arki

Ikuinen kesä?

julkaissut MeJätä kommentti artikkeliin Ikuinen kesä?

Tämä on tällä erää viimeisen vierailijamme teksti! Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta. Loppukesän lomailemme perjantaipostauksista, mutta maanantaisin tapaamme tekstien äärellä kuitenkin tuttuun tapaan. 🙂 

***

Pitkään suunniteltu viikonlopun telttareissu Saimaalle kariutui huonojen sääennusteiden takia. Sadetta, ukkosta ja kylmää enteilevät taulukot eivät houkutelleet lähtöön. Toki huonossakin säässä pärjää, mutta nautinto on toinen juttu. Sää on pukeutumiskysymys -tyyppiset lausahdukset tuntuvat valjuilta yrityksiltä vähätellä ilmojen merkitystä. Ihan eri asia on retkeillä rantakallioilla auringonpaisteessa kuin veden vihmoessa ja sumun peittäessä näkymät.

Telttaretken peruuntuminen käynnisti ajatusleikin siitä, mitä tapahtuisi, jos Suomen maantieteellinen sijainti vaihtuisi jonnekin eteläiselle pallonpuoliskolle. Ensimmäinen ajatus oli, kuinka kaikki olisi helppoa! Ei säävarauksia, raskaita talvivaatteita ja loputonta pimeyttä. Melankolisuuteen taipuva sielunmaisema varmasti muuttuisi jatkuvassa auringonpaisteessa. Arkiset toimetkin tuntuisivat sujuvammilta, kun aamulla voisi polkaista kesävaatteissa töihin ympäri vuoden loskassa tarpomisen sijasta.

Lämpimässä ihmisten kohtaaminen olisi mutkattomampaa.  Räntäsateessa tai paukkupakkasessa ei ole luontevaa jäädä juttelemaan tuttujen kanssa kadulle, kun kaikki kiiruhtavat kaulukset pystyssä eteenpäin. Keskitalven sysipimeässä on vaikea edes nähdä vastaantulijaa. Toista on auringossa, kun olohuoneet laajenevat pihoille, rannoille ja metsäpoluille.

Jos aurinkoa ja lämpöä riittäisi pidempään, myös sään kyttäämisen voisi lopettaa. Kesällä Suomessa olo on nimittäin hieman levoton. Hyvällä säällä tuntuu, että täytyy ahnehtia kaikkea; ulkoilua, uimista, retkeilyä ja kaikkea sitä, mitä lämpö tarjoaa. Jos lämpöä ja auringonpaistetta riittäisi pidempään, kesäkiire helpottaisi.

bty

Ajatus jatkuvasta kesästä tuntuu houkuttelevalta. Olisinko kuitenkaan valmis vaihtamaan vuodenaikoja, niitä pimeitäkään, aurinkoon? Läpi vuoden kestävästä kesästä puuttuisivat kirpeät syysillat, heräävä kevät ja talven maaginen sininen hetki. Elämän jakaminen kynttilänvalossa pöydän ääressä sateen vihmoessa ulkona. Pakkasen puremat posket ja ruskasta punertuvat puut. Olkoon siis välillä räntää ja harmaata, otan sen kaiken – ja huumaannun taas seuraavasta kesästä kuin ensimmäistä kertaa.

PS. Eivätkä epämääräiset sääennusteet aina pidä kutiaan. Jo kertaalleen peruutettu telttareissu teki uuden tulemuksen, kun koko viikon sääkartalla kummitelleet ukkospilvet olivat vaihtuneet leppoisaan poutasäähän. Ei kun matkaan! Telttailu tosin vaihtui yöpymiseksi olohuoneen sohvalla, mutta se on jo toinen tarina – eikä liity säähän mitenkään.

// Riikka

arki

Matkalla merkitykseen

julkaissut Anna6 kommenttia artikkeliin Matkalla merkitykseen

Menetin alkukesästä ystävän sille pelottavalle s-kirjaimella alkavalle peikolle, joka tuntuu tätä nykyä heittelevän pesäkkeitään sinne sun tänne. Lainasin kirjastosta aiheesta kertovia kirjoja, selasin blogeja ja luin lehtijuttuja. En (tietenkään) ollut kysynyt tätä ystävältäni, mutta halusin tietää miltä tuntuu, kun tietää kohta kuolevansa.

