolaan ja palaan hyvillä mielin kotiin kuultuani, että vauva on kasvanut hyvää vauhtia ja kaikki on hyvin.
En ole kovinkaan intohimoinen kokki, mutta äitiyslomalla ollessani olen laittanut ruokaa useamman kerran viikossa. Siksi mieheni tekemä lounas maistuukin neuvolan jälkeen erityisen hyvältä. Vauva nukahti uudelleen matkalla neuvolasta kotiin ja nukkuu sikeästi parvekkeella, joten lounaan jälkeen aloitan päivittäiset pyrkimykseni kohti pyykkikorin pohjaa. Kotitöistä vähiten pidän imuroimisesta ja eniten pyykinpesusta: pölypallot saavat pyöriä nurkissa kaikessa rauhassa, mutta tyhjä pyykkikori on ihana ja tavoittelemisen arvoinen asia. Pyykki- ja astianpesukoneen äänissä on sitä paitsi jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Tänään tyhjentelen laukkuja viikonlopun reissun jäljiltä ja pohdin, mitä kaikkea pitää olla pestynä tulevaa hiihtolomareissua varten.
Tämä päivä on poikkeuksellisen aktiivinen, sillä iltapäivällä on vuorossa jo päivän toinen meno. Suuntaan rattaat kohti kirkkoa ja seurakunnan ekavauvaryhmää, jossa vaihdamme kuulumisia jo tutuiksi tulleiden äitien kanssa. Olin alun alkaen vähän epäileväinen enkä ajatellut kaipaavani mamma-seuraa, mutta yllätyksekseni jokaviikkoisista kokoontumisista on tullut odotettu päivän piristys. Vauvaryhmän jälkeen lapsi nukahtaa rattaisiin. Hän nukkuu rattaissa mielellään ja yleensä pitkään, joten teen pikakierroksen lähikaupassa sekä käyn Postissa tehden samalla lyhyen kävelylenkin.
Illalla jatkan pyykkikorin tyhjentämistä ja pääsen jo melko lähelle pohjaa. Pölypalloilta ummistan edelleen silmäni, ehkä huomenna. Mieheni kylvettäessä vauvaa syön rauhassa iltapalan ja luen samalla lempilehteäni. Laitamme vauvan iltaisin kahdeksan aikoihin yöunille, jotta saamme iltaan vähän omaa tai kahdenkeskistä aikaa. Aikaisen herätyksen ollessa taattu kymmenen on ehdoton takaraja nukkumaanmenolle, joten meillä on kaksi tuntia käytettävänämme. Tänään valitsemme katsoa yhden jakson lempisarjaamme. Edellispäivän myöhäinen kotiintulo painaa silmiä ja sänky kutsuu jo puoli kymmenen jälkeen.
Välillä arkipäivien kulkua pohtiessani tekisi mieli lisätä joka lauseeseen sana ”vaan”. Olin vaan kotona, vaan luin, vaan siivosin, vaan kävin kävelyllä. Tuntuu, että päivissä ei juurikaan ole muille kerrottavaa. Olen kuitenkin päättänyt lopettaa vaan-ajattelun ja olla kiitollinen jokaisesta arkisestakin päivästä. Näistä päivistähän niin kauan haaveilin.
// Suvi
Kolmena peräkkäisenä perjantaina pääsette kurkistamaan meidän Kaleidoskoopin kirjoittajien arkipäiviin.
kaleidoskooppi.net 