Lomalla ehtii pohtia kaikenlaista, arvioida omaa elämää. Esimerkiksi sitä, millaista arkea viime vuonna tuli elettyä ja millaista arkea kenties haluaisi elää tulevana vuonna (kuulun siihen ammattikuntaan, jonka ajanlasku rytmittyy lukukausien mukaan). Nuo kaksi asiaa ovat yllättävän usein ristiriidassa keskenään. On helppoa luulla olevansa jonkinlainen, ollenkaan tajuamatta, että arjen todellisuus on jotain ihan muuta. Valaisen asiaa muutamalla ristiriitaisella esimerkillä omasta elämästäni.
Esimerkki nro 1: mulla on tapana ottaa kuvia lehtien, blogien ja kaiken maailman nettisivujen herkullisimmista resepteistä. Ajattelen siis alitajuisesti olevani ihminen, joka viettää arki-iltansa kokkaillen mitä eksoottisimpia ruokalajeja. Todellisuudessa vihaan ruokakaupassa käymistä, syön joka päivä saman aamu-, väli- ja iltapalan ja kokkaan lounaaksi vaihtelevasti kolmea erilaista kanasalaattia.
Esimerkki nro 2: ollaan asuttu uudessa kodissa kohta 1,5 vuotta. Jollain mittapuulla meidän koti on ollut valmis jo pitkän aikaa. Listat paikoillaan, sohva ostettu, verhot ainakin joissakin ikkunoissa. Silti mun mentaalisella sisustusprojekteja-listalla on edelleen lukuisia kohtia, kuten osta uusia sohvatyynyjä (?!). Oon tässä kuitenkin alkanut miettimään, että jos en saa 1,5 vuodessa ostettua neljää sohvatyynyä, niin voisiko sen kohdan ehkä kokonaan poistaa sieltä projektien (kyllä, se on projekti) listalta. Tai jos ihan vaikka poistaisi koko listan. Sohvatyynyprojektin kulku ei nimittäin lupaa hyvää kohdille osta verhot, osta matto tai osta uusi lipasto.
Esimerkki nro 3: aika monena vuonna olen marras-joulukuun vaihteessa löytänyt itseni Pinterestin syövereistä selaamasta joulukortti-ideoita ja siitä n. viikon päästä kaupan askarteluhyllyn liepeiltä etsimässä asiaankuuluvia tykötarpeita. Parin viikon sisällä idea on realisoitunut kasaksi valmiita kortteja. Siinä kohtaa mietin joka vuosi: “ensi vuonna valmiille korttihyllyille!” Mun käsissä askarteluista ei ikinä tule sellaisia kuin oli tarkoitus, vaan sellaisia kuin sattuu tulemaan. Joka vuosi olen kuitenkin viimeistään lokakuuhun mennessä unohtanut edellisvuoden koettelemukset, ja harhakuvitelmat askartelijaidentiteetistä on taas nostettu pystyyn. Uusi sukellus Pinterestin syvyyksiin ja kohti uusia korttikatastrofeja.
Toki pidän hyvästä ruoasta, ihastelen muiden kauniita koteja ja olen kiitollinen jokaisesta saamastani itsetehdystä sekä ostetusta kortista. Oivallus piileekin tässä: mun ei tarvitse saada kiksejä niiden asioiden tekemisestä! Eli voin siis lakata ajattelemasta kaikkia niitä ”pitäisi/sitten kun/olispa ihana” -ajatuksia ainakin noissa kolmessa kategoriassa. Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? On aika vapauttavaa heittää turhat ihanteet romukoppaan ja alkaa tehdä sellaisia asioita, joista oikeasti tykkää.
Tämä teksti on siis sinulle, joka kesä toisensa jälkeen löydät itsesi ärräpäitä pidätellen marjapuskasta, vaikka mieluummin nauttisit marjasi suoraan kaupan pakastealtaasta. Ja sinulle, joka ilmoittaudut joka syksy kansalaisopiston kuvataidekurssille, vaikka mieluummin nauttisit taiteesta katselijan roolissa. Vapautan teidät: heittäkää poimuri nurkkaan ja pensselit pöpelikköön, koukatkaa kaupan kautta tai jatkakaa samalla tikku-ukkolinjalla. Ei kaikkien tarvitse olla kaikkea!
PS. Ehkä tämän tekstin perimmäinen tarkoitus oli ihan vaan tunnustaa julkisesti, että en ole kokki, sisustaja enkä askartelija.
PPS. Asioilla on aina kaksi puolta, niin tälläkin.
kaleidoskooppi.net 