Tekijä: Heini

suhteet

Käsikkäin

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Käsikkäin

En saa teitä kolmea mielestäni, vaikka retkestämme on jo muutama kuukausi. Sää oli syksyinen, vaikka kevät oli jo pitkällä. Taivaalta ropisi vettä, polku kenkiemme alla oli mutainen ja perillä lankkupenkki niin märkä ettei siihen kukaan istunut.

Teillä kaikilla oli päällä punainen takki ja päässä huppu.

Paluumatkalla te kolme kävelitte metsäpolulla rinnakkain. Ystävänne pikkutyttö välissänne, hänen pikkukätensä teidän käsissänne. Kun näin teidät siinä edessäni, arvelen, että sydäntenne kipu poikkesi hetkeksi kannettavakseni.

Kuinka paljon toivoinkaan, että joku päivä teidän käsiinne sujahtaisivat omien pikkutyttöjenne kädet. Kuinka paljon kiitinkään siitä, että nyt tartuitte hymyillen kiinni niihin pieniin käsiin, jotka teidän käsiänne luottavaisesti etsivät. Kuinka paljon pyysinkään teille lujuutta pysyä kohti jokaista teitä kohti ojentautuvaa pientä kättä, jos kipu ja kaipuu vielä sydämissänne viipyisikin.

vapaalla

Pilviä kultareunuksella

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Pilviä kultareunuksella

Olin tarkistanut asian: auringonlasku tapahtuisi klo 22.46. Tänään kyllä menisin ja näkisin sen! Koitin saada retkelleni seuraa siinä onnistumatta, mutta en antanut sen estää suunnitelmaani. Kurvasin rantaan jäätelöaltaan kautta ja istahdin aivan veden rajaan lahonneen laudankappaleen päälle.

Siinä yli kaksi tuntia istuessani mietin, olinkohan koskaan elämässäni katsellut auringonlaskua yksin niin pitkään. Puhelimenikin oli lentotilassa, sillä akku oli lopussa ja halusin säästää loput prosentit muutamaan kuvaan. Seuraa ei ollut siis edes somen kautta. (Enkä nyt mitenkään halua vähätellä yhden sorsan ja kolmen lokin suomaa läsnäoloa.)

Kun aurinko lopulta painui mailleen ja värjäsi pilvien reunat kullalla, oli kuin kaiken Luoja olisi kuiskannut: tyttöseni, katsopa mitä tein ihan vain sulle.

Jos hän teki sen minua varten, hän tekee sen myös sinua varten. Ota viltti mukaasi ja löydä oma laudankappaleesi, jonka päällä hengitellä ja ihmetellä. Jonka päällä muistaa, että on olemassa jotain itseäsi ja sinun pilviäsi suurempaa.

k4hepe

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

vapaalla

10 kuumaa vinkkiä kokemattomille vaeltajille!

julkaissut Heini3 kommenttia artikkeliin 10 kuumaa vinkkiä kokemattomille vaeltajille!

Vaellus on pidempikestoinen retki, jossa yövytään maastossa, mahdollisesti autiotuvissa, useita kertoja yhden matkan aikana (Wikipedia).

k4hvaellusHoukutteleeko tunnelmallinen vaellusretki luonnon rauhassa? Näillä vinkeillä onnistut varmasti! Saatat tosin onnistua myös ilman näitä vinkkejä!

