Olen torkuttanut uskollisesti kaksikymmentä vuotta. Niinpä nousin sängystä tänäkin aamuna niin myöhään, että söin aamiaisen vasta töissä. Mutta niin tekee naapuriluokan kollegakin, ja yhdessähän sitä onkin mukavampi popsia jogurttia granolalla!
Ensimmäisellä tunnilla oli matematiikkaa, jota ei kuulemani mukaan tarvita mihinkään eikä siinä ole mitään järkeä. Niinpä niin, mitä nyt tässäkin tarinassa on monta matematiikkaan liittyvää käsitettä ja matematiikka on oppiaineista kaikkein loogisimpia.
Välitunnilla vastailin Wilma-viesteihin ja muutamaan sähköpostiin. Merkkailin tuntimerkintöihin ekan tunnin oppilaille, että jatka samaan malliin. Päätin unohtaa alkutunnin mutinat.
Päiväni jatkui palaverilla, jossa oppilaan, huoltajien ja muutaman muun ammattilaisen kanssa pohdimme, miten oppilaan koulunkäyntiä voitaisiin yhdessä tukea. Palaverin päätähteä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa – ei palaveri eikä koulunkäynti. Huolestuttavaa onkin trendi, jossa tulevaisuudessa ei ole teini-ikäisen mielestä mitään tavoittelemisen arvoista.
Kun istahdin kollegani viereen lounaseväineni, niin hän tokaisi tuttuun tapaansa: “No siinähän sä oot!” Olemme tehneet töitä rinnakkain jo monen monta vuotta. Niihin vuosiin on mahtunut niin paljon muutakin kuin työtä, sen tekemistä ja kehittämistä – tuhansia nauruhepuleita, kiloittain kyyneleitä, kymmeniä kirjoitettuja kortteja, satoja treenitunteja, turhautumista ja toivoa, ihmettelyä ja iloa. Siihen on mahtunut matka kollegasta yhdeksi parhaimmista ystävistäni.
Seuraavien tuntien aikana ehdin opettaa ainakin, mitä tarkoittaa 25 prosenttia (mutta sitä ei kuulemma myöskään tarvita mihinkään, koska kaupoissa on ne taulukot!). Että ruotsin sivulauseen sanajärjestys on täsmälleen sama kuin suomessa (miksi ihmeessä opiskelimme joskus konsukiepren?!). Että enkussa epäsuorassa kysymyksessä on kuitenkin suora sanajärjestys (siinäpä vasta käsitteellinen aihe!).
Viimeisellä tunnilla meni hermot opella ja oppilailla. Valittamista on se, jos pyytää nostamaan lattialta roskikseen omat roskansa. Kireyttä on se, kun vaatii tunnilla tekemään annetut tehtävät. Uhkailua on se, että muistuttaa kiroilusta seuraavan jälki-istuntoa. Tunnin jälkeen muistutan itseäni, että ne on lapsia vielä. Ja että muista siivota pöytä puhtaaksi ennen seuraavaa tuntia – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.
Ajelen poikkeuksetta kotiin kuunnellen vain auton hurinaa. Toisin on aamulla, kun kuuntelen tälle lukuvuodelle kokoamaani soittolistaa. Iltapäivisin tarvitsen kuitenkin ehdottomasti rauhaa ja hiljaisuutta toetakseni koulun käytävien hälystä ja tuntien vuorovaikutustilanteista.
Illalla käyn ystäväni kanssa lenkillä, kirjoittelen whatsapp-viestejä ja järjestelen vähän vapaaehtoishommia. Hetken aikaa istun vihkoni kanssa sohvalla ja koitan järjestellä myös ajatuksiani. Niin kuin lähes aina, yritän viimeiseksi illalla lukea vähän kirjaa. Ja niin kuin lähes aina, se osoittautuu mahdottomaksi silmien painuessa kiinni jo ensimmäisten sivujen jälkeen. Niinpä sammutan valon ja toivon, että nukkuisin hyvin. Herätykseen on aikaa kahdeksan tuntia ja viisi minuuttia.
// Heini
Tämä on viimeinen perjantainen juttu Kaleidoskoopin kirjoittajien arkipäivistä. Ensi perjantaina jatkamme uudella teemalla!
kaleidoskooppi.net 