Satu Rämö: Islantilainen kodinonni

”Islannissa saadaan paljon lapsia,
mutta äitiys tai isyys ei ole täällä mitenkään merkittävä juttu.
Kun miehestä tulee isä tai naisesta äiti,
heidän päälleen ei laskeudu mystistä vanhemmuuden verhoa,
joka tekisi heistä jotenkin ainutlaatuisella tavalla erityisiä.”

Olen seurannut Satu Rämön Salamatkustaja-blogia muutaman vuoden ajan, ja mielenkiintoisin sisältö blogissa ovat mielestäni ne tekstit, joissa Rämö ruotii suomalaisia ilmiöitä ulkosuomalaisen silmin tai avaa islantilaisen kulttuurin kiemuroita noin kymmenen vuoden Islanti-kokemuksensa pohjalta. Jälkimmäistä on tarjolla rutkalti Rämön uudessa kirjassa Islantilainen kodinonni, jossa hän tarkastelee islantilaista yhteiskuntaa perheen näkökulmasta.

4.5.blogiin

Rämön kieli on eläväistä ja teksti etenee sujuvasti arkisesta sattumuksesta ja kohtaamisesta toiseen. Vajaassa parissasadassa sivussa Rämö ehtii käsitellä niin islantilaista perhevapaamallia, päiväkoti- ja koulujärjestelmää sekä monia muita islantilaisen yhteiskunnan osa-alueita, jotka tekevät islantilaisista maailman tasa-arvoisimman kansan ja islantilaisista lapsista maailman kolmanneksi onnellisimpia.

Kirjassa esiintyvät useat Rämön tuttavat, joiden elämäntarinoiden kautta hän valaisee kulloinkin käsittelemäänsä aihetta. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että Islannissa lapsiin ja niiden saamiseen suhtaudutaan ehkä jollain tapaa rennommin ja yhteisöllisemmin kuin täällä meillä: lapsia syntyy ja elämä jatkuu siitä huolimatta. Lapset tulevat osaksi aikuisten arkea ja kasvattamiseen osallistuvat vanhempien lisäksi niin mummot, ukit, isotädit, naapurit, päiväkodin työntekijät kuin crossfit-salin ohjaajat.

Suosittelen kirjaa kaikille Islannista ja sen kulttuurista kiinnostuneille. Jos taas olet seurannut silmä kovana Suomessakin ajoittain vellovaa keskustelua perhevapaiden uudelleenjärjestämisestä, kannattaa tarttua tähän kirjaan siinäkin tapauksessa. Tai jos vain haluat lukea viihdyttävästi kirjoitetun, mutta tiukkaa asiaa täynnä olevan tietokirjan, on tämä kirja sinullekin juuri sopiva!

PS. Kirjan lukeminen saattaa synnyttää voimakasta halua matkustaa Islantiin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s