  1. Valmistaudu loputtomalta tuntuvaan kävelemiseen. Enkä nyt tarkoita mitään kevyttä samoilua luontopoluilla meikit naamassa. Sen sijaan lataa reppuusi noin viidesosa omasta painostasi ja lähde talsimaan pienille poluille useaksi tunniksi. Näin totutat mielesi tulevaan – tai ainakin annat esimakua nivelillesi siitä mitä tuleman pitää.
  2. Valitse kenkäsi hyvin. Esimerkiksi päkiöiden kohdalta jo ennen (!) vaellusta lähes puhkikuluneet kengät eivät ehkä ole se paras valinta. Toisaalta jos huomaat tilanteen vasta siellä metsässä, niin sitten voit ajatella, että tuleepahan kengät käytettyä ihan koko rahan edestä.
  3. Kokoa teltta kotona kerran (useamminkin voi!) ennen kuin olet keskellä metsää todennäköisesti väsyneenä, nälkäisenä ja hyvin hikisenä. YouTube-videon katsominen kokoamisesta auttaa vain vähän – ainakin jos olet katsonut sitä kotona noin ensimmäiset 50 sekuntia.
  4. Varaudu sateeseen. Useimmilla meillä on toki sateenpitävät kuorivaatteet ihan vain siksi, että asumme Suomessa. Pue ne päällesi. Mutta varaudu sateeseen (lue: märkiin kenkiin, polkuihin, telttoihin, telttapaikkoihin jne.) myös henkisesti. Jos tiedät miten se tapahtuu, kuulen vinkit mielelläni! Ehkä suorittamalla vinkki numero yksi rankkasateessa?
  5. Moikkaa muita rinkankantajia. Tervehtiminen on kai kohteliasta muutenkin, mutta koodistoon kuuluu myös myötätuntoinen katse tyyliin ”jaaha, tsemppiä vaan, ootte tekin sukeltaneet tänne metsään”. Voit myös tervehtiä repunkantajia, joita saattaa tulla vastaan joko retkesi aivan alussa tai lopussa. He eivät kuitenkaan ehkä vastaa tervehdykseen. (Epäilen alemmuuskompleksia – kenties he luulevat rinkankantajien olevan jotenkin kovempia tyyppejä. No, varmasti niitäkin on…)
  6. Ajattele ihan mitä ajattelet. Eikä ehkä kannata odottaa ylevien ajatusten saapumista. Niitä ei välttämättä (tai kenties jopa todennäköisesti) tule. Sen sijaan ajatuksesi saattavat pyöriä hyvin rajallisessa määrässä aiheita kuten hyttysissä, sateessa ja/tai kivussa. Nimittäin jos esimerkiksi polveesi sattuu reilusti yli puolet matkasta niin paljon, että pelkäät sen pettävän, niin kyllähän sinä toki saat ajatella sitä kipua. Koska muutakaan et voi. Ja onhan siinä se hyvä puoli, että sitten et jaksa ajatella hyttysiä tai märkiä kenkiäsi.
  7. Ota mukaan käteistä. Voi nimittäin olla, että joudut käymään kauppaa kanssavaeltajien kanssa vaikkapa särkylääkkeistä (koska edellinen kohta). Mastercard käy puskassa maksuvälineenä vain harvoin, vaikka olisit kantanut sitä taskussasi kaikki 60 kilometriä.
  8. Ihastele maisemia. Älä kuitenkaan ajattele epäonnistuneesi, vaikka tuijotat 95 prosenttia ajasta kenkiäsi ja seuraavaa metriä metsäpolusta. Se on väistämätöntä talsiessasi kuusimetsän siimeksessä juurakkoisilla, kivikkoisilla ja usein myös mutaisen liukkailla poluilla. Ihastele maisemia silloin, kun et liiku.
  9. Juttele levähdyspaikoilla vaeltamisesta. Hyviä aiheita ovat mm. syömänne pussiruoat, erilaiset kävelemisestä johtuvat kivut, kengät ja niiden märkyysaste, rakot ja erilaiset rakkolaastarit, telttojen mallit (riittää kun osaat omasi!) ja aiemmat vaellukset. Huomaat, että pärjäät kyllä! Sitä paitsi suurimman osan ajasta istutte todennäköisesti hiljaa tuijottaen nuotiotulta tai järvenselkää.
  10. Varaa vaelluksen päätteeksi jotain puhdistavaa. Hyvinvointihemmotteluyhteiskunnan kasvatteja tässä kun ollaan, niin kyllä jokainen kaipaa puskissa vietettyjen öiden jälkeen saunaa, suihkua, paljua, kylpyä, kuorintaa, saippuaa, mitä vain ihanaa! Sillä niin kuin eräs kokeneempi vaeltajapariskunta meille kertoi: ”Sitten kun tästä vaeltamisesta tulee liian mukavaa, niin pitää keksiä joku uusi harrastus.”

