Aamusta iltaan

Päivä ei ole vielä edes valjennut, kun suljen kotioven takanani. Tänään pääsen lähtemään aikaisin ja ihan rauhassa, kun muu perhe jää vielä nukkumaan. Saan auton kaivettua lumikerroksen alta, se käynnistyy hieman vastahakoisesti. Talvi koettelee sekä autoa, että minua.

Reilun puolen tunnin työmatkan aikana kovinkaan moni ajatus ei vielä päässäni pyöri. Usein havahdun vasta työpaikan pihassa, että täälläkös sitä taas ollaan, matkasta ei jäänyt mitään mieleen. Tänä talvena työmatkan varrella on sattunut jo useampi paha liikenneonnettomuus, se on ainakin hetkellisesti vaikuttanut omaan ajotapaani ja lisännyt varovaisuutta tien päällä.

Aamu

Työpaikalla minua on vastassa täpötäysi sähköpostikansio ja vastakeitetty aamukahvi. Valitsen ensin jälkimmäisen, ja vasta aamupalan syötyäni käyn töiden kimppuun. Suurimman osan työpäivästä istun tietokoneen äärellä. Taukojumppa muistuu mieleen valitettavan harvoin, joten selkä on kovilla. Sähköpöytä on kyllä aikeissa hankkia, mutta tilauslupa pyörii tällä hetkellä jossain suurten rattaiden uumenissa, kuten moni muukin asia isossa yrityksessä.

Lounaalla valitsen salaatin, vaikka muutakin hyvää olisi tarjolla. Työpaikkalounas on yksi niistä asioista, joita jaksoin vielä pitkään kotoa lasten parista töihin palattuani ihmetellä. Ettäkö ihan rauhassa saan keskittyä puolen tunnin ajan vain omaan syömiseeni?! Eikä tarvitse tuputtaa ruokaa kenellekään, ei syöttää ketään, eikä siivota jälkiä. Luksusta!

wheels

Iltapäivällä on pari palaveria tehtaalla. Tämä on toinen juttu, jota edelleen joka kerta tehtaan poikki kävellessäni ihmettelen. Kuka olisi uskonut, millaiseen ympäristöön päädyn työskentelemään ja  miten kauas mukavuusalueeltani joudunkaan! Tehtaan korviasärkevän kovat äänet ja voimakkaat hajut ovat kuitenkin jo tulleet tutuiksi, puikkelehdin trukkien välissä kuin ammattilainen.

Tehdaslueen pyöröporteissa käy aikamoinen vilske, kun samaan aikaan työpäivänsä lopettaa iso osa lähes 900 työntekijästä. Vaikka kuinka yritän lähteä töistä ajoissa, on muu perhe melkein joka ilta jo päivällispöydässä kun minä saavun kotiin. Päiväkodin portilla lapsia on vastassa lähes joka iltapäivä isi. Yhtenä poikkeuksellisena päivänä, kun siellä olinkin minä, kuulutti lapsi kovalla äänellä kavereilleen: ”Hei katsokaa, tuollainen se mun äiti on!”. Pieni pisto tuntui sydämessä.

iltakävelyllä

Illalla lähdemme kävellen kirjastoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minä raahaan hiki päässä pulkassa kahta lasta ja isoa kasaa kirjoja. Saanpahan ainakin liikuntaa koko päivän istumisen vastapainoksi. Posket punaisina palaamme kotiin iltapalalle, samalla jutellaan vielä päivän tapahtumista. Kuopus kertoo nähneensä televisiossa mainoksen, jossa kerrottiin, että hänen suosikkiohjelmansa palaa takaisin ruutuun maaliskuussa. Hän on siitä aika innoissaan. ”Enää pitäisi vaan tietää mikä on maaliskuu”, hän toteaa. Iltapalan jälkeen on vuorossa sama laulu, kuin kaikkina muinakin iltoina: ”Äiti, saadaanko nukkua viikonlopun kunniaksi teidän vieressä? Edes tämän kerran?? Jooko??” Muuten hyvä, mutta ihan vielä ei valitettavasti ole viikonloppu.

