Tiesin jo hetkeä aiemmin, että tätä kaikkea minä en kestä. Oli vain ajan kysymys, milloin en enää jaksaisi. Ja sitten kuulin, kuinka sydämeni antoi periksi ja murtui.
Sinä päivänä en pystynyt lopettamaan itkuani. Itkin silloinkin, kun olin muiden kanssa. Osalta onnistuin kätkemään kyyneleeni, toisilta en. Lopulta lyyhistyin ystäväni kerrostalon rappukäytävään. Tätä kirjoittaessani tuosta päivästä on tasan vuosi.
Viime jouluaaton teksti syntyi siis täysin toivottomissa tunnelmissa. Luulen, että kirjoitin tuon tekstin eniten itselleni. Minulla oli suuria vaikeuksia uskoa elämään saati sen antajan hyvään tahtoon. Suru oli saartanut minut, sydämeni säpäleitä särki.
Tänään ihmeellisimmältä tuntuukin se, että ei tunnu murheelliselta. Vaikka elämä ei aina kannakaan, niin elämän antaja kantaa kuitenkin. Ja siitä haluaisin muistuttaa tänään sinuakin: on kuitenkin yksi, joka kestää toivottomia ajatuksia, kantaa väsynyttä mieltä ja rakastaa murtunutta sydäntä. Hän, jonka syntymää pian juhlitaan.
Käännä katseesi puoleensa, Hän katsoo jo sinua.
// Heini
kaleidoskooppi.net 