Huom! Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todelliseen elämään tai tekemääni vaellukseen ovat silkkaa sattumaa. Sitä paitsi minä aion lähteä jatkossakin vaeltamaan. Miksikö? Siitä seuraavassa postauksessa, jos niin vaaditte.

vapaalla

Onnellisinta on unohtua

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Onnellisinta on unohtua

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut lukea koko aamupäivää. Mutta niin tein. Aamukahvin jälkeen teki mieli lukaista jokunen sivu uudesta kirjasta. Muutaman sivun sijaan ahmaisinkin muutaman luvun, kunnes pari tuntia myöhemmin luin kirjan viimeisen sanan ja nousin sohvalta. Unohduin kirjan kepeään maailmaan.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut juoksennella metsäpoluilla puoltatoista tuntia. Mutta sen tein. En voinut muutakaan: koivut kukoistivat kirkkaimmassa vihreässä ja voikukkien loisto oli syvintä keltaista. Pelkästä alkaneen kesän ilosta valitsin aina uuden metsäpolun. Unohduin metsän rauhoittavaan kahinaan.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut vaeltaa kahvipöydästä toiseen koko pitkää sateista päivää. Mutta niin siinä vain kävi. Brunssin jälkeen puhelimeen tuli ehdotus jäätelöhetkestä kaupungilla ja sen jälkeen kutsu iltateelle. Ja siinä se päivä sitten vierähtikin. Unohduin kahvipöytien mutkattomiin kohtaamisiin.

Suunnitelmani ei varsinaisesti ollut edes mennä mökille. Mutta sieltä minä itseni löysin. Vedin ilmaa keuhkojeni viimeiseenkin sopukkaan. Imin näkymää itseeni kuin näkisin sen viimeistä kertaa. Lopulta kävelin istumaan lempipaikalleni lyhyen laiturin päähän, tuuli pöllytti hiuksiani. Unohduin poukkoileviin ajatuksiini.

Suunnitelmamme ei varsinaisesti ollut istuskella laiturilla niin kauan kunnes aurinko laskisi harjun taa. Mutta sen me teimme. Istuimme mykkyrässä, polvet sylissämme aivan laiturin reunalla. Vuoroin katselimme liplattelevaa vettä ja laskevaa aurinkoa. Siinä samalla verkalleen juttelimme juttuja joita ei aiemmin oltu juteltu ja kysyimme kysymykset joita ei aiemmin oltu kysytty. Unohduimme lämpimän lempeään kesäiltaan.

Onnellisinta ovat päivät, joille ei ole suunnitelman suunnitelmaa eikä edes pienen pientä aikataulua. Silloin voi tehdä ihan mitä vain ja unohtua ihan mihin milloinkin.

k4voikukat.jpg

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

vapaalla

Rannalla

julkaissut Heini1 kommentti artikkeliin Rannalla

Viime kesänä olimme uimassa porukalla, johon kuului niin lapsia kuin aikuisiakin. Hypimme laiturilta hassuja hyppyjä. Osa meistä kävi hyppäämässä kolmesta metristä pitkästä aikaa, minkä jälkeen olimme innostuksesta hengästyneitä. Viiteen metriin kiipesi miesväki sekä lopulta yksi ystävämme bikineissään. Sieltä alas katsoessaan häntä alkoi kuitenkin vapisuttaa. Hän oli jo kääntymäisillään takaisin rappusia kohti, kun huomasi vieraan, noin 10-vuotiaan tytön tuijottavan itseään ihailevasti pää kenossa laiturin reunalla. Tuon pienen tytön katse sai ystävämme kääntymään ja hyppäämään. Myöhemmin ystävämme kertoi, että ei voinut aiheuttaa pettymystä tuolle tytölle. Hyppäämällä ja sanaakaan sanomatta hän kertoi tytölle, että jos sä oikeesti haluat niin hyppää  – silloinkin kun oot jo aikuinen nainen!

