Avainsana: pohdintoja

Kaunialan sotavammasairaala. Vaatimaton, kulunut tienviitta pysäyttää ajatukset. Pieni kyltti, mutta suuria sanoja: sota, vamma, sairaala. Mieleen nousee tuttu sävel, joka itketti viimeksi presidentti Koiviston hautajaisia katsoessa.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
Himmetä ei muistot koskaan saa!

Miten muistaa jotain, mitä ei ole itse kokenut. Jotain, mistä ei ole keltään saanut suoraan kysyä. Miten muodostaa ymmärrys Suomesta sodassa, kun oma käsitys pohjautuu lähinnä kirjoihin ja elokuviin.

Miten muistaa jotain, minkä mieluiten unohtaisi.

Syyrian Aleppon taistelujen tuho tuotiin silmiemme eteen kuvina, sanoina ja videoina. Silti se jäi etäiseksi, vaikeaksi tajuta, epätodelliseksi. Kaukaa oli helppo kauhistella. Miten tuollaista voi tapahtua. Miten kukaan selviää tuolla. Miten ihminen voi olla ihmiselle noin paha.

Todellisuus tarkentuu, kun tapahtumat siirretään tuttuihin maisemiin. Yle Kioski, Teatime Research ja Yle Beta loivat virtuaalikokemuksen, jossa taistelukenttänä oli Aleppon sijaan Helsingin keskusta (lue tästä ja tutustu tästä). Tutut patsaat palasina, keskustan julkisivut alas pommitettuina, pommien jyly ja sodan synkkä loimotus Mannerheimintien maisemissa hiljentää.

Voi jospa voisimme vain unohtaa. Jospa se ei enää koskaan tulisi noin lähelle.

Ammoin me marssimme kahden,
Tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden,
Kelle nyt kertoa saa?

Silloin Suomen nuoret marssivat puolustamaan isänmaataan. Pää pystyssä he lähtivät, ylpeinäkin ehkä. Kovin hiljaisina monet palasivat. Toiset laskettiin multiin lopullisesti vaienneina. Useilta meni fyysinen terveys, useammat haavoittuivat henkisesti. Seurauksia kantavat yhä mukanaan lukuisat heidän hiljaisuudessaan ja kivuissaan kasvaneet.

Laineissa Laatokan mahti,
Kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti,
Konsa on koittava koi.

Entä jos rantoja Suomenlahden, laineissa Saimaan tai Päijänteen. Jos ulkonaliikkumiskielto, tarkka-ampujat, pula polttoaineesta, ruoasta ja juomavedestä. Jos jokapäiväinen pelko rakkaiden puolesta, kaikki lähipiirin nuoret miehet siellä jossain, vihollinen kirjaimellisesti oven takana.

Rannalle himmeän lahden
Aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
Taakka jo laskettu on.

Veteraanien askel on jo lyhyt, rivit ovat harvat. He ansaitsevat kunnioituksemme loppuun asti ja sen jälkeenkin. Silti toivoisin, että olisivat viimeinen joukko kaltaisiaan. Ettei enää koskaan toistuisi.

Hymni soi holvissa hiljaa,
Tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
Sarka jo kynnetty on.

Ehkä siinä onkin viisaus. Että muistaisimme. Muistaisimme, ettemme toistaisi.

Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa.

Hidasta.
Hiljennä vauhtia.
Pysähdy hetkeksi.
Istu alas
tai käy vaikka ihan pitkällesi.
Lakkaa luomasta ympärillesi kiirettä.
Ei hetken tauko pudota kyydistä, älä sitä pelkää.
Sano välillä ei ja huomaa, kuinka hyvältä se tuntuu.

Hellitä.
Keskity olennaiseen.
Jätä välillä jotain tekemättä.
Langat pysyy kyllä muidenkin käsissä kuin omissasi.
Useimmiten perushyvä riittää,
joten lakkaa tavoittelemasta täydellisyyttä.

Hengitä.
Huomaa hyvät hetket,
avoimet hymyt,
värikkäät lehdet ja
kuulaat päivät.
Kuuntele tuulen huminaa, metsän hiljaisuutta,
omia ajatuksiasi.
Uskalla olla hiljaa.