Lapset nukkumaan, astiat koneeseen, pyykit kuivumaan ja seuraavan päivän vaatteet jokaiselle valmiisiin kasoihin.  Kun talo on lopulta hiljainen, varmistan vielä hämärässä lastenhuoneessa, että lapsilla on päällään peittoa juuri sopivasti. Ei liikaa, ettei tule hiki, eikä liian vähän, etteivät herää yöllä kylmissään. Sitten onkin aika jo suunnata itsekin peiton alle. Kello soi seuraavana aamuna taas aivan liian aikaisin, enkä todellakaan ole sitä tyyppiä, joka pärjää vain muutaman tunnin yöunilla.

//Anna

Tänään sekä kahtena tulevana perjantaina pääsette kurkistamaan meidän Kaleidoskoopin kirjoittajien arkipäiviin. 

Avoimuus on luottamuksenosoitus

Huomaan usein toivovani, että ihmiset jakaisivat elämästään ja asioistaan syvemmin. En jaksa enää pitää yllä pintapuolisia tuttavuuksia, vaan haluaisin sukeltaa syvälle ja todella oppia tuntemaan ne ihmiset, keitä lähelläni jo on. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat rohkeasti jakaa oman elämänsä kipeitäkin käänteitä. Olen kuitenkin tajunnut, etten voi odottaa muilta avoimuutta, ellen itsekin rohkeasti avaa sisintäni. Avoimuus luo avoimuutta.

Avoimuus kertoo: ”luotan suhun niin paljon, että haluan jakaa tän kipeän/tärkeän/ison asian sun kanssa. Luotan, ettet naura päin naamaa tai väheksy asiaani, vaan kuuntelet lempeästi mitä mulla on sanottavana ja hyväksyt mut tän asian kerrottuanikin.” Oman elämänsä avoin jakaminen on valtava riski ja suuri luottamuksenosoitus. Parhaassa tapauksessa riski kuitenkin kannattaa ja avoimuus rohkaisee suhteen toista osapuolta ottamaan jossain vaiheessa saman askeleen. Minä ainakin olen usein ollut tilanteessa, jossa olen ihaillut jonkun avoimuutta miettien, että ”jos tuokin, niin kyllä minäkin rohkenen”. Avoimuus rohkaisee avoimuuteen.

edf

Avoimuus on kuin kädenojennus. Viesti siitä, että luottaa suhteen kantavan ja vastapuolen kohtelevan lempeästi kaikkein syvimpienkin salaisuuksien paljastuttua. Samalla se on myös kutsu: ”mä luotan suhun, eli säkin voit luottaa muhun.” Jos siis haluaisit sukeltaa ihmissuhteissasi syvemmälle, ole rohkea ja tee aloite olemalla ensin itse avoin. Siten avaat tietä läheisellesi luottaa sinuun ja olla myös avoin.

// Suvi

Sukkia ja suklaata

Olen saanut elämäni aikana lukemattomia ihania lahjoja. Tänään muistelen niistä elämäni ensimmäistä sukat ja suklaa -pakettia, jonka sain likimain vuosi sitten. Se pieni ja antajansa mielestä vaatimaton paketti lämmitti mieltäni niin paljon, että lämmitin niillä sukilla hetken ajan sydäntänikin. Miksikö? No, syyt ovat yksinkertaisia:

edf

Sukkia ja suklaata annetaan niille, joiden rakkaus ei riipu lahjasta rippeen vertaa. Rakkautta ei punnita antamisen ja saamisen tasapainossa, vaan siihen luotetaan myös silloin kun lahjavaa’at ovat aivan kallellaan. 

Sukkia ja suklaata on turvallista antaa niille, jotka ilahtuvat toisen läsnäolosta paljon pakettia enemmän. Suhde perustuu vuorovaikutukseen, jonka olemassa olosta jokainen paketti muistuttaa mutta jota yksikään paketti ei voi korvata. 

Sukkia ja suklaata antaa usein ehkä myös silloin, kun ei ole ollut aikaa tai rahaa keksiä muuta. Sukkien ja suklaan maailmassa ajatus todella painaa toteutusta enemmän. Parhaimmillaan sukat ja suklaa kertovat, että vaikka mä en muuta ehtinyt enkä pystynyt, niin mä ajattelin sua! Ne kertovat, että mä tiedän sun jalan koon, sen että sukkia tarviit aina ja että suklaasta et koskaan kieltäydy.

edf

Ja kun mä taas tänään vedän lahjasukat (nyt jo vähän kuluneet) jalkaani, ajattelen jälleen kerran sukkien antajaa. (Suklaan antaja on toki sama, mutta suklaan muistuttava vaikutus katosi noin kaksi tuntia suklaan saamisen jälkeen!) Mietin, kuinka onnekas olenkaan, että joku ostaa mulle sukkia ja suklaata!