Olisi ihana nähdä rannoilla enemmän laiturilta pomppivia, lasten kanssa rantavedessä leikkiviä naisia. Kuitenkin menneiden kesien melko monen sadan rantatunnin kokemuksella näyttäisi siltä, että siinä missä miehet uivat ja leikkivät, naiset istuvat rannoilla pitkissä hihoissaan, lahkeissaan ja helmoissaan. Ja tokihan asia on aivan ok, jos he niin oikeasti haluavat. Uskallan kuitenkin epäillä, että monien noiden naisten mielissä majaileva häpeä omasta kehostaan varastaa mahdollisuuden yhteiseen iloon aurinkoisilla rannoilla. Arvelen sitäkin, että monien naisten mielien arvet ovat usein paljon suurempia kuin kehosta löytyvät muistot ihon venymisestä.

Rohkaisen sinua, nainen! Jos sinä haluat vetää bikinit päälle, vedä! Jos haluat mennä uimaan, mene! Jos haluat rakentaa hiekkalinnan lapsille, rakenna! Jos haluat tallustella edestakaisin pehmeällä hiekalla, tallustele! Jos haluat hypätä laiturilta pommilla, hyppää oikein kunnolla!

Tee se jokaisen kasvavan, rannalla leikkivän tytön tähden. Näytä heille, että kesä on ihana, uiminen on ihanaa ja jokainen on ihana. Kerro heille, että keho on katoavainen ja siksi sitä ei kannata liikaa tuijotella. Kehu heitä sujuvista sukelluksista, hienoista hypyistä ja hiekkalinnoista. Näytä heille omat temppusi ja naura heidän kanssaan. Osoita tytöille, että rannat eivät ole pikkulasten ja paidattomien miesten yksinoikeus.

Tee se itsesi tähden. Nauti kesästä, auringosta, vedestä, yhdessäolosta ja hassuttelusta. Nämä päivät ovat harvat eivätkä ne tule takaisin.

suhteet

Ollaan niin kuin ollaan

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Ollaan niin kuin ollaan

Tutustuin uusimpaan ystävääni tavalla, joka on varmasti useimmilla mittareilla kaikkein kovin: lähdimme reissuun. Yhteinen ystävämme saattoi matkaan sanoilla, että tulette varmasti hyvin juttuun. Niine hyvineni hyppäsin bussiin. Kun pysähdyimme ensimmäisen kerran syömään, päätin juoda ostamani patongin kanssa vettä omasta pullostani. Toivoin ääneen, että toimintani ei seuraani kovin hävettäisi.

Kuule, ei tässä iässä enää tuollaiset asiat paljon hävetä. Voidaanko sopia heti tässä alussa, että ollaan niin kuin ollaan?

Tapasin pitkästä aikaa ystävääni. Lähes ensitöikseen hän kertoi kuulumisia pariterapiasta, jossa hän kävi miehensä kanssa. Koitin omasta puolestani pitää kysymykset minimissään, sillä minua vähän arvelutti, mitä mies tuumaisi jos kävisi ilmi, että tiedän heidän pariterapiastaan. Vain muutama tunti myöhemmin joimme iltateetä keittiössä, ystäväpariskunta ja minä. Lähes ensitöikseen mies kertoi kuulumisia heidän pariterapiastaan. Kerroin mikä minua oli hetki sitten arveluttanut.

Kuule, ei me enää jakseta teeskennellä yhtään mitään tai pitää mitään kulisseja pystyssä. Tällaisia me vaan ollaan, ottakaa tai jättäkää!

Olimme muutaman ystäväni kanssa kyläilemässä yhteisen ystävämme luona. Vaihdoimme kuulumisia. Yksi kertoi, että lasta ei kuulu. Että vauva olisi ollut toiveissa jo pitkään, mutta toteutumattomaksi tuo haave on toistaiseksi jäänyt. Meistä kukaan ei välttynyt kyyneleiltä.

