13. luukku: Muistaminen on aina muodissa

Yhtäkkiä olen ollut useammassa tilanteessa, jossa ympärillä olevat ovat ponnekkaasti kertoneet, kuinka he eivät enää anna joululahjoja eivätkä lähetä joulukortteja. Kaikilla on ihan tarpeeksi kaikkea, ihan turhaa antaa mitään, pistän vaikka hyväntekeväisyyteen.

Itsestä on tuntunut vaikealta siinä hetkessä sanoa, että kyllä minä ajattelin antaa lahjoja ja lähettää muutaman kortinkin. On tuntunut, että joulukortin lähettäminen tai  vaikka hierontalahjakortin antaminen, olisi hölmöä tai vanhanaikaista. Tai aina jotenkin turhaa. Tai että hyväntekeväisyys ja ystävien muistaminen olisivat vaihtoehtoisia asioita.

anna lahja

Mutta eihän se niin ole! Ajatellun lahjan antaminen tai juuri jollekin tietylle kauniin sanoin kirjoitettu kortti on ihana juttu. Parhaimmillaan ilahduttavaa, tarpeellista, kaunista tai jopa joku edellisten yhdistelmä.

Tänäkin jouluna lahjan antaessani ja kortin kirjoittaessani toivon, että vastaanottaja kuulee sen, mitä lahjoillani ja korteillani eniten haluan sanoa. Muistan sinut, ajattelin sinua, olet tärkeä.

It is not the gift, but the thought that counts.
Henry Van Dyke

// Heini

11. luukku: Kuusivuotiaan joulu

Silloin minulla oli vasta kaksi pikkuveljeä. Olimme tulleet aatoksi mummilaan, valkoiseen maalaistaloon vielä valkoisimpien hankien keskelle. Suuren tuvan nurkassa seisoi korkea, koristeltu kuusi. Odotimme joulupukkia kuumeisesti – osa meistä kirjaimellisesti.

Meillä oli päällä pehmeää, äidin ompelemaa kollegea, jaloissa villasukat. Mummi oli pukeutunut kokopunaiseen asuun. Aloimme laulaa, jotta joulupukki löytäisi vihdoin luoksemme.

Ja sitten ulkoeteisessä kopisi.

Joulupukki istahti puupenkille, ja me lauloimme lisää. Vilkuillessani varovasti pukkia tajusin, että hänellä on naamari päässä. Sivusta katsoen näin myös hieman tuttua poskea. Istuin veljieni ja joulupukin välissä, sadun ja toden risteyskohdassa.

lapsuuden joulu

Olin vasta kuusi, tartuin tiukasti satumaailmaan ja Korvatunturilta saapuneisiin paketteihin. En uskaltanut halata pukkia, vaikka tiesinkin hänet. Pikkuveljilleni en hiiskunut mitään, mutta kun iskä saapui puunhakureissultaan, vilkaisin häntä tietäväisenä.

// Heini

 

8. luukku: Rukiiset lohinapit

Näitä nappeja olen raahannut mukanani aika moniin nyyttärikemuihin. Hyvä ja helppo pikkusuolainen herkku, tykkään! Toki koristeluun voisi panostaa vaikka kuinka, mutta koska piipertäminen ei kuulu vahvuuksiini, niin kuvan mukaisilla tuotteilla on menty.

No mutta, kaupasta tarvitset seuraavaa:

Ruissipsit
Yrtti- tai ruohosipulituorejuusto
Kylmäsavulohta
Sitruunaa
Suolaa
Pippuria
Viinirypäleitä

Yhdistä keskenään täytteen aineet ja mausta mieleiseksesi. Sipaise täytettä sipsille ja iske päälle viinirypäle. Tarjoile tai tuikkaa suoraan suuhusi!

ruisnapit

// Heini

Lunastamattomia lupauksia

Hei, sitku muutat tänne niin sit kyllä alat käymään mun kanssa jumpassa!

No mut sitku nämä mun opinnot on valmiit niin lähetään yhdessä viikonlopuksi kylpylään!

Sitku me muutetaan isompaan asuntoon niin kutsun kyllä teidät kaikki meidän luo!