Ethän siis naureskele iänikuisille sukille ja suklaille! Anna kauniita sukkia, jotka lämmittävät sääriä, sielua ja sydäntä, ja ihania suklaita, joita toinen ei raaskisi itselleen ostaa – vaikkapa ystävänpäivälahjaksi!

// Heini

Mitä jos juttelisimmekin sinusta ja minusta?

Mistä puhun, kun juttelen ystävieni kanssa? Mitkä ovat puheenaiheet, kun istumme perheen kesken ruokapöydässä? Minkälaisista kohtaamisista jää sellainen olo, että haluaisi nähdä mahdollisimman pian toistekin?

On lukuisia tunteja, joita olen viettänyt perheeni, ystävieni ja tuttujeni kanssa puhuen muista ihmisistä – sekä omasta että muiden aloitteesta. Luulen, että niin on lähinnä kahdesta syystä.

dav

Toisista ihmisistä puhumalla löytää helposti yhteistä äimisteltävää. Toisen ihmisen asioita, käyttäytymistä ja valintoja ruotiessa muodostuu usein vaivatta yhteinen ymmärrys – ja se yhdistää.

Se on oikein helppo tapa välttää puhumista itsestä. Kun jutun vie yhteisiin kavereihin, sisaruksiin tai niiden lapsiin, voi helposti istua kahvipöydässä puolitoista tuntia kertomatta juuri mitään itsestään ja omista kuulumisistaan.

Jälkeenpäin noiden hetkien jälkeen olo on kuitenkin valju, ehkä tunkkainenkin. Kun kohtaamisesta tulee pelkkää tietojen tai mutujen vaihtoa tai jopa juoruamista, mikään ihmissuhde ei rakennu.

En kuitenkaan usko, että toisista ihmisistä puhuminen on aina juoruamista. Joskus se on tarpeellista, jotta ymmärtäisi sitä toista, itseään ja tuota ihmissuhdetta paremmin. Joskus on pakko kysyä joltain ulkopuoliselta: olenko ihan hullu, kun musta tää juttu tuntuu tältä? Löytääkseen tapoja kulkea eteenpäin tarvitaan joskus jonkun kolmannen kuuntelevia korvia ja toisinaan myös viisaita sanoja. Viime kädessä motiivi puhumiselle ratkaissee aina sen, milloin kyse on juoruamisesta, milloin jostain aivan muusta.

edf

Ehkä kuitenkin on niin, että rakentaaksemme ihmissuhteitamme meidän tulisi kertoa enemmän itsestämme, kuunnella toista ja pohtia juuri meidän kahden välistä suhdetta. Kertoa oikeat kuulumiset, sanottaa miltä mikäkin tuntuu, loukata ja saada anteeksi, tulla satutetuksia ja antaa anteeksi. Kohdata ilman väliin vedettyjä ihmisiä.

Voiko olla niin, että mitä syvempi ihmissuhde, sitä vähemmän puhetta poissaolevista? Ja silti – tai ehkä juuri siksi – ei haluaisi yhteisen ajan loppuvan ikinä.

// Heini

Uusia ulottuvuuksia lukemiseen

Kenellekään ei enää liene epäselvää, että me Kaleidoskoopin kirjoittajat rakastamme kirjoja ja lukemista. Olemmekin jakaneet lukuvinkkejä useaan otteeseen, löydät kaikki kirjoittamamme kirja-aiheiset postaukset kirjat-tunnisteen alta. Tällä kertaa en kuitenkaan jaa lukusuosituksia vaan muutaman vinkin, joiden avulla voit saada uusia ulottuvuuksia lukuharrastukseesi.

