Olin miettinyt aihion tähän tekstiin jo pari päivää ennen vuoden vaihtumista. Herättyäni eilen uuden vuoden ensimmäiseen päivään, avasin puhelimeni ja luin uutisista jälleen yhdestä viattomia kohtaan tehdystä iskusta. Aloin heti epäröidä voiko tätä postausta ollenkaan julkaista. Eikö olisi vähän kornia kirjoittaa metsäretkistä, aamukahveista ja teehetkistä, kun maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa? Päätin kuitenkin kirjoittaa ja julkaista. Tekstin lopussa oleva sitaatti perustelee sen, miksi nyt(kin) on oikea hetki kirjoittaa ja iloita juuri niistä metsäretkistä, aamukahveista ja teehetkistä.
Niin kauan kuin muistan, mulla on ollut vuoden lopussa tapana pysähtyä muistelemaan mennyttä vuotta ja sen parhaita hetkiä sekä haaveilla vähän tulevasta. Mulle on tietysti ominaisinta tehdä tällainen katsaus listojen muodossa. Ajankohta vaihtelee, mutta aina uudenvuoden tienoilla kirjoittelen muistivihkoon kuluneen vuoden parhaita tapahtumia ja palaan edellisvuoden katsaukseen tarkistamaan, mitä mä silloin vielä edessä olleelle vuodelle oikein toivoin. Toinen osa prosessia on tulevan vuoden haaveet: mitä toivoisin tapahtuvan, mihin haluan panostaa, missä haluan kehittyä. Joku voisi kutsua niitä uudenvuoden lupauksiksi, mä puhun itselleni yleensä haaveista tai tavoitteista. Tänäkin vuonna osa haaveista on sellaisia, joiden tiedän toteutuvan lähes sataprosenttisen varmasti. Jotkut haaveet sen sijaan kirjoitan jo ties kuinka monetta kertaa listaani. Ehkä tänä vuonna.
Toivominen ja haaveileminen on ihanaa ja tärkeää, mutta elämä saattaa käydä vähän työlääksi, jos jatkuvasti vain haikailee paremman tulevaisuuden perään. Vastapainoksi suosittelen harjoittamaan kiitollisuutta nykyhetkestä. Noin puolitoista vuotta sitten luin Ann Voskampin Tuhat lahjaa -kirjan. Kuten yleensä, en muista kirjasta enää paljonkaan, mutta sillä oli silti suuri vaikutus mun elämään: aloin pitää listaa kaikista pienistä hyvistä asioista elämässäni, lahjoista. Tavoitteena oli kerätä tuhat lahjaa ja ideana lahjojen kirjaamisessa on oppia olemaan kiitollinen pienistäkin asioista. Listafriikki sisälläni tietysti syttyi ajatukselle heti, ja elokuussa 2015 aloin pitää omaa kiitollisuuspäiväkirjaani. Pari viikkoa sitten, juuri sopivasti ennen mun uudenvuoden mietiskelyjä, sain täyteen tuhat lahjaa. Tässä otteita listasta:
- syysretki ystävien kanssa
- sieniretki
- ystävien kauniit sanat
- ensilumi
- postikortit
- siisti koti
- yllätysiltateet ystävillä
- pyöräretki
- puhtaat ikkunat
- hyvä kirja
- rauhallinen aamu
- ensimmäinen hörppy aamukahvista
Isoja ja pieniä asioita. Listalla useimmiten keskenään tuntuvat vuorottelevan postikortit, retket, hetket ystävien kanssa, auringonvalo ja hitaat aamut. Kun listaamisen makuun kerran pääsee, niin kymmenen kohdan löytäminen ei ole homma eikä mikään. Nyt kun tämä lista on päätöksessään, täytynee keksiä joku uusi tapa pitää itsensä kiitollisena kaikesta siitä, mitä on tässä ja nyt. Tai sitten aloitan alusta ja kerään uudet tuhat lahjaa. Oon nimittäin varma, että hyvien asioiden kirjaaminen ylös saa mut myös pikkuhiljaa huomaamaan niitä enemmän.
“Ei maailma kaipaa lisää vihaa tai raivoa. Mitä maailmaa hyödyttää se, että kieltäydymme ilosta pysyäksemme lojaaleina kärsiville lähimmäisillemme, se ei lievitä heidän kärsimystään. Ilo lievittää. Ne, jotka rohkeasti keskittyvät siihen, mikä on hyvää, totta ja kaunista, vaikka pientäkin, ja etsivät iloa arkipäivästä ja kiittävät siitä, ovat muutoksen tuojia.” – Ann Voskamp
Kuvituksena viime vuonna erityistä iloa tuottaneita luontohetkiä.
kaleidoskooppi.net 