Hyväksy.
Salli elämälle ja itsellesi keskeneräisyys.
Lakkaa syyllistymästä
pölypalloista,
pyykkivuorista,
pömppömahasta tai
pakastepullista.
Iloitse elämästäsi sellaisena kuin se nyt on.

Näillä mietteillä uuteen viikkoon. Lempeää viikkoa meille kaikille!

Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa.

Lomalla ehtii pohtia kaikenlaista, arvioida omaa elämää. Esimerkiksi sitä, millaista arkea viime vuonna tuli elettyä ja millaista arkea kenties haluaisi elää tulevana vuonna (kuulun siihen ammattikuntaan, jonka ajanlasku rytmittyy lukukausien mukaan). Nuo kaksi asiaa ovat yllättävän usein ristiriidassa keskenään. On helppoa luulla olevansa jonkinlainen, ollenkaan tajuamatta, että arjen todellisuus on jotain ihan muuta. Valaisen asiaa muutamalla ristiriitaisella esimerkillä omasta elämästäni.

Esimerkki nro 1: mulla on tapana ottaa kuvia lehtien, blogien ja kaiken maailman nettisivujen herkullisimmista resepteistä. Ajattelen siis alitajuisesti olevani ihminen, joka viettää arki-iltansa kokkaillen mitä eksoottisimpia ruokalajeja. Todellisuudessa vihaan ruokakaupassa käymistä, syön joka päivä saman aamu-, väli- ja iltapalan ja kokkaan lounaaksi vaihtelevasti kolmea erilaista kanasalaattia. 

Esimerkki nro 2: ollaan asuttu uudessa kodissa kohta 1,5 vuotta. Jollain mittapuulla meidän koti on ollut valmis jo pitkän aikaa. Listat paikoillaan, sohva ostettu, verhot ainakin joissakin ikkunoissa. Silti mun mentaalisella sisustusprojekteja-listalla on edelleen lukuisia kohtia, kuten osta uusia sohvatyynyjä (?!). Oon tässä kuitenkin alkanut miettimään, että jos en saa 1,5 vuodessa ostettua neljää sohvatyynyä, niin voisiko sen kohdan ehkä kokonaan poistaa sieltä projektien (kyllä, se on projekti) listalta. Tai jos ihan vaikka poistaisi koko listan. Sohvatyynyprojektin kulku ei nimittäin lupaa hyvää kohdille osta verhot, osta matto tai osta uusi lipasto.

Esimerkki nro 3: aika monena vuonna olen marras-joulukuun vaihteessa löytänyt itseni Pinterestin syövereistä selaamasta joulukortti-ideoita ja siitä n. viikon päästä kaupan askarteluhyllyn liepeiltä etsimässä asiaankuuluvia tykötarpeita. Parin viikon sisällä idea on realisoitunut kasaksi valmiita kortteja. Siinä kohtaa mietin joka vuosi: “ensi vuonna valmiille korttihyllyille!” Mun käsissä askarteluista ei ikinä tule sellaisia kuin oli tarkoitus, vaan sellaisia kuin sattuu tulemaan. Joka vuosi olen kuitenkin viimeistään lokakuuhun mennessä unohtanut edellisvuoden koettelemukset, ja harhakuvitelmat askartelijaidentiteetistä on taas nostettu pystyyn. Uusi sukellus Pinterestin syvyyksiin ja kohti uusia korttikatastrofeja.

Toki pidän hyvästä ruoasta, ihastelen muiden kauniita koteja ja olen kiitollinen jokaisesta saamastani itsetehdystä sekä ostetusta kortista. Oivallus piileekin tässä: mun ei tarvitse saada kiksejä niiden asioiden tekemisestä! Eli voin siis lakata ajattelemasta kaikkia niitä ”pitäisi/sitten kun/olispa ihana” -ajatuksia ainakin noissa kolmessa kategoriassa. Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? On aika vapauttavaa heittää turhat ihanteet romukoppaan ja alkaa tehdä sellaisia asioita, joista oikeasti tykkää.

Tämä teksti on siis sinulle, joka kesä toisensa jälkeen löydät itsesi ärräpäitä pidätellen marjapuskasta, vaikka mieluummin nauttisit marjasi suoraan kaupan pakastealtaasta. Ja sinulle, joka ilmoittaudut joka syksy kansalaisopiston kuvataidekurssille, vaikka mieluummin nauttisit taiteesta katselijan roolissa. Vapautan teidät: heittäkää poimuri nurkkaan ja pensselit pöpelikköön, koukatkaa kaupan kautta tai jatkakaa samalla tikku-ukkolinjalla. Ei kaikkien tarvitse olla kaikkea!