***

Lupauksia on helppo heitellä. Ehkä ne tuntuvat kivalta tavalta piristää toista tai viritellä yhteisiä unelmia. Kenties hetken huumassa itsekin uskoo sanomansa toteutuvan – jopa aivan itsestään ilman vaivaa, aikaa tai rahaa. Tai ehkä toisinaan lupauksilla tietoisestikin koitetaan kääntää kaverin katse pois nykyhetkestä, jossa ei jollakin syyllä järjestä aikaa toiselle.

Mutta entä sitten, kun sitku-aika onkin käsillä? Kun ystävä on muuttanut samalle paikkakunnalle, opinnot ovat valmiit tai koti on isompi – kuinka moni silloin muistaa aiemmin lausumansa lupaukset? Muistammeko kutsua ystävän jumppaan, kylpylään tai kylään? Lunastammeko lupaamamme?

Läheskään aina emme. Ehkä välillä jopa tietoisesti emme toimi aiempien puheidemme mukaisesti. Liikaa vaivaa, liikaa aikaa, liikaa rahaa, ajattelemme. Miltä silloin tuntuu toisesta, joka hänkin muistaa puheesi, lupauksesi ja sitku-unelmanne?

sitku

Päällimäinen tunne on usein pettymys: Miksi suunnittelit jotain, mutta teit toista? Emmekö olleetkaan ystäviä, jotka pitävät lupauksensa? Enkö ollutkaan sinulle niin tärkeä, että olisit järjestänyt aikaa meille? Enkö olekaan sopiva kaveri jumppaan, kylpylään tai kylään? Enkö minä kelpaakaan?

Pettymys puhaltaa ilmaa ihmissuhteen väleihin ja kylvää sydämeen epäluottamuksen siemeniä. Miksi uskoa seuraavankaan kerran, kun toinen heittää jotain kyläilystä joululomalla? Mitä useampia pettymyksiä ihmissuhteessa on, sitä innottomampi reaktio on uuteen ilmoille heitettyyn suunnitelmaan tai lupaukseen. Eihän kannata tarrautua sellaiseen, jonka toteutumisen todennäköisyys on lähellä nollaa.

Lunastamattomien lupausten ja pitämättömien puheiden sijaan kannattaisi enemmän toimia. Pyytää kylään niitä, jotka kyläilyetäisyyden päässä asuvat. Kysyä kaveriksi kylpylään niitä, jotka siitä nauttisivat. Hakea jumppaan niitä, jotka eivät yksin vielä uskalla tai saa aikaiseksi mennä. Älä lupaile, vaan toimi. Älä puhu, vaan palvele.

Ja jos päätätkin lausua lupauksen, niin paina se visusti mieleesi ja lunasta sanomasi, kun aika on.

// Heini

Toistuvuus tuo turvaa

Perinteet ovat murtuneet, tavat ovat harvenneet.

Ennen syötiin päivällistä joka päivä kello viisi, katsottiin lempisarjaa torstaisin, saunottiin lauantai-iltaisin, mentiin kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Nykyään lämmitetään ruokaa kukin vuorollaan, katsotaan sarjoja milloin tykätään jokainen omalta laitteeltaan, kirkkoon mennään jos huvittaa. Saunatkin on muutettu varastoiksi.

Kärjistän, tiedän. Mutta en voi olla miettimättä, että samaa tahtia tuttujen tapojen ja perheen perinteiden kanssa on murentunut myös ihmisten mielenterveys. Kun arki muuttuu ennustamattomaksi eikä toistuvuus tuo turvaa, mieli kuormittuu. Päivittäin tehtäviä päätöksiä on vastassa enemmän, emmekä pääse välillä lepäämään tapojen luomassa automaattiohjauksessa. Omat rutiinit eivät enää juurruta kiinni tavallisena toistuvaan arkipäivään.

tavat

Ihmissuhteissakin tärkeinä pidetään lähinnä spontaaniutta, yllätyksellisyyttä, uutuutta. Kuitenkin juuri tavat kannattelevat ihmissuhteita, yhdessäoloa ja yhteyttä. Erityisesti silloin, kun arki on täyttä, tunteet aaltoilevat tai myrskyt iskevät, on turvallista nojautua tapoihin ja rutiineihin, jotka tuovat lähimmät lähelle.

