Ensin en meinannut päästä joulutunnelmaan mukaan ollenkaan. Ensimmäistä kertaa ikinä en odottanut malttamattomana sitä päivää, kun vihdoin voi alkaa kuunnella joululauluja, eikä ajatus joulusta muutenkaan suuremmin innostanut. Ja nyt yhtäkkiä meillä on jo joulukuusikin pystytettynä, vaikka joulukuu ei ole vielä edes puolessa välissä.
Tänä vuonna kuusen oksilla roikkuu paljon itse tehtyä, esimerkiksi nämä viime jouluksi askarrellut enkelit. Tarvitset vain kananmunakennon, valkoista paperia, liimaa, puuhelmen ja pienen pätkän narua.
Joulukalenterin luukuista avautuu ideoita ja inspiraatiota joulun odotukseen. Kaikki joulukalenterin postaukset löydät tunnisteella #meidänjoulu.