Naputtelin viime viikolla työhakemusta, ensimmäistä sitten lasten syntymän. Ei ollut muuten mikään ihan helppo juttu yrittää markkinoida omaa osaamistaan, kun tuntuu että siihen on välillä vaikea itsekin uskoa. Tämänhetkisten työnantajieni mielestä olen nimittäin nykyään enimmäkseen tuhma, näppylänaamainen ja pahanhajuinen.
Olen se ärsyttävä tyyppi, joka pakottaa syömään vaikka ruoka maistuu oudolle. Joka juoksee lasten perässä milloin mikäkin vaatekappale kädessään yrittäen pukea niitä vastahakoiselle kaksivuotiaalle. Niistetäänkö nenä? – EI!! Menisitkö potalle? – EI!! Älkää kaatako jugurttia pöydälle! – ÄITI ON TUHMA!!
Tyttäreni oli ehkä kolmevuotias, kun silloin vielä kolmihenkinen pieni perheemme heräili eräänä aurinkoisena sunnuntaiaamuna. Loikoilimme kaikki vielä sängyssä ja tyttö katseli meitä erityisen tarkasti. Hetken päästä hän sanoi ihailevalla äänellä: ”Isi, sä olet kyllä tosi komea!” Sitten pieni hiljaisuus. ”Äiti, sulla on aika paljon näppyjä naamassa.”
Toki positiivistakin palautetta tulee. Aiemmin mainittujen lisäksi olen vähintään kerran päivässä rakas, lempi-suosikki tai paras kamu. Kelpaisikohan näistä joku ansioluetteloon?
kaleidoskooppi.net 
One thought on “CV”