”Kirjoittaminen on surutyö. Se on yritykseni katsoa kuolemaa silmiin ja luopua, mutta samalla kantaa kädessäni sitä, mitä minulla on. (…) Me emme elä haudan reunalla tai makaa valmiina maanraossa. Elämme tietoisina siitä, että jokainen yhteinen hyvä ja tavallinen hetki on erityinen.” Astrid Swan: Viimeinen kirjani

”Yhtenä päivänä meidän on kuoltava, mutta kaikkina muina päivinä saamme elää.” Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

matka

Lukiessani näiden rohkeiden naisten lauseita ajattelin, että ehkä kuoleman läheisyys tuntuukin siltä, että tietää todella elävänsä. Ehkä viimeistään siinä vaiheessa asiat saavat oikeat mittasuhteet ja tärkeysjärjestyksen. Kun tuttu ja turvallinen järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jäljelle jää vain se, millä on lopulta merkitystä.

Jospa meidän kaikkien ei tarvitsisi käydä läpi pahinta mahdollista oppiaksemme pitämään tavallista erityisenä ja arkista arvokkaana. Tänä syksynä lähden matkalle, jonka aikana aion ottaa selvää siitä, mitkä asiat juuri minulle ovat kaikkein merkityksellisimpiä, ja miten voisin niihin panostaa ja niitä vaalia. En halua menettää jotain, ja vasta sen jälkeen herätä huomaamaan, mikä aarre käsissäni olikaan.

Ajatus on vasta alussa, enkä tarkkaan tiedä mihin tämä matka johtaa. Todennäköisesti paljon lähemmäs, kuin luulinkaan.

//Anna

suhteet

Ihmisyyden ihme

julkaissut MeJätä kommentti artikkeliin Ihmisyyden ihme

Tänään jatkuu vierailijoidemme perjantaipostaukset! Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta.

***

Siinä hetkessä, kun saan katsella lentokoneen ikkunasta alla levittyvää, vielä tuntematonta maata juuri siltä korkeudelta, josta maisema näyttää hassulta miniatyyrimaailmalta, on jotain maagista. Ensin erotan vain eri sävyisiä vihreitä, ruskeita ja sinisiä läiskiä; peltoja, kaupunkeja, merta ja jokia. Hetken päästä ilmestyvät tiet, joilla käy muurahaispolun kaltainen kuhina. Sitten katujen varsille alkaa ilmestyä nopeasti kasvavia taloja ja ennen kuin huomaankaan, tömähtävät renkaat maankamaralle.

Sieluni valtaa riemu ja pakahduttava odotus. Seikkailu! Haiskahtaa seikkailulta!

Nina 1

Ensimmäiset tuoksut tulvahtavat kummallisina, välillä kutsuvina ja välillä luotaantyöntävinä heti, kun pitkän nenänsä työntää koneen ovesta ulos. Mitä kauempana on koti, sen vieraammat ovat tuoksut. Sitähän minä lähdin etsimään ja ihmettelemään, erilaisuutta.

Ulkoisesti sinut on rakennettu kanssani samanlaisella sapluunalla. Kaksi kättä, kaksi jalkaa, nenä ja korvat. Ehkäpä sapluuna on ollut parikymmentä senttiä lyhyempi ja neljäkymmentä kiloa kevyempi, silmistä on tehty pienemmät ja hiuksista tummat ja kiiltävät, mutta silti olet selvästi kanssani samaa lajia. Kuitenkin näet maailman niin eri tavalla.

Minä tulen sinun maailmaasi muukalaisena. Hämmästelen outoja tapojasi, ihastelen ruokaa, jonka loihdit. Tutkin temppelialueita, kummastelen, miten uskosi voikin olla niin erilaista kuin omani. Kammoksun ällöttäviä ötököitä, ihastelen värikkäitä perhosia, hassuja apinoita.