Mutta kuulkaa, oon miettinyt että mitä sekin mua tai ketään auttaa että jostain asiasta ei puhu. Ja tätä mulle nyt kuuluu. Että tällaista tää mun ja meidän elämä nyt osin on. Niin miksi en siitä teille kertoisi?

Tiedätkö, millaista on saada olla edellä kuvattujen kaltaisten ihmisten ystävä? Sellaisten, jotka eivät pinnistele tai peittele, eivät väistele tai vaadi. Sellaisten, jotka eivät pelkää jakaa kompastelujaan, kolhujaan, kipujaan. Sellaisten, jotka avaavat paitsi kotinsa niin myös sydämensä oven ja toivottavat tervetulleeksi.

Se on armollista ja levollista! Sellaisten ihmisten kanssa voi olla pinnistelemättä, jutella punnitsematta jokaista sanaansa. Sellaisten ihmisten keskellä voi kääriytyä huopaan ja itkeä ripsivärit pitkin poskia suurimmista suruista tai isoimmista iloista, omista tai jaetuista. Sellaisten ihmisten aitous ja avoimuus on kutsu jakamaan omankin elämän kätketyt kivut. Se on ovi syvempään yhteyteen.

Sillä kun sinä olet sinä, niin minäkin saatan uskaltaa olla minä.

suhteet

Peilikuvassa

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Peilikuvassa

Olen oppinut kasvosi ulkoa. Tiedän jokaisen uurteen, kummankin hymykuopan ja sen ainoan luomen. Tiedän miltä näytät ärtyneenä, vihaisena, iloisena ja onnellisena. Tiedän kuinka otsasi viivat asettuvat, kun sinut yllätetään. Tiedän miten leukasi linja laskeutuu, kun sinua itkettää.

Sinun kasvoiltasi minä katson myös itseäni. Olen ollut edessäsi lukuisia kertoja haavoittuvaisempana kuin mitä olet osannut arvatakaan. Viimeksi tänään nostin katseen kasvoihisi. Olit vielä uppoutunut omiin juttuihisi etkä tiennyt kuinka tarkkaavaisesti tutkin kasvojasi. Mietin minkälainen päivä sinulla oli ollut. Pohdin mitä näkisin kasvoillasi, kun katsoisit minuun.

En tiedä, oletko koskaan arvannut mitä eniten kasvoiltasi etsin. En tiedä, onko kysymys kasvoillani ilmeinen vai peittyykö se varovaiseen hymyyni tai tarkkaavaiseen katseeseeni. En tiedä, mitä sinä kasvoiltani näet tai etsitkö kasvoiltani jotain. En tiedä, osaatko sinä kasvoni ulkoa.

Kun tänään vihdoin katsoit minuun, kasvosi piirteet pehmentyivät mielestäni parhaaseen mahdolliseen asentoonsa: silmäkulmat rypistyivät, suupielet kohosivat, ryppy kulmakarvojen välissä oikeni, silmiesi väri syveni. Huokaisin syvään ja hymyilin sinulle takaisin. Voi kuinka rakastinkaan juuri tuota ilmettäsi. Kasvojesi peilistä näin myös itseni. Muutaman sekunnin paikkasit sydämeni kolhuja ja oioit mieleni mutkia – sitä ehkä ollenkaan tietämättä. Hetken ajan olin aivan varma, että riitän.

Olen oppinut kasvosi ulkoa. Kaikkein parhaiten tiedän, missä kohtaa kasvoillasi asuu hyväksyntä.

arki

Minä voisin olla sinä

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Minä voisin olla sinä

k4hee-

Minä voisin olla sinä. Olisin voinut syntyä sinuksi, varttua lähes ikuisen auringon alla, maalattian päällä, hataran olkikaton suojassa.

Sinuna pujottaisin päivittäin jalkoihini kuluneet varvassandaalit, kietoisin ympärilleni kauniita värikkäitä kankaita. Lapseni kantaisin selässäni, lukuisia uskomuksia mielessäni. Nukkumaan menisin toisinaan nälissäni, heräisin tietämättä millä ruokkisin lapseni yön laskiessa.