Ensimmäinen vinkki: perusta kirjapiiri. Aloitimme kolmen ystäväni kanssa kirjapiirin tammikuussa 2016 ja sen jälkeen olen ilokseni lukenut huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Tässä muutamia kirjapiirin hyviä puolia:

  • Minulla ainakin on melkein aina kirjan luettuani sellainen olo, että olisi tosi kiva jutella kirjasta heränneistä ajatuksista jonkun kanssa. Useimmiten se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska harvemmin sitä ihan sattumalta lukee lähipiirin kanssa samoja kirjoja samanaikaisesti. Kirjapiiri korjaa tämän ongelman, ja lukemistaan kirjoista (niin hyvistä kuin huonoista) pääsee paasaamaan antaumuksella ja säästelemättä. Täten kirjapiiri myös säästää pahaa-aavistamattomat läheiset lukutoukan luennoilta.
  • Kokoonnumme kirjapiirimme kanssa kuukauden välein, luemme siis yleensä yhden kirjan kuukaudessa. Kirjapiiri kuitenkin on kasvattanut lukemieni kirjojen määrää muutenkin, koska usein tulee sellainen olo, että tekisi mieli heti aloittaa joku uusi kirja kirjapiirissä lukemamme kirjan perään. Kirjapiiri lisää ”lukemisen imua”.
  • Kirjapiirin ansiosta olen lukenut paljon sellaisia kirjoja, joihin en varmasti itse olisi tarttunut. Jokaisella piirimme jäsenellä on omanlaisensa kirjamaku ja sen takia lukulistalle päätyykin kirjoja laidasta laitaan.

1.2

Toinen vinkki: lataa Goodreads-sovellus. Olin kuullut tästä sovelluksesta joskus aiemminkin, mutta vasta joulukuussa erään tuttuni suositus sai minut tutustumaan sovellukseen lähemmin. Goodreadsissa voi tehdä kaikkea lukemiseen liittyvää oheistoimintaa, josta myös pidän, kuten:

  • pitää listaa lukemistaan kirjoista
  • listata kirjoja, jotka haluaisi lukea
  • kirjoittaa arvioita lukemistaan kirjoista sekä lukea muiden kirjoittamia arvioita
  • seurata, mitä Goodreadsiin liittyneet ystävät tai muuten vain kiinnostavat henkilöt lukevat ja saada hyviä lukuvinkkejä
  • skannata mielenkiintoisten kirjojen kannet esim. kirjakaupassa ja lisätä ne suoraan to read -listalleen.

Olen pitänyt vuodesta 2014 lähtien listaa lukemistani kirjoista. Lisäksi minulla on ollut tapana ottaa kirjakaupassa kuvia kirjoista, jotka olisi kiva lukea jossain vaiheessa. Tykkään myös kirjan luettuani käydä selailemassa netissä kirjabloggaajien arvioita kirjasta. Se on vähän niinkuin virtuaalinen kirjapiiri, jos olen lukenut kirjan yksin: pääsen lukemaan, mitä mieltä muut ovat kirjasta. Goodreadsissa voin tehdä kaikkia näitä samassa paikassa.

Lopuksi vielä ilmainen pro-vinkki: kustantamojen julkaisukatalogit. Jos olet kyllästynyt kirjastojen tuskastuttavan pitkiin uutuuskirjojen varausjonoihin, tee niinkuin minä olen joskus tehnyt ja selaa alkusyksystä ja -keväällä läpi eri kustantamojen sähköiset uutuuskatalogit. Siten saat tietää, jos lempikirjailijaltasi on muutaman kuukauden päässä tulossa uusi kirja, ja voit varata sen hyvissä ajoin ennen kuin suuri yleisö näkee sen kirjakaupoissa ja innostuu varailemaan. Been there, done that, hyvästi varausnumero 207!

// Suvi

Kuka olen

Täytän pyöreitä vuosia muutaman vuoden päästä. Vielä ei ole varsinaista ikäkriisiä näkyvissä, mutta ikääntymistä ja ajan kulumista on silti tullut viimeaikoina mietittyä.