20190731_224601

Haluan kokea sitä mikä on kaikkein kauimpana arjestani, nähdä jotain mitä en koskaan ole nähnyt. Vaeltaa viidakossa, laskea koskea, tutkia luolia, syödä sammakoita, ajaa skootterilla auringonlaskua kohti vuorenrinteitä kiemurtelevia kinttupolkuja pitkin. Ratsastaa norsulla, ihailla merenalaista maailmaa, telttailla rantahietikossa myrskysäällä, uida auringon noustessa, maistaa jokaista eksoottista hedelmää. Täyttää sydämeni uudella ja oudolla. Haluan kuulla, miten omituisesti yhteisölläsi on tapana viettää häitä, viettää hautajaisia, hoitaa terveyttä, huolehtia perheestä. Mitä kummallisempi tarina, sen innokkaammin haluan kuulla lisää.

Ja sitten kuitenkin suurimman ihmeen löydän siitä hetkestä, kun me kaksi maailmoinemme istumme pimeässä kuohuvan meren rannalla katsellen pienten, bambusta punottujen kalastajaveneiden kirkkaita valoja horisontissa. Meri huumaa tuoksullaan ja kädenlämpöinen vesi huuhtoo varpaitamme. Sinä kerrot peloistasi, haaveistasi, haavoistasi. Kerrot pettymyksistä, kerrot kivusta. Kerrot uskostasi, toivostasi, rakkaudestasi. Siinä kuunnellessani olen sen äärellä, mikä on kaikkia eksoottisia kokemuksia suurempi: sinä oletkin samanlainen kuin minä.

Ihmisyys sinussa on samaa kuin ihmisyys minussa.

Nina 2

Lopulta toivot samoja asioita kuin minä, vaikka saatat värittää toiveesi erilaisilla sävyillä ja pukea saman haaveen päälle erilaisen vaatteen. Pitelet minua tiukasti kädestä koko pitkän keskustelumme ajan. Minusta se tuntuu oudolle, mutta tiedän, että niin maassasi ystävästä pidetään kiinni. Tätä hetkeä varten kannatti matkustaa toiselle puolelle maailmaa.

Lähdin etsimään erilaisuutta, tulin kosketetuksi samanlaisuudella.

20190731_224809

Arkeni keskellä palaan uudelleen ja uudelleen tuohon hetkeen valtameren rannalla. Mieleni valtaa paitsi nöyrä kiitollisuus siitä, että annoit minun nähdä sydämesi, myös häpeä. Kuinka monta koskettavaa kohtaamista ohitankaan tavallisena tiistaina ja torstaina, kun painan katseeni ruutuun ohimennen lausutun tervehdyksen jälkeen? Tai jättäessäni kysymättä lisää, kun joku ensisilmäyksellä erilainen vihjaisee, että viime päivissä on ollut muutakin kuin vaaleanpunaista? Miksi niin harvoin pysähdyn erilaisuuden alle kätkeytyvän samanlaisuuden äärelle Sörnäisten metroasemalla tai työpaikkani kahvihuoneessa?

Yhteisen iltamme kaltaista ihmisyyden ihmettä on arkeni täynnä. Ja todella toivoisin, ettei sitä nähdäkseen tarvitsisi lentää toiselle puolelle palloamme.

// Nina

suhteet

Ojennetuksi tulemisen taito

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Ojennetuksi tulemisen taito

Kritiikki. Palaute. Kommentti. Korjaus. Huomautus. Ojentaminen.

On väistämätöntä, että läheisissä ihmissuhteissa toinen osapuoli alkaa joskus ärsyttää. Silloin ärsytyksen aiheesta tulee yleensä sanottua. Joskus huomauttaminen on aivan paikallaan, toisinaan taas ei. Kaikkihan me varmasti tunnistamme ne tilanteet, joissa ärsyyntyminen johtuu enemmänkin meistä itsestämme kuin toisen osapuolen toiminnasta.  Silloin saattaa olla parempi vain olla hiljaa ja miettiä, mistä oma tunne kumpuaa. Joskus on kuitenkin paikallaan huomauttaa läheisillemme, jos heidän toiminnassaan oikeasti on jotain korjattavaa.