Mennään juoksemaan perjantai-iltaisin. Syödään aamiaista yhdessä tiistaisin. Kysytään oliko treeneissä kivaa. Saunotaan kun tullaan kotiin. Halataan kun tavataan. Suukotetaan kun lähdetään. Sanotaan tärkein joka päivä.

Kun varjelet jotain tapaa, tapa varjelee sinua.”
Matti J. Kuronen

”Ihan yksi lysti, miten vietetään vuosipäivää. Tärkeää on se, mitä tehdään joka maanantai.
Maaret Kallio

// Heini

Tämä ja seuraavat kaksi perjantaita vietetään lempilainaustemme äärellä.

Kutsuin kyllä kyläilemään

Meillä ei ole täällä oikein ketään ihmisiä, sanoit surullisena, allapäin, ehkä pettyneenäkin.

Päätin oitis kutsua teidät syömään, pullakahville tai vaikka piknikille. Kutsuin kerran, toisen, kolmannenkin. Neljänteen kertaan kokosin jo voimiani. Vastauksesi oli aina, että nyt ei sovi. Kerran olitte tosin jo tulossa, mutta peruit viime hetkellä. Koskaan et itse palannut asiaan tai ehdottanut vastavuoroisesti tapaamista.

Viidettä kertaa en enää kysynyt. Mietin, että ehkä en ollutkaan se, joka halusitte yhdeksi ihmiseksenne. Tai ehkä elämässänne oli kuitenkin niin paljon tärkeämpiä juttuja, jotka menivät kutsuni ohi. Tai ehkä olin ymmärtänyt jotain lauseessasi aivan väärin.

kutsuin kyläilemään

Sitäkin kyllä mietin, miten ajattelitte ihmisten elämään ilmaantuvan. Ymmärsittehän, että jos arki on täpösen täynnä, on usein hankalaa pitää ihmisiä likellä. Muistitko, että ystävyyssuhteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, priorisointiakin. Mietin, että vain harva meistä jaksaa sinnikkäästi kutsua ja ehdottaa, kun vastaus on yleensä ei. Pohdin myös, miksi ette juurikaan avanneet omaa oveanne, kutsuneet ketään omaan kotiinne. Odotitko muilta jotain sellaista, mihin et kuitenkaan ollut itsekään valmis?

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin sitäkin, mikä on teidän versionne tarinastamme. Miksi sinun mielestäsi meistä ei tullut toistemme ihmisiä? Huomasitko edes, että yritin? Mitä ajattelitte minusta tai ystävyyssuhteista ylipäätään? Mitä halusit silloin minun tai muiden tekevän, jotta ympärillänne olisi ihmisiä?

Minä surin sitä, että en onnistunut yrityksessäni olla ystäväsi. Mitä sinä surit?

// Heini

Kaupunkilomalla

Syysloma alkoi perjantaina, ja lähdin suoraan töistä viikonlopuksi pääkaupunkiimme ystäväni tykö.

Lauantaiaamun korkkasin kahden ystäväni kanssa ihanalla ja rauhallisella brunssilla, minkä jälkeen jatkoimme toisen kanssa matkaa päämäärättä. Kävelimme Punavuoresta muutaman putiikin kautta Kauppatorin tunnelmaan. Ja jo tuossa reilun puoli tuntia kestävällä matkalla syömmeeni alkoi hiipiä ahdistava olo. Kaupungin sykkeessä tuntui vaikealta rentoutua tai edes pysyä rentona.

kaupunkiloma 2

Kauppatorilla huomasin, että lautta Suomenlinnaan lähtisi laiturista kolmen minuutin päästä.

Mennäänkö? kysyin ystävältäni.

Saatuani heti myönteisen vastauksen astuimme lauttaan. Kiipesin kannelle nauttimaan maisemista ja merituulesta, ja sykkeeni tasaantui oitis. Päästyämme laituriin en lakannut huokailemasta kuinka ihanaa ja kaunista Suomenlinnassa olikaan! Aurinko paistoi, syksyn väriloisto hehkui parhaimmillaan, meri kohisi.

kaupunkiloma 1

Muistin taas kerran, mikä lataava ja levollinen vaikutus Luojan luomalla onkaan. Ja että jos vain mahdollista, lähden aina kuuntelemaan meren kohinaa!

