…kesää jäljellä.
Siinä se. Viimeisenä kesävinkkinäni muistutan, että kesä ei suinkaan lopu koulujen alkuun tai töihin paluuseen. Elokuisissa päivissä ja illoissa on erityistä taikaa. Aamut ovat raikkaita, illat parhaimmillaan lämpimiä ja hämäriä – melkein kuin olisi ulkomailla. Vaikka aurinko piileskelisi ja lämpötila jumittuisi tarvitaan takkia -asentoon, elokuu vasta aloittaa pehmeän laskun kohti syksyn kirpeyttä.
Arki palaa uomiinsa, rutiineja palautellaan mieliin, ehkä hiukan uusitaankin. Elämä saa vapaana kelluneen kesän jälkeen taas ryhtiä ja rytmiä. Työ ja vapaa erottuvat toisistaan, arki alleviivaa juhlahetkiä. Niille elokuu onkin mitä parhain aika – arjen hulina ei pyöri vielä täyttä vauhtia, lomalla levänneillä voimat riittävät, eikä yleinen hyväntuulisuus ole ehtinyt haihtua syystuuliin.
Käytä siis tarkkaan hyväksi vapaat hetket. Käy vielä kesäteatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä tai mökillä. Ui rohkeasti ulkovesissä, kävele metsässä ja hengaile puistoissa. Houkuttele kaverit eväsretkelle tai terassikahville, herkuttele tuoreilla marjoilla ja sienillä, kokkaa kalaa ja kasviksia. Tee kaikkea sitä, minkä loppuminen lopettaisi kesän.
Älä lopeta kesää kesken, nauti siitä viimeisen itikan ininään asti.
Kaleidoskoopin kesäperjantait ovat värittyneet kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Tsekkaa teemapostaukset blogista tunnisteella #meidänkesä ja löydät ideoita, joilla suvitunnelmasi säilyy vielä arjenkin alettua.