Haluaisin itse olla sellainen ihminen, jolle voi sanoa, jos teen jotain ajattelematonta, typerää tai ärsyttävää. Etenkin jos se alkaa muuttua toistuvaksi käyttäytymismalliksi, toivon, että ympärilläni olevat ihmiset ottaisivat asian rohkeasti puheeksi. Haluan, että lähimmät ihmissuhteeni sisältävät luvan, oikeuden ja joissain tapauksissa jopa velvollisuuden puuttua asiaan, jos toimin typerästi tai jokin elämässäni näyttää menevän pahasti metsään.

edf

Haluan myös oppia ottamaan nuo neuvot vastaan oikein. Tunnistan kyllä, että ensimmäinen tunnereaktio ei kovinkaan usein ole rakentava. Reagoin useimmiten tällaisissa tilanteissa melko lapsellisesti kiukutellen, kun huomautus osuu oikeaan ja oma epätäydellisyys tulee esiin ärsyttävän selvästi. Toivoisin kuitenkin, että muistaisin noissa tilanteissa aina lähimmäiseni motiivin: rakkaudesta minuun hän haluaa parastani, ja parasta meidän suhteellemme. Haluan oppia reagoimaan läheisteni huomioihin rakentavasti: kuunnella heidän viestinsä, ottaa sen vastaan ja pyrkiä muuttamaan toimintaani parempaan suuntaan. Toivoisin, etten suuttuisi, jos minulle huomautetaan jostain ärsyttävästä toimintatavastani. 

Haluan ajatella, että läheiseni haluavat minulle hyvää, ja joskus se tarkoittaa sitä, että heidän on annettava korjaavaa palautetta toiminnastani. On turvallista tietää, että elämääni tarkastelee joukko ihmisiä, jotka rakastavat minua ja haluavat parastani, ja tarvittaessa korjaavat kurssiani oikeaan suuntaan.

// Suvi

arki

Päivä jona lopetin kahvinjuomisen

julkaissut Me1 kommentti artikkeliin Päivä jona lopetin kahvinjuomisen

Iloksemme olemme saaneet blogiimme ensimmäiset vierailijat! Tänään sekä kahtena seuraavana perjantaina julkaisemme tekstin kolmelta kirjoittajalta, jotka jakavat rakkautemme kieleen ja kirjoittamiseen. Kaikki blogimme vierailijoiden tekstit löytyvät vieraskynä-tagin alta.

***

Minulla oli pitkään ihana aamukahvirutiini.

Laitoin itselleni aamupalalla mutteripannukahvia maitovaahdolla. Se oli maailman parasta. Pieni kahvinkeittorutiini, sitten hetki jolloin pystyin istua alas iso kuppi kädessäni ja nautiskella. Tämä pieni hetkeni kantoi minua Suomen talven yli ja oli oma uusi päivä odottaa -hetkeni.

Pari viikkoa sitten tapahtui kummia. En enää odottanutkaan hetkeäni kahvikupin kanssa. En enää hymyillyt avatessani kahvirasiaa. Aamukahvihetki ei tuntunut enää maagiselta ja rentouttavalta.

Joskus käy niin, että meidän erityishetkemme muuttuvat tavallisiksi. Me totumme niihin eikä luksus ei ole enää luksusta, vaan aivan tavallista.

Me lellimme luksuksemme pilalle. Se, mikä meille on eilen ollut todella erityistä, on tänään vain osa arkeamme.

edf

Minä päätin, että haluan luksukseni takaisin. Kahvihetken taian. Haluan tuntea odotusta ja innostusta, kun kahvikoneesta kuuluu sihinä. Haluan, että maitovaahto on taas luksusta ja että vaalin kahvihetkiäni erityisenä ilona.