Onneksi sunnuntaiaamun ohjelmassa oli vielä pitkä kävelylenkki Lauttasaaren kuvankauniilla rannoilla. Kaupunkilomakin voi olla monenlainen!

// Heini

Arjesta: ruokaa ja rutiineja

Tämä postaus aloittaa perjantaisen sarjan, jossa nostamme esiin arkea ilahduttavia asioita, oivalluksia tai tapoja. Olemme pyytäneet samasta aiheesta postaukset myös kolmelta lukijaltamme, joiden vakituinen koti on ulkomailla!

***

1.  Perho ja Pääskysaari -podcast

Työmatkani kestää kolmisen varttia, ja useimpina päivinä kuuntelen paluumatkalla podcasteja. Tai olen kuunnellut sen jälkeen, kun löysin tämän podcastin. Nimittäin näissä on sisältöä huomattavasti enemmän kuin monissa aiemmin kokeilemissani. Suosittelen ainakin jaksoja nimiltään Stressi, Häpeä ja Ulkonäkö. Tykkään erityisesti avoimesta, pohtivasta otteesta sekä asenteesta, joka kunnioittaa myös toisenlaisia näkemyksiä.

dav

2. Sosekeitot

Kului vuosia sosekeittojen keittelemistä arastellen. Nyt olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että sehän onkin varsin helppoa. Keittoon tarvitsee vain kolmea eri tyyppistä raaka-ainetta: juureksia tai kasviksia, kermaa tai kookosmaitoa tai juustoa sekä mausteita. Parhaat yhdistelmät löytynevät kokeilemalla. Mutta jos haluaakin ihan valmiin ohjeen, niin esimerkiksi superhyvän bataattikeiton ohje on jo eetterissä!

sdr

3. ”Win the first hour of the day.”

Keväällä yksi ystäväni puhui kirjasta, jonka oli lukenut. Sen mukaan vuorokauden ensimmäinen tunti on erittäin oleellinen päivän yleisfiiliksen ja ”vastustuskyvyn” kannalta. Aamun ensimmäisen tunnin tulisi olla mm. someton ja sähköpostiton. Erityisesti ensimmäisen tunnin aikana tulisi tehdä jotain lataavaa ja rakentavaa. Jotain sellaista, mikä lisää resilienssiä päivän tulevia tapahtumia kohtaan.

Ajatus kolahti kerrasta – en edes kysynyt kyseisen kirjan nimeä, vaan päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen. Välipäiviä on ollut ajoittain, mutta pääasiassa olen pitänyt uudesta rutiinistani kiinni kesän alusta saakka. Enää en ota puhelinta käteeni ensimmäisenä aamulla. Sen sijaan kirjoitan ylös edellisen päivän kiitollisuuslistan, luen ja lopuksi vielä kirjoitan vapaasti. Samalla syön aamupalaa – ja nyt syksyn tultua olen sytyttänyt pöydälle peräti kynttilänkin. Uusi rutiini on antanut päiviini ihan erilaisen pohjavireen kuin somen selailu sängyssä. Suosittelen vahvasti!

// Heini

Matkalla merkitykseen: sitoutuneisuus

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Emme tiedä, mitä matka tuo vielä tullessaan, mutta alkaneen lukuvuoden aikana pohdimme asiaa kukin ainakin kahden tekstin verran. 

***

Uskon, että sitoutumisessa piilee yksi onnellisen elämän salaisuuksista. Ihminen on tyytyväisimmillään silloin, kun on sitoutunut tärkeäksi ajattelemiinsa ihmisiin ja asioihin. Pidän sitoutumista itselleni tärkeänä arvona.

sitoutuneisuus 1

Sitoutuminen vapauttaa toisaalle haikailusta ja fomosta. Jos täyttää kalenterinsa ensin tärkeimmillä jutuilla, ei ole syytä harmitella juttuja, joista jää paitsi – tällöin ne ovat väistämättä vähemmän tärkeitä, muuten ne olisivat olleet jo kalenterissa.