Vuosien varrella olen ollut monenlaisissa rooleissa. Olen ollut tytär, sisko ja koulukaveri. Olen ollut kämppis, ystävä ja kihlattu. Olen ollut opiskelija, kotiäiti ja naapuri. Näistä kaikista palasista olen pikkuhiljaa kerännyt isoa kuvaa kasaan, yrittänyt selvittää itselleni kuka oikein olen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän luulen tietäväni. Mustavalkoinen on saanut sekaansa lukuisia harmaan eri sävyjä. Jokainen uusi käänne elämässä on tuonut esiin  uusia puolia minussa. Monet kerrat olen hämmästyneenä katsonut peiliin ja todennut, että vai niin, ai tällainenkin minä olen. Vai tällä tavalla reagoin tässä tilanteessa, kukapa olisi arvannut! Enää en kaipaa sitä, että määrittelen itseni jonkun toisen mielipiteiden mukaan. Vaikka kuva minusta ei ole läheskään valmis, olen saanut kuitenkin joitakin palasia jo kohdalleen. Ainakin monessa kohtaa tiedän, kuka en ainakaan ole, tai haluaisi olla.

dav

Ympärilläni olevat ihmiset sitovat minut aikaan ja paikkaan, mutta itseni löytääkseni tarvitsen vielä jotain enemmän. Tarvitsen jonkun mittapuun, jonka mukaan voin ojentua täyteen pituuteeni. Tarvitsen raamit, joihin mahdun ja viitekehyksen, johon sovin. En kaipaa suorittamista, en kilpailua, en erinomaisuutta. Tarvitsen  rakkautta, joka osoittaa minulle kuka olen silloin, kun itse unohdan.

You say I am loved when I can’t feel a thing
You say I am strong when I think I am weak
You say I am held when I am falling short
When I don’t belong, You say that I am Yours
And I believe
What You say of me
I believe

Lauren Daigle: You Say

//Anna

 

Lukusuositus: Riikka Pulkkinen

On ihanaa käpertyä sohvan nurkkaan  kirja kädessään ja lähteä seikkailuun. Aika pian, ensimmäisten kymmenten sivujen aikana käy selväksi, viekö kertomus mukanaan vai ei.  Varsinkin viime vuosina, kun olen ehtinyt lukea aikaisempaa huomattavasti vähemmän, on summittaisen hapuilun ja hyvän kirjan etsimisen sijaan usein tehnyt mieli tarttua johonkin takuuvarmaan, ja uppoutua tarinaan, joka on juuri sellainen, joista pidän. Näihin hetkiin minulla on ainakin yksi varma valinta: Riikka Pulkkinen.

Ilmestyessään minuun teki suuren vaikutuksen Pulkkisen läpimurtoromaani Totta. Myös Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän vei mukanaan ja oli helppoa luettavaa. Jonotin pitkään kirjastosta hänen uutukaistaan, Lasten planeettaa, ja odottaminen kyllä kannatti. Tartuin kirjaan, ja uppouduin tarinaan  niin, etten meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni.

On pakko uskoa alkuun, vaikka alkuja on niin vaikea tunnistaa ja tunnustaa. Ne tuntuvat miltei aina tapahtumahetkellään lopuilta.

pulkkinen

Alun kuvaus eroon päätyneen pariskunnan viimeisestä yhteisestä joulunvietosta siihen liittyvine valmisteluineen on kaikessa haikeudessaan kaunis ja niin tosi. Minullekin on tuttu Pulkkisen ajatus siitä, että vanhemmuus ja elämä yleensä on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista: vain siirtymistä hetkestä toiseen. Juuri nyt on vain tämä hetki, josta on selvittävä seuraavaan, ei sen enempää.

Teräviä ja osuvia ovat myös Pulkkisen huomiot elämästä lapsen kasvattajana, kaikkine kipuineen ja haparointeineen. Tosin välillä mietin, että kirjan äidin ihanteet taitavat olla aika paljon omiani korkeammalla. Muutenkin kirjan kieli on toisinaan niin korkealentoista, että huomaan monessa kohtaa ajattelevani, ettei ainakaan kukaan minun tuntemani ihminen puhuisi tai ajattelisi käyttäen tällaisia sanoja.

Vaikka Pulkkisen käyttämä kieli on paikoitellen makuuni turhan mahtailevaa ja ylemmyydentuntoista, on se parhaimmillaan kuitenkin ihan uskomattoman kaunista, herkkää ja soljuvaa. Tämäkin kirja sisältää paljon erittäin hyvin kiteytettyjä kohtia, joita voisi jokaista lainata erikseen.