Joskus meidän tarvitsee erota toviksi asiasta, josta on tullut meille liian tavallista. Ehkä sitten saamme mahdollisuuden iloita siitä uudelleen. Siksi päätin, että on aika lopettaa aamukahvi siihen asti, kunnes oikeasti haluan sitä – ja haluan sitä kovasti.

Joka aamu kysyn itseltäni: haluatko kahvia? Haluatko oikeasti kahvia? Ei rutiinin takia vaan ilon ja nautinnon takia.

Ja varmaankin jonain päivänä olen taas innoissani kahvikupistani. Arvostan taas kahvin makua ja omaa hetkeäni. Ja tiedän, että olen siunattu, kun minulla on luksusta elämässäni.

// Hannah

arki

Miten käytämme rahojamme?

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Miten käytämme rahojamme?

Ajankäyttöpostauksessani viittasinkin, että taidan myöhemmin kirjoittaa rahankäyttöpostauksen. No, tässä se tulee!

Ajassa ja rahassa on yksi merkittävä ero: aikaa on jokaisella täsmälleen saman verran, rahan määrä sen sijaan vaihtelee. Suomalaisen yleisin bruttopalkka on 2600 euroa, mediaanipalkka noin 3000 euroa. Tämä teksti onkin pohdintaa lähinnä meille ja meistä. 

Seura vaikuttaa siihen, mihin kulutan. 

Päivät eri ystävien kanssa ovat eri hintaisia. Siinä missä joku haluaa syödä ulkona, toinen suosii kotona kokkaamista. Yksi haluaa lähteä yhdessä shoppailemaan, toinen lenkkipoluille. Kolmannen kanssa lähdetään leffaan, neljännen kanssa jutellaan luetuista kirjoista. 

Seura vaikuttaa varmasti kuluttamiseemme myös epäsuoremmin. Jos ystävät vaikkapa uusivat sisustusta, ostelevat kuukausittain meikkejä tai vaikka suunnittelevat alati lomamatkoja, saattaa itsekin pohtia ja puhua useammin niistä. Saattaapa itsekin tehdä mieli ostaa uudet sohvatyynyt tai lähteä reissuun. 

Oma kulutukseni ruokaan, vaatteisiin ja viihteeseen on vähentynyt viime vuosina. Olen varma, että omiin valintoihini on vaikuttanut se seura, jossa eniten vietän aikaani. Lähimmät ystäväni eivät esimerkiksi sisusta, osta uusia vaatteita tai syö ulkona jatkuvasti. Niinpä minun arkipäivieni puheenaiheet eivät siis liity uusiin mattoihin, paitoihin tai ravintoloihin. En juurikaan ajattele noita em. asioita, joten en myöskään usein kuluta niihin. Ja voin rehellisesti sanoa: tykkään tästä tilanteesta. En toivoisikaan, että yhdessä olemiseemme liittyy kuluttaminen merkittävässä määrin.

22.7.kuva1

Se, mitä kulutan somessa, vaikuttaa siihen, mitä kulutan oikeassa elämässä.

Vaikka kuinka haluaisimme kiemurrella, niin sosiaalinen media vaikuttaa meihin. Sen vaikutuksia on tutkittu, ja mitä olen lukenut, mekanismit ovat monenlaisia. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että mitä enemmän katselee kuvia Thaimaan hiekkarannoilta, kakuista kahviloiden vitriinissä tai vaikka eräilystä Lapin erämaassa, sitä enemmän haluaa hiekkarannoille, kakulle tai erämaahan. Mikä kenenkin mieleen onkaan. Saatamme sanoa inspiroituneemme!

Itse voin havaita aivan selkeän korrelaation somen ja rahan kuluttamisen välillä. Kun lakkasin seuraamasta Niken treenivaatemallistoja ja paikallisia kahviloita, en enää tarvinnutkaan lisää treenivaatteita eikä mieleen juolahtanut niin usein lähteä kahvilaan. 

