Täysiä sylejä, tyhjiä sylejä

Meille tulee vauva! sinä kerroit kasvot onnesta hehkuen. Ja tiesit samalla tuovasi mieliimme kaikki mahdolliset vauvat: saadut, syntymättömät, menetetyt ja toivotut mutta saamatta jääneet. Yksi meistä mietti elämää, jota ei toiveistaan huolimatta vielä koskaan ollut kantanut sisällään. Toisen mieleen nousi pienen pieni vauvansa, joka ei koskaan selvinnyt tähän maailmaan. Kolmannen sydäntä riipaisi viiltävä ikävä enkelilapsiaan. Neljännen vatsaa kouraisi polttava vauvakuume, vaikka isäehdokkaita ei ollut edes näköpiirissä.

Kyllä sinä tiesit, etteivät vauvauutiset enää näillä vuosilla ja näillä elämillä ole niin yksioikoisen onnellisia kuin mitä ne joskus aiemmin ovat olleet. Muutamassa sekunnissa mielissämme ehti käydä lukuisia miksi-alkuisia kysymyksiä, joiden muotoja on ääretön määrä. Tunteissamme syntyi hetkessä ristiaallokko, jonka tumman sävyt säpsäyttävät joka kerta. Kuinka viiltävää voikaan olla kateus ystävän pyöristyvästä vatsasta. Kuinka ahdistavaa mustasukkaisuus ystävän sylistä, joka kohta ja jälleen kerran on ääriään myöten täysi. Kuinka syvää suru toteutumattomasta haaveesta, joka on toisille totta niin helposti.

Mutta tietämästäsi huolimatta sinä luotit meihin ja siihen miten uutiseesi reagoisimme. Kasvomme sulivat hymyihin, kehomme pehmenivät halauksiin ja äänemme kirkastuivat onnentoivotuksiin. Kysyimme tulevien isosisarusten reaktioista, lasketusta ajasta, vauvan sukupuolesta ja sinun fiiliksistäsi. Yli kaikkien ajatuksiemme valitsimme iloita puolestasi, sinun vauvastasi, ihmeestä joka sisälläsi kasvaa. Hetki oli sinun.

Aavistelit kai senkin, että myöhemmin tyhjät sylimme pakottivat meidät taas kerran kohtamaan kysymyksemme ja tunteemme. Arvelen, että samaan aikaan kun me itkimme, raivosimme tai kuka mitäkin, sinä lähetit meille voimaa ja iloa – toivoit varmaan niitä vauvojakin. Sillä niin kuin sinun ilosi on meidän ilomme, meidän surumme ovat sinun surujasi.