– John Lennon laulaa niin hellästi ”Nothing’s gonna change my world”, ja silti kaikki muuttuu, mutta niin hitaasti, että me ei vain nähdä sitä. Me tajutaan se vasta, kun asiat on jo hyvän aikaa olleet toisin.

Olisi ehkä liikaa sanottu, jos tituleeraisin Riikka Pulkkista lempikirjailijakseni. Joka tapauksessa hän on ehdottomasti yksi kotimaisen kirjallisuuden suosikeistani. Hänen uutuutensa on lukemisen arvoinen teos, kuten muutkin Pulkkiset. Kerro ihmeessä kommenteissa kuka on sinun luottokirjailijasi, olisi mahtavaa löytää itsellekin uusia!

//Anna

Miltä tuntuu olla äiti?

Jouluna perhettämme siunattiin mitä kallisarvoisimmalla lahjalla, kun pitkään odotettu esikoisemme syntyi. Viime viikot ovatkin kuluneet uutta arkea opetellen ja tuoreeseen tulokkaaseen tutustuen.

Yksi yleinen minulle esitetty kysymys on ollut ”no, miltä nyt tuntuu olla äiti?”. Tietysti hurjalta, kummalliselta, ihanalta, ihmeelliseltä, jännittävältä.

Ja toisaalta taas ihan tavalliselta ja luonnolliselta. Vaikka arkemme tulee taatusti muuttamaan muotoaan lapsen myötä, elämä jatkuu monilta osin samanlaisena kuin aiemminkin, nyt meitä vain on kolme. Itse asiassa olen ollut hieman yllättynyt: jotenkin kai odotin, että tuntisin itseni aivan erilaiseksi tultuani äidiksi tai että päässäni pyörisi enemmän ”nyt näen koko maailman eri tavoin”-tyylisiä ajatuksia. Olen kuitenkin ihan sama ihminen kuin ennen lapsemme syntymää, enkä koe, että katselisin maailmaa nyt täysin uudesta näkövinkkelistä.

Mistä nuo odotukseni sitten oikein kumpusivat? Luulen, että ne juontavat juurensa muutamasta lausahduksesta, joita usein kuulee vanhemmaksi tulleiden suusta. Olen pohtinut näitä lausahduksia paljon ja ajattelinkin hieman jakaa ajatuksiani noista sanoista.

En tiennyt rakkaudesta mitään ennen kuin sain lapsen.

Mielestäni tämä ajatus on hieman ristiriitainen. Ajatellaan vaikka sitä, että olen ollut naimisissa kohta melkein kymmenen vuotta, ja sitten sanoisin ymmärtäneeni rakkauden syvimmän olemuksen vasta lapsen saatuani. Eikö se tunnu hieman kummalliselta? Toki näillä sanoilla varmaankin halutaan ilmaista sitä, että omaan lapseen kohdistuva rakkaus on jotain täysin erilaista, uutta ja ennenkokematonta, niinkuin se onkin. Mutta vaikka rakkaus lapseen voi lyödä tuoreen vanhemman ällikällä intensiivisyydellään ja lujuudellaan, toivoisin niin, ettei sitä pakahduttavaa tunnetta puettaisi sellaisiksi sanoiksi, jotka kovin helposti vähättelevät lapsettomien ihmisten osoittamaa ja kokemaa rakkautta. Rakkautta voi nimittäin osoittaa ja kokea ihan ilman lastakin, ja kuten Heini kerran kirjoitti, muillekin kuin omille lapsille. Kyllä minä ainakin rakastin miestäni, ystäviäni ja lapsuudenperhettäni jo ennen kuin lapsemme syntyi.

dav

Vasta synnytettyäni tunsin olevani kokonainen nainen. 

Tämä lause saa minut surulliseksi kaikkien niiden puolesta, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan synnytä. Sanomattakin on selvää, että lapsen synnyttäminen oli järisyttävä ja unohtumaton kokemus, mutta en koe sen tehneen minusta yhtään enempää naista kuin olin ennen sitä. Jos jotain, se sai minut arvostamaan ja rakastamaan omaa kehoani, joka oli yhdeksän kuukauden ajan kotina pienelle kehittyvälle ihmiselle. Hyvin tehty, sanon muuttuneelle keholleni nyt katsellessani sitä peilistä. En kuitenkaan koe ollenkaan, että olisin synnyttämisen myötä löytänyt jonkin minusta puuttuneen palasen.

