Pilkahduksia arkeen

Arki saattaa tuntua tahmealta ja päivät toinen toistaan tavallisemmilta. Voisiko joku näistä virkistää sinunkin viikkoasi?

  • Valmiiksi katettu päivällispöytä

Minulla on ystäväporukka, jonka kanssa tapaamme säännöllisesti. Kokoonnumme kodeissamme, ja aina kun saavumme kohteeseen, pöytään on katettu kunnon ruokaa (ja okei, aina myös jälkkäriä!). Harva asia on yhtä ihanaa kuin istua valmiiseen pöytään työpäivän jälkeen. Suosimme nopeita keittoja ja vielä nopeampia salaatteja kera leivän, sillä jos kokkailusta tekee liian monimutkaista, saattaa kyläkutsu jäädä kakkoseksi kaikelle vaivalle. Tärkeää on huomioida myös se, että siivoustoimenpiteet kuten imurointi ennen ystävien saapumista ei ole mikään välttämättömyys – sotkuisempaa on kuitenkin kyläilyn jälkeen kuin ennen!

perjantainparhaat blogi

Hesari, joka tipahtaa luukusta kerran viikossa, ei sisällä mainoksia ja johon on kerätty viikon tärkeimpiä uutisia, tuo sivistystä koko viikkoon. Enkä tiedä,  viittaako aviisin nimi julkaisu- vai toivottuun lukutahtiin, mutta viikko siinä minulta vierähtää, kunnes lehti on luettu. Eli just sopiva paketti pitämään minut edes välttävästi kiinni maailman menosta.

  • Kahvinkeittimen uusi koti

Juon kahvia vain aamuisin, mutta silloin tuntuukin siltä, että se kofeiini pitäisi saada välittömästi ja mieluusti suoraan suonistoon. Tänä syksynä teinkin sitten jotain virkistyäkseni nopeammin: siirsin kahvinkeittimen yöpöydälle. Lataan sen tietysti illalla valmiiksi ja aamulla painan vain nappia. Pian kahvin tuoksu leijaileekin jo pitkin makuuhuonetta, täydellistä! (Maito pitää edelleen hakea keittiöstä, mutta siihen mä pystyn!)

// Heini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s