Joulu saapuu varmimmin tuttujen sävelten siivittämänä. On aika lisätä taas Jouluradio kirjanmerkkeihin, kaivaa esiin Spotifyyn vuosien varrella kootut joulusoittolistat ja varmasti joku vielä kaivelee hyllystään ne vanhat tutut joulukasetitkin.
Tänä vuonna, kuten monena aiempanakin vuonna, olin päättänyt, että joululaulujen kuuntelun saa aloittaa vasta joulukuun ensimmäisenä päivänä. Taisin pyörtää päätökseni hetkeksi marraskuun puolivälin tienoilla, mutta sen jälkeen olen hillinnyt itseni ja säästellyt kanssa-asujaani jouluyliannostukselta. Tähän asti.
Vaikka Spotify onkin loistava keksintö, ei se silti vedä vertoja livenä nautitulle joulumusiikille. Yksi tärkeimmistä jouluperinteistäni onkin käydä ainakin yhdessä joulukonsertissa. Onneksi Jyväskylässä ja lähialueilla tarjonta on runsas! Siksi ajattelinkin vinkata teille muutaman konsertin, joita ei kannata missata. Moni konsertti on jo myyty loppuun, mutta löysin vielä muutaman taatusti laadukkaan konsertin, joihin on vielä lippuja jäljellä.
Eva & Manu Christmas Tour 2017
Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas
Iltan joulukonsertti Kuokkalan kirkossa (vapaa pääsy!)
Musica-kuoron joulukonsertti Taulumäen kirkossa tai kaupunginkirkossa
Joulukalenterin luukuista avautuu ideoita ja inspiraatiota joulun odotukseen. Kaikki joulukalenterin postaukset löydät tunnisteella #meidänjoulu.