Sinuna minulle syntyisi lapsi kippuraisine varpaineen ja vääntyneine käsineen. Enkä minä tietäisi mitä lapselleni tehdä, miten häntä auttaa tai kuinka tuoda hänet edes majani portaalle naapureiden katseiden alle. Voisi olla, että sinuna minä toivoisin lapseni kuolevan.

Sinuna istuisin nyt majani pienellä kynnyksellä, katselisin pihatielleni saapuvia vieraita.  Pitelisin kainalossani erilaista lastani, jonka vieraat ottavat syliinsä hymyillen, epäröimättä. Enkä yhtään tiedä mitä minä sinuna ajattelisin, mitä jälkeenpäin sukulaisille tai ystäville vieraista puhuisin.

Hetken ajan tunnen maailmojemme painon raskaana toisiaan vasten. Enkä yhtään tiedä kuinka raottaa maailmojemme rajoja, kuinka kurottaa sinua kohti. Sillä sinä olet sinä ja minä olen minä – ja samaan aikaan aivan hyvin minä voisin olla sinä.

suhteet

Maailman ihanin tyttö

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Maailman ihanin tyttö

Sinä, kaikista elämäni mummoista rempsein. Muistan kuin eilisen, kun ruskeat bikinit päälläsi tallustelit kohti rantaa. Heittelit pyyhettä olalta toiselle ja hyräilit tullessasi. Heinäkuun helteessä perhoset liitelivät ympärilläsi, heinäsirkat sirittivät heinikossa. Vyötärönympäryksesi oli pitkälle yli metrin ja painoindeksi kovasti yli kolmekymmentä. Mutta minä muistan päivettyneenä hehkuvat kasvosi, hopeiset sortuvasi, lakatut varpaankyntesi ja sen kun rantaan saapuessasi hymyillen virkoit, että täältä sitä tulee  uimaan koko maailman ihanin tyttö.

Sinä, kaikista siskoistani taitavin. Sinuun on kätketty lahjoja niin paljon, että olet jo nyt rakentanut enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Annat säästelemättä omastasi muille, sydämesi on sorrettujen puolella. Sinulla on viisaita sanoja, joita kuunnellen kulkee oikeaan. Samaan aikaan sinussa on myös kipeät arpesi, joita et koskaan ole sanoillasi näkyväksi tehnyt mutta joiden ääriviivat piirtyvät esiin valinnoissasi, teoissasi, kehosi kielessä. Voi kun joku päivä uskaltaisit uskoa, että kipuinesi ja arpinesikin sinä olet sinä: koko maailman ihanin tyttö.

Sinä, kaikista 14-vuotiaistani valoisin. Yhtenä päivänä voivottelit läskisiä reisiäsi, kuinka kaikki näkisivät ne vaellusriparilla ellet pian laihtuisi. Mutta eihän kukaan ehdi laskea katsettaan kasvoistasi! Sillä kun naurat, silmäkulmiesi lisäksi myös nenäsi reunat menevät ruttuun. Ja se on niin suloista, että niitä pieniä kurttuja on pakko ihastuneena tuijottaa. Kun naurat, niin se solisee sinusta niin kirkkaana, ettei kukaan mitään muuta enää kuulekaan. Ja kun naurat, lahjoitat ilon kaikille ympärillä oleville niin aitona, että välillä se riipaisee sydäntä. Tietämättäsi koko olemuksesi julistaa sinun olevan koko maailman ihanin tyttö.

Ja sinä, rakkaista tyttösistäni kaikkein pienin. Jos voisin, sinun ja maailman väliin asettaisin itseni ainiaaksi. Olisin kilpenä sinulle osoitetuille kipeille kommenteille ja kaunaisille katseille. Suojaisin sinua ilkeydeltä, kateellisuudelta, vihalta ja toisten töykeiltä teoilta joilla he peittelevät vain omaa epävarmuuttaan. Nauraisin ilojasi enkä koskaan unohtaisi kertoa sinulle miten valloittava ja ainutlaatuisen ihana olet. Antaisin sinun elää jokaisen elämäsi päivän niin kuin teet nyt, kun tiedät varmasti, lujasti ja yhtään epäilemättä olevasi koko maailman ihanin tyttö.

suhteet

Miten sun loma meni?

