Minä voisin olla sinä. Olisin voinut syntyä sinuksi, varttua lähes ikuisen auringon alla, maalattian päällä, hataran olkikaton suojassa.
Sinuna pujottaisin päivittäin jalkoihini kuluneet varvassandaalit, kietoisin ympärilleni kauniita värikkäitä kankaita. Lapseni kantaisin selässäni, lukuisia uskomuksia mielessäni. Nukkumaan menisin toisinaan nälissäni, heräisin tietämättä millä ruokkisin lapseni yön laskiessa.
Sinuna minulle syntyisi lapsi kippuraisine varpaineen ja vääntyneine käsineen. Enkä minä tietäisi mitä lapselleni tehdä, miten häntä auttaa tai kuinka tuoda hänet edes majani portaalle naapureiden katseiden alle. Voisi olla, että sinuna minä toivoisin lapseni kuolevan.
Sinuna istuisin nyt majani pienellä kynnyksellä, katselisin pihatielleni saapuvia vieraita. Pitelisin kainalossani erilaista lastani, jonka vieraat ottavat syliinsä hymyillen, epäröimättä. Enkä yhtään tiedä mitä minä sinuna ajattelisin, mitä jälkeenpäin sukulaisille tai ystäville vieraista puhuisin.
Hetken ajan tunnen maailmojemme painon raskaana toisiaan vasten. Enkä yhtään tiedä kuinka raottaa maailmojemme rajoja, kuinka kurottaa sinua kohti. Sillä sinä olet sinä ja minä olen minä – ja samaan aikaan aivan hyvin minä voisin olla sinä.
kaleidoskooppi.net 