Sama on monessa muussa, mitä useamman kaupan tai sisustusputiikin profiilia seuraan, sitä varmemmin haluan jotain, mitä heillä on tarjolla. Jos haluan kuluttaa vähemmän, kulutan vähemmän myös somea.

Mihin käytän rahani, siellä ovat arvoni. 

Väitän siis, että rahalla ja ajalla paljastamme omat todelliset arvomme. Jos käyttää kuukausittain satoja euroja ravintoloihin, ruoka on tärkeää. Jos käy vuosittain ulkomailla, matkustelu (tai ulkomailla asuvat ihmiset tai kumpikin) on tärkeää. Jos panostaa omiin tai lapsen harrastuksiin, harrastaminen on minulle tärkeää. Jos antaa läheisille lahjoja tai kutsuu heitä luokseen vaikkapa syömään, antaminen ja läheiset ovat tärkeitä. 

Ihan yhtä lailla kuin omaa ajankäyttöä, myös rahankäyttöä kannattaa seurata ja pohtia aika ajoin. Mihin kulutan, mitä ostan? Ovatko ne niitä asioita, joihin haluan rahojeni kuluvan? Mitä rahareiät minusta paljastavatkaan? Ihan kaikkeen emme voi tietysti vaikuttaa ja elämä voi aina yllättää, mutta usein voimme myös itse valita paljosta.

22.7.kuva2.

Raha ja rahankäyttö on mielenkiintoinen aihe, johon on tietysti monta muutakin näkökulmaa. Mitä sinulle nousi kirjoituksesta mieleen? Mitkä ovat omat rahaväittämäsi?

// Heini

arki

Huolletaan ihmissuhteitamme

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Huolletaan ihmissuhteitamme

”We put more energy into building relationships than into maintaining them.”
-Rick Warren

Ihmissuhteet eivät pysy hengissä itsestään. Kasvaakseen ja syventyäkseen ne vaativat aikaa, vaivannäköä ja huolenpitoa. Tiedostamme kyllä, kuinka tärkeitä nuo asiat ovat ihmissuhteiden syntymiselle, mutta ymmärrämmekö niiden merkityksen myös ihmissuhteidemme säilymisen kannalta? Miksi niin usein panostamme ihmissuhteisiin eniten niiden alkuvaiheessa?

Pidän alussa olevan sitaatin sanasta maintain ja sen merkityksistä huoltaa ja ylläpitää. Ihan kuten rakennuksetkin ajan saatossa kaipaavat korjaamista ja huoltoa, niin ihmissuhteetkin vaativat aktiivisia huoltotoimenpiteitä. Pysyäkseen kunnossa rakennuksia tulee huoltaa jatkuvasti ja säännöllisesti, mieluusti jo ennen kuin jotain menee rikki. Sama pätee ihmissuhteisiin. Ja aivan kuten talonkin rakentamiseen käytetään paljon aikaa ja energiaa, niin on usein myös ihmissuhteiden laita. Talon valmistuttua ja ihmissuhteen synnyttyä huoltaminen saattaa kuitenkin jäädä vähemmälle ja ennen kuin huomaammekaan, on yksi jos toinenkin nurkka päässyt vähän rempalleen.

19.7.

Ihmissuhteen alkuvaiheessa vaivannäkö tulee useimmiten kuin itsestään. Toisen osapuolen kanssa haluaa viettää aikaa niin paljon kuin mahdollista, hänestä haluaa tietää kaiken mahdollisen ja häntä haluaa ilahduttaa sopivimmalla mahdollisella tavalla. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin liikaa yhteistä aikaa, sillä kaiken mahdollisen ajan haluaisi käyttää juuri hänen kanssaan. Uskon, että samankaltainen ihastumisen ja jopa rakastumisenkin vaihe käydään läpi niin pari- kuin ystävyyssuhteissa.