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Miten sun loma meni?

Nauti nyt vielä kun voit! ärähti kaverini minulle. Olin juuri vastannut kaverini kysymykseen siitä, mitä olin tehnyt lomallani. Olin kertonut lukeneeni, jumpanneeni, tavanneeni ystäviä ja perhettä brunsseilla, lounailla ja iltateillä. Loma oli ollut ihana, leppoisa.

Olin toki kuullut tuon saman ärähdyksen eri muodoissa useita kertoja aiemminkin. Äänessä olivat vaihdelleet ainakin ärtymyksen, epäreiluuden, katkeruuden, väsymyksen ja kateellisuuden sävyt. Viattoman kuuloinen kysymys loman sujumisesta oli alkanut muistuttamaan ansaa, jota en useinkaan onnistunut väistämään. Välillä varoin kysymystä paremmin. Joskus osasin kätkeä lomailon ja piilottaa lomailun onnen, toisinaan jopa vähättelin sitä mistä olin nauttinut. Mutta usein astuin ansaan aivan suoraan ja kokonaan. Kaiken tuon seurauksena sisälläni oli alkanut syntyä syyllisyyttä siitä, mitä olin saanut.

Ärähtelijät ovat aina olleet myös äitejä. Ehkä he ovat olleet väsyneitä, apeita tai yksinäisiä – silloinhan me helposti sanomme jotain mikä satuttaa toista. Niin, ärähdys on sattunut joka kerta. Kun edellisen kerran kuulin nuo äreästi lausutut sanat, itkin jälkeenpäin ystäväni autossa. Aivan kuin minun pitäisi kokea syyllisyyttä siitä, että minulla ei ole elämääni rajoittavia lapsia ja saan tehdä mitä haluan. Aivan kuin se, että nautin siitä mitä olen saanut, olisi väärin. Pahimmalta on tuntunut ehkä se, että nuo sanat on sanonut aina joku, jolla on se, josta itse vain haaveilen. Kuin ökyrikas ottaisi lantin lapsen kädestä. Eikä siinäkään kaikki: ärähtelijä on sisällyttänyt kommenttiinsa vihjauksen siitä, että tilanteeni tulee olemaan joskus erilainen. Mielessäni mietin aina, että mitä jos mikään ei muutukaan. Että mitä jos nautin elämäni loppuun saakka leppoisista lomistani ilman valvottavia vauvoja, tahtovia taaperoita ja taistelevia teinejä. Sekö sitten vasta väärin olisikin?

Viime viikolla vietin taas ihanaa lomaa. Laskettelin, hiihdin, luin, katsoin elokuvia, söin huolella haudutettuja ruokia, tapasin monen monta rakasta ihmistä. Kun minulta jälkeenpäin kysyttiin, miten loma meni, niin vastasin lyhyesti mutta rehellisesti ja reilusti. Sillä ei ihminen voi elää siten, että kokee syyllisyyttä siitä mistä tulisi tuntea kiitollisuutta ja iloa. Ei sitä voi oman elämänsä siunauksia vähätellä, piilotella ja peitellä siksi, että ne eivät ole samoja kuin jollain toisella.

Mutta hyvä ärähtelijä-äiti, kaikki on ok. En muistele kommenttejasi, vaikkakin kovasti toivoisin etten niitä enää kuulisi. Seuraavan kerran voit vaikka vinkata minulle jotakin lukemisen arvoista kirjaa, vaikka et itse sitä olisi ehtinyt edes lukea. Tai linkata kokeilemisen arvoisen reseptin. Tai jos voimasi eivät siihen riitä, niin kysy vaikka ehdinkö katsoa lastesi perään joku päivä pari tuntia. Nimittäin varmasti ehdin!