Avainsana: kirjat

Korealaisperheen 69-vuotias äiti katoaa keskellä vilkasta metroasemaa Soulissa, ja hänen katoamisensa luonnollisesti järisyttää perheen koko maailmaa. Äitiä etsiessään perheenjäsenet joutuvat kysymään itseltään: kuka äiti oikein oli?

Pidä huolta äidistä kuvaa kauniisti lasten ja aviomiehen erilaista suhdetta äitiin, heidän yhteistä historiaansa sekä sitä, miltä äidin katoaminen kenestäkin tuntuu. Pysäyttävintä ja koskettavinta oli lukea, kuinka he olivat pitäneet äitiä monella tapaa ”kalustoon kuuluvana”: vaatettajana, ruoanlaittajana tai minä milloinkin, ja vasta katoamisen jälkeen ymmärsivät äidin olevan myös paljon muuta kuin vain äiti.

”Siihen asti kun kadotit vaimosi Soulin rautatieaseman metroasemalla, hän oli ollut sinulle vain lastesi äiti. Hän oli kuin puu joka oli aina samalla paikalla, kunnes kadotit hänet ja löysit itsesi tilanteesta jossa et tiennyt, näetkö häntä enää koskaan. Kuin puu joka ei lähde mihinkään ennen kuin se kaadetaan. Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi. Vasta sen jälkeen kun vaimosi katosi, hän tuntui todelliselta, kuin olisit voinut ojentaa kätesi ja koskettaa häntä.”

Yleensä en pidä kirjoista, jotka on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa, mutta tämä kirja tempaisi minut mukaansa heti ensilehdiltä alkaen. Jostain syystä yksikön toinen persoona ei häirinnyt juuri lainkaan, ja itse asiassa kirjan loppupuolella paljastuu, että kyseessä olikin juonen kuljettamisen kannalta varsin oiva tehokeino, joka sopi tähän tarinaan mainiosti.

Pidä huolta äidistä on kirjoitettu uskomattoman kauniisti ja kirjassa kuvaillaan paljon etenkin pääosassa olevan perheen kotia ja heidän arkeaan siellä. Saatoin melkein maistaa kimchin kielelläni ja nähdä perheen pihapiirin silmissäni. Kirjan sivut kääntyivät toinen toistaan nopeammin ja ennen kuin huomasinkaan, tavasin jo viimeisiä rivejä. Minun makuuni loppuratkaisu oli ehkä hieman liian mystinen (jos niin voi sanoa), mutta yhtä kaikki todella kaunis kirja on kyseessä. Seuraavaksi aion uppoutua saman kirjailijan toiseen suomennettuun teokseen, Jään luoksesi. 

Mielenkiintoinen knoppi tästä kirjasta: kyseessä on ensimmäinen suoraan koreasta suomeen käännetty kirja. Ilmeisesti aiemmin korealaiset kirjat on käännetty suomeksi englanninkielisistä käännösversioista. Helsingin Sanomat on haastatellut sekä kirjan kirjoittanutta Shiniä että ansiokkaan suomennostyön tehnyttä Taru Salmista. Haastattelut tarjoavat mielenkiintoista taustaa kirjalle. Varoitus: lue kirjailijan haastattelu vasta luettuasi kirjan, jos haluat juonen pysyvän täysin salassa.

”Islannissa saadaan paljon lapsia,
mutta äitiys tai isyys ei ole täällä mitenkään merkittävä juttu.
Kun miehestä tulee isä tai naisesta äiti,
heidän päälleen ei laskeudu mystistä vanhemmuuden verhoa,
joka tekisi heistä jotenkin ainutlaatuisella tavalla erityisiä.”

Olen seurannut Satu Rämön Salamatkustaja-blogia muutaman vuoden ajan, ja mielenkiintoisin sisältö blogissa ovat mielestäni ne tekstit, joissa Rämö ruotii suomalaisia ilmiöitä ulkosuomalaisen silmin tai avaa islantilaisen kulttuurin kiemuroita noin kymmenen vuoden Islanti-kokemuksensa pohjalta. Jälkimmäistä on tarjolla rutkalti Rämön uudessa kirjassa Islantilainen kodinonni, jossa hän tarkastelee islantilaista yhteiskuntaa perheen näkökulmasta.

Rämön kieli on eläväistä ja teksti etenee sujuvasti arkisesta sattumuksesta ja kohtaamisesta toiseen. Vajaassa parissasadassa sivussa Rämö ehtii käsitellä niin islantilaista perhevapaamallia, päiväkoti- ja koulujärjestelmää sekä monia muita islantilaisen yhteiskunnan osa-alueita, jotka tekevät islantilaisista maailman tasa-arvoisimman kansan ja islantilaisista lapsista maailman kolmanneksi onnellisimpia.

Kirjassa esiintyvät useat Rämön tuttavat, joiden elämäntarinoiden kautta hän valaisee kulloinkin käsittelemäänsä aihetta. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että Islannissa lapsiin ja niiden saamiseen suhtaudutaan ehkä jollain tapaa rennommin ja yhteisöllisemmin kuin täällä meillä: lapsia syntyy ja elämä jatkuu siitä huolimatta. Lapset tulevat osaksi aikuisten arkea ja kasvattamiseen osallistuvat vanhempien lisäksi niin mummot, ukit, isotädit, naapurit, päiväkodin työntekijät kuin crossfit-salin ohjaajat.

Suosittelen kirjaa kaikille Islannista ja sen kulttuurista kiinnostuneille. Jos taas olet seurannut silmä kovana Suomessakin ajoittain vellovaa keskustelua perhevapaiden uudelleenjärjestämisestä, kannattaa tarttua tähän kirjaan siinäkin tapauksessa. Tai jos vain haluat lukea viihdyttävästi kirjoitetun, mutta tiukkaa asiaa täynnä olevan tietokirjan, on tämä kirja sinullekin juuri sopiva!

PS. Kirjan lukeminen saattaa synnyttää voimakasta halua matkustaa Islantiin!