Jossain vaiheessa suhde kuin suhde kuitenkin arkipäiväistyy. Silloin mitataan myös se, kuinka paljon vaivaa olemme valmiita näkemään ihmissuhteidemme eteen. Olen pohtinut paljon, mistä se johtuu. Miksi panostamme ihmissuhteisiin niin hurjasti niiden alkuvaiheessa, mutta emme enää suhteen jo vakiinnuttua? Olen keksinyt sille vain yhden selityksen: pidämme tällaisia ihmissuhteita itsestäänselvinä, ja ajattelemme, ettei niihin tarvitse sen kummemmin panostaa, koska tuo ihminen ja ihmissuhde säilyy elämässäni joka tapauksessa. Ihan kuten saatamme olettaa, että talo pysyy hyvässä kunnossa ilman minkäänlaista vaivannäköä, erehdymme helposti luulemaan, että ihmissuhteetkin pysyvät kunnossa itsestään. Ja kyllähän ne varmasti jonkinlaisessa kunnossa pysyvätkin, niinkuin ne talotkin, joille ei tehdä mitään. Ainakin johonkin pisteeseen asti, kunnes niistä tulee asumiskelvottomia.

Sen sijaan että pitäisimme läheisiämme itsestäänselvinä, vaalitaan niitä ihmissuhteita, jotka meille on annettu. Pidetään niistä huolta. Annetaan aikaa, käytetään energiaa, nähdään vaivaa. Ei anneta ihmissuhteidemme ränsistyä.

// Suvi

Tämä postaus päättää perjantaisarjamme, jossa jaamme mieleen jääneitä lainauksia, viisaita ajatuksia ja lohduttavia lauseita. Mikä on sinun paras mietelauseesi?

suhteet

Mummu

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Mummu

katson ryppyisiä sormiasi
kun silität lapsen kapeaa selkää
ja mietin, miten moneen kätesi ovatkaan taipuneet
vuosiesi varrella

lämmintä leipää, pehmeää pullaa
niissä on syntynyt
naapureillekin jaettavaksi
lukuisia lapasia, satoja sukkia
sormesi ovat liukuneet puikoilla ulkomuistista

sylisi on ollut auki
ja kätesi kietoutuneet ympäri
jokaista ovesta astuvaa
”minulle käy kaikki”, sanot
ja vastaanotto on aina lämmin

kätesi ovat osanneet viedä huomion muualle
pois peloistasi, kauas surustasi
”ei tässä mitään”
ne ovat huiskineet iloisesti
kyynelten kuristaessa kurkkuasi

kukat

tiedän että usein
on kätesi ristitty
ja huokauksesi tavoittaneet taivaan
olet omiasi kantanut,
perheesi puolesta pyytänyt
seissyt myrskyn silmässä pelotta
tuulen pauhun yli korottanut äänesi,
laulanut kipua kauemmas, tuskaa tuonnemmas

nyt kädet lepäävät sylissäsi
usein toimettomina
paljosta väsyneinä
ja minä kiitän käsistä
jotka ovat pitäneet huolta
vaikka huolta on riittänyt

suhteet

Ethän pelkää pimeää

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Ethän pelkää pimeää

Välillä naistenlehdistä voi lukea, kuinka energiasyöpöt ihmiset pitää siivota pois elämästä. Sanotaan, että on tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, joiden seurassa latautuu.

Ajatus on ahdistava – varsinkin silloin kun itse ei pysty olemaan muita energisoiva ilopilkku. Silloin naistenlehtiä lukiessa tekisi mieli siivota itse itsensä läheisten elämästä.

edf

Välillä tarvitsemme tukea enemmän kuin meillä on sitä antaa, iloa enemmän kuin meillä itsellämme on sitä jakaa. Silloin tarvitsemme eniten ihmistä, joka ei pelkää pimeää. Uskon niinkin, että jotain suurta onkin kätketty siihen, kun jäämme toinen toisemme vierelle vaikka se vaatisi meiltä välillä enemmän. Ja ehkäpä jos minä jään ystävän vierelle tänään, hän on vierelläni, kun oma yöni koittaa?

Yksi pilkahdus pimeässä loistaa kirkkaammin kuin sata päivän paisteessa.

