Siinä sinä olit pellon laidalla. Istuit tummanvihreällä muovituolilla eteenpäin nojautuneena, tarkkaavaisena. Keskityit niihin, joiden kanssa juttelit. Kuuntelit tarinaa, joka sai sielusi itkemään kertojan puolesta. Osoitit myötätuntoasi ja rakkauttasi katseellasi, kosketuksellasi, sanoillasi. Sillä että jaloissasi oli varvassandaalit ja päälläsi pala afrikkalaista kangasta.
Siinä sinä seisoit pienen salin etuosassa. Kuuntelin suustasi tulevia sanoja, jotka rohkaisivat, nostivat ja kannustivat. Sanoillasi teit näkyväksi pienetkin ponnistelut, yritteliäisyyden ja edistyksen askeleet. Osoitit tietä tulevaisuuteen ja toivoon.
Siinä te olitte arjen keskellä.
Eurojen, dollareiden ja shillinkien,
suomen, englannin ja swahilin,
vuotavien kattojen, mutaan katoavien teiden ja katkeavien sähköjen,
aurinkoisten aamujen, lämpimien päivien ja yhtäkkiä pimentyvien iltojen,
välimatkojen, hyvästien ja jälleennäkemisten,
lentokenttien, lomillelähtöjen ja kotiinpaluiden,
väsymyksen, yksinäisyyden ja ikävän,
onnen, ilon ja kauneuden äärellä.
Vuoren juurella kodissa, jossa sovittelette yhteen kahden maailman arkea ja kasvatatte monen kulttuurin lapsia.
Siinä te olitte viimeisenä iltanani terassilla korituoleissanne. Enkä voinut kuin toivoa, että aina välillä elämäänne lentäisi joku, joka kuuntelisi teidän tarinaanne, osoittaisi myötätuntoaan ja rakkauttaan. Joka tekisi sanoillaan näkyväksi tekonne ja työnne. Joka rohkaisisi, nostaisi ja kannustaisi. Toivoin, että hymynne swahiliksi säilyisivät aina yhtä leveinä ja tanssiaskeleet sunnuntaisin aina yhtä kepeinä.
V:lle ja T:lle sekä kaikille niille, jotka ovat lähteneet rakastaakseen ja luopuneet antaakseen.
Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa!
kaleidoskooppi.net 