PS. Ehkä tämän tekstin perimmäinen tarkoitus oli ihan vaan tunnustaa julkisesti, että en ole kokki, sisustaja enkä askartelija.

PPS. Asioilla on aina kaksi puolta, niin tälläkin.

Ystävä toi terveisiä yhteisiltä tuttaviltamme toisesta maasta. Muistavat siellä kuulemma vieläkin nimeni hyvin – koska tietävät Minna Canthin. Hätkähdytti, että tuntevat kaimani saavutukset. Piti ihan pysähtyä miettimään, mitä itse muistan hänestä ja tuotannostaan.

Kesäretki kulki ohi rakennusten, joissa joskus tuli vietettyä paljon aikaa. Pieni vilkaisu pihaan palautti mieleen paljon muistoja. Jostain syystä ensimmäisten joukossa olivat paikkakunnalla syntyneen suurmiehen patsaalla vietetyt juhlalliset hetket, joiden merkitys jäi kouluvuosina todella etäiseksi. Automatkan jatkuessa etsin lisätietoa kyseisestä herrasta ja aloin ymmärtää, miksi edesmennyt rehtorimme halusi meidänkin kunnioittavan tuota 1700-luvulla syntynyttä monioppinutta, jota sittemmin on kutsuttu myös Suomen historian isäksi.

Kouluvuosina historia oli jotain, mitä opeteltiin kokeita varten. Yhtäkkiä huomaan olevani se, jota muu seurue odottaa museoiden eteisissä. Mennyt on saanut merkityksiä, jotka valaisevat tätä päivää ja luovat avauksia tulevaan. Kuluneesta on tullut kiinnostavaa.

Hukkaamme syvää ymmärrystä maailmasta, jos unohdamme historiamme ja ne, jotka sitä elivät ja tekivät. Yhteiskunta ei ole kehittynyt tähän tilaan itsekseen. On tarvittu yksilöitä, jotka ovat uskaltaneet ajatella ja toimia.

Ehkä olisikin aika palautella mieleen menneiden suurhahmojen saavutuksia. Kun seuraavan kerran maksat setelillä, tsekkaapa paperirahaan kasvonsa saaneen saavutukset netistä. Tai kun näet Suomen liput saloissa, kurkkaapa kalenterista kenen kunniaksi ne liehuvat ja miksi.

Saatat säästyä siltä häkellyttävältä hetkeltä, mistä eräs lähipiirin teini itsensä taannoin löysi.

– … Snellman.
– Ai se jauhelihatyyppi?

 

Keski-ikäistyminen realisoituu kahvilakeskustelussa kuusi vuotta nuoremman ystävän kanssa. ”Siis mä katsoin sitä elokuvaa ja ajattelin, että KAUHEETA, näytänkö mäkin noin vanhalta!” Onnekseen oli sitten tajunnut, että päähenkilöt olivatkin kymmenen vuotta vanhempia kuin oli heidän luullut olevan. ”Ne siis oli TEIDÄN ikäisiä [näköisiä], eikä mun. Huh!”

Sanojen koko sisältö onneksi upposi tajuntaan vasta hetkeä myöhemmin ja kahvilan pöydän ääressä vältyttiin verbaaliselta verilöylyltä. Kotimatkalla viesti viilsi kuitenkin syvältä. Jälleen yhden valvotun yön jälkeen naama ei varmasti ollut järin hehkeä ja iän tuomia jälkiä ei enää pitkätkään unet poista.

Useimpina päivinä aikuisuus on onneksi myös kypsyyttä kohdata ajan muutokset hyväksyen. Loppuelämän kannalta kun tässä vaiheessa on oikeasti tärkeämpää huolehtia verenpaineesta kuin silmän alle kiinnittyneistä rypyistä.

Ja sitten on näitä päiviä, kun toverin epäsuora palaute kolhaisee kovaa. Eipä arvannut ystävä, mihin syöksykierteeseen sanoillaan tönäisi.

Seuraavana päivän tyhjensin kaupunkireissun ostokset laukustani ja tutkin kosmetiikkaosastolta mukaan annettuja näytteitä.