Lapsi toi elämälleni merkityksen.

Toki lapsi tuo elämään paljon sellaista sisältöä, mitä siinä ei aiemmin ole ollut, mutta jos elämän merkitys on ainoastaan lapsen varassa, lepää yksillä pienillä hartioilla aikamoiset paineet. Ja sitä paitsi, lapsi on vanhemmillaan lainassa vain häviävän lyhyen ajan ja suuntautuu kasvaessaan koko ajan enemmän pois vanhempiensa luota. Mitä sitten tapahtuu, kun elämän tarkoitus muuttaa pois kotoa? Mielestäni kenenkään elämän tarkoituksen ei tulisi levätä jonkun toisen ihmisen harteilla, oli se sitten lapsi, puoliso, ystävä tai kuka tahansa muu. On aika paljon vaadittu keneltä tahansa, että hänen vastuullaan olisi tehdä jonkun toisen elämästä merkityksellistä.

Summa summarum, ymmärrän ajatuksen jokaisen näiden lausahduksen takana, mutta ajatukset on mielestäni tuotu esiin sellaisilla sanoilla, jotka arvottavat äitiyden ja isyyden kaikkien muiden ihmissuhteiden yläpuolelle, vaikkei niin pitäisi olla. Toivoisin, että me äideiksi tulleet emme taitamattomasti asetelluilla sanoillamme pitäisi yllä sellaista puhetta, että vain lapsen saaneet tai synnyttäneet voivat olla ”todellisia” naisia, kokea aitoa rakkautta tai elää merkityksellistä elämää.

PS. Sinun kokemuksesi äitiydestä tai äidiksi tulemisesta ei tarvitse olla samanlainen, mutta kohtelethan silti minun kokemustani armollisesti.

// Suvi

Sydän toista vasten

Jos jotain olen viimeisen vuoden aikana alkanut pelkäämään, niin ymmärtämättömyyttä. Särkynyt sydämeni on ollut säikähtynyt. Ja vähän vahingossa, ehkä vaistomaisesti olen pyrkinyt pysymään suojassa kovilta sanoilta ja vähätteleviltä kommenteilta. En ole halunnut veistä haavoihini, en ketään seisoskelemaan sirpaleideni päällä.

Samaan aikaan olen kuitenkin vähitellen huomannut, mikä valtava voima on myötätunnolla ja ymmärryksellä. Eikä kyse ole siitä, että toisen pitäisi olla samanlaisessa elämäntilanteessa, käynyt läpi samankaltaisia asioita tai kokea samoja tunteita. Riittää, että uskaltaa koskettaa sirpaleita ja kenties nostella niitä takaisin paikoilleen.

Riittää, että sydän nojaa toista vasten – kummankaan pelkäämättä.

Knowing that someone truly understands the deepest wounds of our souls is a powerful source of healing. That heart connection speaks peace into the fiercest storm and is salve for the most wounded heart.

Sheila Walsh

sdr

// Heini

Kunpa en unohtaisi

Kunpa en unohtaisi miltä särkyneestä sydämestä tuntuu
kun huominen on yhtä kaukana kuin ikuisuus
Että osaisin pysähtyä kärsivän rinnalle
kuunnella ja uskaltaa olla hiljaa vain

Kunpa muistaisin miten kateus saa mielen sekaisin
eikä oma onni tunnu enää missään
Että ymmärtäisin kestää lähimmän vihan
uskoisin rakkauden peittävän lopulta kaiken

Kunpa en ikinä vaatisi ketään venymään onneen
jonka minä sain mutta toinen ei
Että muistaisin vähän kätkeä ilostani
ja enemmän kurottaa kohti kamppailevaa

Kunpa en koskaan kaappaisi kunniaa itselleni
sillä ei minun uskoni eikä toivoni saa aikaan ihmeitä
Että antaisin aina kaiken kiitokseni hänelle
jolta kaiken sain, kaiken saan

Kunpa sydämeeni jäisi ainiaaksi pala kaikesta
mikä sitä on painanut, särkenyt, sattunut
Että kääntäisin katseeni aina ahdistettuun
ja astuisin lempeästi hänen pimeäänsä

rpt

// Heini