Ymmärtäväisyys on kaunista

En ole aina osannut arvostaa ymmärtäväisyyttä ihmisen ominaisuutena kovinkaan korkealle. Nykyisin ymmärtäväisyys on kuitenkin mielestäni yksi ihanimpia, koskettavimpia ja tärkeimpiä piirteitä. Ehkä on niin, että jotkut meistä huomaavat ymmärtäväisyydenkin arvon vasta silloin, kun sitä itse eniten kaipaa. Silloin, kun ei itsekään ymmärrä itseään.

Ymmärtäväinen tietää, ettei hän tiedä tai ole itse kokenut läheskään kaikkea. Sen tähden hän myös tietää, ettei voi useinkaan oikeasti tietää miltä toisesta tuntuu. Juuri siksi hän pyrkii kaikin tavoin kuuntelemaan toisen tunteita ja tunnelmia. Hän ei keskeytä eikä etenkään pelkää olla hiljaa. Hän yrittää asettaa itsensä toisen asemaan, vaikka se tuntuisi lähes mahdottomalta.

Ymmärtäväisen luona ei koskaan tarvitse pelätä tuomiota eikä yleensä edes typeriä neuvoja. Hän ei myöskään lausu sanoja, joiden tarkoitus on vähätellä tai pyyhkiä toisen tunteet ja kokemukset pois liian pieninä tai mitättöminä. Kaiken kaikkiaan ymmärtäväinen lausuu sanoja harkiten, sillä hän tietää mitä varomaton sana voi hajottaa ja miten äkkiä liian nopeat sanat voivat karkottaa.

Ymmärtäväinen kuulee, näkee ja lohduttaa. Hän tuo ympärilleen iloa ja vapautta – ja kenties välillä ihan tietämättäänkin luo aivan uutta. Ja kun hän lopulta lausuu sanansa, ne ovat armoa pullollaan.

Mä ajattelin vain, että se oli varmasti paras mihin sä siinä hetkessä pystyit, sanoi minulle yksi ymmärtäväinen ystävä sellaisen päivän jälkeen, kun parhaani oli ollut kaikilla mahdollisilla mittareilla aivan susisurkea. Sisälläni velloneet syyllisyys, pelko ja ahdistus hellittivät heti otettaan – aivan kuin ne olisivat alkaneet vetäytyä itseään vahvemman tieltä.

Yksi todellisen ystävyyden kauneimmista ominaisuuksista on ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen, sanoi antiikin ajan filosofi Seneca. Uskaltaisin lisätä, että ymmärryksen osoittamisella on myös paljon enemmän (muutos)voimaa kuin millään neuvoilla, ratkaisuehdotuksilla tai ryhdistäytymiskehoituksilla tulee ikinä olemaan.

ymmärrys blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s