Sitoutuminen helpottaa päätöksentekoa. Itse olen sitoutunut opiskelemaan tulevina vuosina. Jos samasta ajasta taistelevat lempisarja ja opintojen tekeminen, teen jälkimmäistä – siihen olen huomattavasti sitoutuneempi. Aina valinnat eivät tietenkään ole näin yksioikoisia. Ajattelenkin, että sitoutuminen edellyttää omaa ajankäytön realistista suunnittelua. Se ainakin helpottaa sitoutunutta elämäntapaa.

Työelämässä ja vapaaehtoistöissä sitoutuminen on ensisijaista oman työssäviihtymisen, työntekemisen ja koko yhteisön kannalta. Vain harva pystyy antamaan parastaan silloin, kun toinen jalka on jo uuden oven välissä. Yritän olla kokonaan siellä missä olen. On myös helpompi kokea kuuluvansa joukkoon, kun itsekin on sitoutunut yhteisöön.

sitoutuneisuus 2

Tietysti sitoutumisella on tärkeä osansa ihmissuhteissa. Uskon, että parhaimmat ihmissuhteet ovat sellaisia, joissa kumpikin on sitoutunut samalla intensiteetillä. Sitoutuminen on enemmän kuin vaihdetut lupaukset tai sormiin sujautetut sormukset. Se on syvä, jaettu, yhteinen tietoisuus, että tässä pysyn, tässä pysyt. Enkä ihmettele, että sitoutuminen ei ole trendikästä. Se on vaikeaa ja vaativaa! Kuinka olenkaan itse kompuroinut ja tehnyt virheitä, satuttanut ja loukannut. Ja sittenkin pyristelen sitoutumista kohti.

Äärimmillään sitoutuminen mitataan kai silloin, kun toisella ei ole mitään annettavaa tai sitoutumisella ei saavuta konkreettista hyötyä itselleen. Kuinka pitkälle olen valmis pitämään kiinni oikeaksi tai hyväksi katsomastani, vaikka minä jään palkkaa vaille? En tiedä itsekään. Rehellisesti toivoisin, ettei tätä tietä koskaan tarvitsisi kulkea. Samaan aikaa arvelen, että sille tielle on jokaisen ainakin ajoittain kulkeminen, jos pyrkii elämään sitoutumisesta käsin.

Sitoutuminen määrittää sen, mihin ja kehen käytän aikani ja ajatukseni, rahani ja rakkauteni. Kuinka toivonkaan, että osaisin elää sitoutuneesti ja oikein valiten.

Sillä uskon, että sitoutumisessa on siunaus. 

// Heini

Mökkipihalla

Paljaiden varpaideni alla tuntui pehmeä sammal, kun yhtäkkiä huomasin kaiken vähän terävämmin. 

Näin terassilla sikin sokin lojuvia crocseja, kaiteilla kuivavia uikkareita, siellä täällä puolimärkiä vaatemyttyjä. Nurmikolla viltin ja sen päällä kesken jääneitä kirjoja. Tunsin nenässäni hennon saunan piipusta tupruavan tuoksun ja kasvoillani kevyen etelätuulen. Kuulin rannalta vesileikkien loisketta, keittiöstä tiskauksen kolinaa, mökkitieltä vaunujen renkaiden rapinaa. Ihoani lämmitti pilvettömältä taivaalta loistava aurinko.

Jatkaessani matkaa kääräisin pihan pöydältä kainalooni valkoisen, vaan jo kovin tahraisen, pöytäliinan. Puristin sitä käsissäni, olihan se muisto täysistä hetkistä yhteisen pöydän äärellä. Se oli osoitus elämästä siellä, minne sitä monta vuotta pyysin. 

kesäpurkissa'

Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden heinäkuun paahteiset päivät kääriytyivät ympärilleni niin, etten toviin muistanut mitään muuta. Hetken ajan siinä mökkipihalla oli kaikki, mitä tiesin. Kaikki mitä tarvitsin.

Tästä kaikesta kiitän, minä kuiskasin. 

Sisään mennessäni hipaisin hellästi pukuhuoneen naulassa roikkuvaa, kaiken kirjavaa pyyherivistöä.

// Heini

Kerromme vuorotellen juuri siitä viime kesän hetkestä, jonka olisimme toivoneet voivamme säilöä purkkiin tulevan talven varalle.