Day cream, moisturising, dry & wrinkle-prone skin.

Night cream, anti-wrinkle, firming, mature skin 60+.

Ensin itketti lisää.

Sitten jo nauratti.

Myyjä oli kyllä pahoitellut, että näytteitä oli tällä kertaa niukasti jaettavaksi. Ehkä unohti myös vilkaista tarkemmin keräämiensä tuotteiden tekstejä. Ehkä vain katsoi, että tuohon naamaan eivät enää kevytemulsiot auta.

Palasin iloisella tuplavoltilla takaisin keski-ikäisen kiertoradalle, jossa suhtautuminen omaan ikääntymiseen heittelee kuin labratulokset stressiviikoilla. Oikeastaan tässä on aika hyvä. Tervetuloa perässä. Kiitos mallia näyttäneille.

Jos jollekin blogin lukijoista on kyseinen asia vielä jäänyt epäselväksi, niin tehtäköön tässä heti alkuun suuri paljastus: elämänhallintani perustuu 95-prosenttisesti listoihin. Onkin oikeastaan vähän yllättävää, etten ole kirjoittanut vielä yhtään lista-aiheista tekstiä. Koska kaikille ei välttämättä ole listojen hienous vielä auennut, on hyvä aloittaa laatimalla lista listojen hyvistä puolista.

Miksi kannattaa kirjoittaa listoja:

1. kun muistettavista asioista kirjoittaa listan, niitä ei tarvitse muistaa. Täytyy vain muistaa lukea sitä listaa.
2. kun tekemättömät hommat on kirjoittanut listaan, töiden määrää ei voi yhtään suurennella eikä vähätellä. Työmäärä on se mikä listassa lukee, piste. Vähentää muuten aika tehokkaasti stressiä.
3. oi sitä onnen tunnetta, kun saa viivata tehdyt asiat yli listalta!
4. listat selkeyttävät ajatuksia: useammin kuin kerran olen tehnyt listoja otsikolla “Mikä tänään ärsyttää?”. Kyllä muuten helpottaa, kun ärsytyksen kohteet saa purettua päästä listalle. Ärsytys pienenee ihan huomaamatta, kun tajuaa, että niitä ärsyttäviä asioita olikin vain kaksi.

Seuraavaksi tarjoan auliisti käyttöön joitakin omassa arkikäytössäni hyväksi havaittuja listoja. Näitä voi vapaasti käyttää harjoituslistoina, jos oma luovuus ei ole vielä alkanut virtaamaan. Tässä se siis on: lista listoistani.

To do (jonain tavallisena arkipäivänä)

1. pese pyykit
2. vie roskat (vie se biojäte!!)
3. käy kaupassa
4. soita / kirjoita / lähetä sähköposti x:lle

(Tylsiä) asioita, jotka olisi hyvä hoitaa kesälomalla:

1. pese ikkunat
2. siivoa kaapit
3. huolla pyörä
4. osta parvekekalusteet

(Tylsiä) asioita, jotka olisi hyvä hoitaa joskus:

1. pese ikkunat
2. siivoa kaapit
3. huolla pyörä
4. osta parvekekalusteet

Kivoja asioita, joita ei koskaan saa aikaiseksi:

1. kehitä valokuvia
2. laita kehitetyt valokuvat albumeihin
3. osta sohvatyynyt

Kivoja asioita, joita tehdä kesälomalla (ja jotka saa aina aikaiseksi):

1. syö jäätelöä
2. lue kirjoja
3. käy retkillä
4. vietä yö metsässä
5. käy Tampereella
6. käy Kuopiossa
7. katso elokuvia

Ja kun kuitenkin mietit asiaa niin ei, tässä ei oikeasti ollut ihan kaikki listat. On olemassa vielä siunaukset (joka päivälle uusi lista), kiinnostavat leffat, luetut kirjat ja vaatehankinnat. Muun muassa. Mutta sitä postausta, jossa listaisin kaikki listani, en jaksaisi itsekään lukea.

Ai niin. Pitkän listojenkirjoittamisurani aikana olen havainnut listoissa vain yhden huonon puolen:

joskus se aika, jonka voisi käyttää listalla olevien asioiden tekemiseen, saattaakin kulua listojen kirjoittamiseen.