Everyone wants to be the sun to lighten up someone’s life. 
But why not be the moon to brighten in the darkest hour?
-Tuntematon

// Heini

Tämä postaus jatkaa perjantaisarjaamme, jossa jaamme mieleen jääneitä lainauksia, viisaita ajatuksia ja lohduttavia lauseita. Mikä on sinun paras mietelauseesi?

suhteet

Kiitos ei kulu käytettäessä

julkaissut Suvi1 kommentti artikkeliin Kiitos ei kulu käytettäessä

Mielestäni sanomme ihmissuhteissamme kiitos aivan liian harvoin. Minä sanon ihmissuhteissani kiitos aivan liian harvoin. Meidän pitäisi kiittää toisiamme enemmän, sillä liian usein kiitos jää vain ajatuksen tasolle. Miksi kiittäminen on niin hankalaa, vaikka se on niin tärkeää? Miksi emme aina muista, tajua tai jaksa kiittää?

Kerta toisensa jälkeen mieheni vie automme huoltoon, käy ostamassa siihen uusia osia kuluneiden tilalle ja vaihtaa renkaat. Tajusin, etten ole koskaan kiittänyt häntä kaikesta siitä, mitä hän tekee pitääkseen automme kunnossa. Kenties en pidä noita asioita kuitenkaan niin tärkeinä. Ehkä pidän itsestäänselvänä, että mieheni hoitaa autoon liittyvät asiat, enkä siksi ymmärrä kiittää.

Luulen, että kiitämme helpommin sellaisista asioista, joista itse haluaisimme kuulla meitä kiitettävän. Asioista, joiden ymmärrämme vaativan aikaa ja vaivaa, koska itse teemme niitä usein. Meillä kotona minä useimmiten imuroin, joten muistan kyllä (toivottavasti!) kiittää, jos puolisoni tekee sen. Autoon kohdistuvista huoltotoimenpiteistä, joita puolisoni tekee jatkuvasti, sen sijaan tajuan harvemmin kiittää, koska en niitä itse yleensä tee. En osaa ajatella, kuinka paljon vaivaa ja aikaa auton ylläpitämiseen menee.

dav

Mielestäni kiittäminen on tärkeää, koska tuolla yhdellä pienellä sanalla voimme viestiä niin paljon. Kiitos tarkoittaa: huomaan vaivannäkösi ja arvostan sitä. Kiitos sanoo: olen iloinen, että käytit aikaa auttamiseeni. Kiitos osoittaa: en pidä tekoasi itsestäänselvänä. Kiitos kertoo: olen kiitollinen avustasi. Kiittämällä teemme näkyväksi toisen ihmisen vaivannäön.

Jos jätämme kiitoksen sanomatta liian monta kertaa, on olemassa riski, että jonain päivänä emme enää saa tilaisuutta sanoa sitä. Kiitoksen sanomatta jättämisestä ei nimittäin ole kiittämättömyys kovin kaukana, ja kiittämättömyys karkoittaa avuntarjoajat. Kiitoksen ääneen sanominen sen sijaan saa mitä todennäköisimmin avuntarjoajan tekemään saman uudelleen. Saattaapa olla niinkin, että kiittäminen lisää kiitollisuutta. Uskon myös, että tekisi hyvää ihmissuhteillemme tunnistaa ja tunnustaa käytännöllinen rakkaus, jota osoitamme arjen avuliailla teoilla. Kiittämällä huomioimme toisemme, ja mikä voisikaan olla ihmissuhteissa sen tärkeämpää.

Toki kiitämme asioista, jotka meille ovat tärkeitä. Kiitämme myös isoista asioista, sellaisista, jotka on helppo huomata. Mutta kiitämmekö pienistä teoista, jotka nekin puhuvat rakkautta? Kiitämmekö roskien viemisestä, ruoan tekemisestä, tarjotusta kyydistä, leivotusta piirakasta, keitetyistä kahveista? Toivoisin, että oppisin kiittämään teon mittaluokasta piittaamatta.

Meidän tulisi opetella kiittämään useammin. Kiitosta ei voi tuhlata loppuun, eikä se kulu käytettäessä.

// Suvi