Avainsana: ystävyys

suhteet

Sinun kanssasi unohdan itseni

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Sinun kanssasi unohdan itseni

Sinun kanssasi unohdan itseni.
En mieti, miltä näytän kun itken tai nauran.
Enkä varsinkaan mieti, mitä ajattelet minusta, itken taikka nauran.
Juttelen juttujani ja avaan ajatuksiani,
vailla pienintäkään pelkoa reaktiostasi.
Tiedän, että hyväksyt vikani, puutteeni, rosoni ja kompleksini.

Sinun kanssasi en rajoita itseäni.
En säiky ajatusteni tummia sävyjä tai pelästy poskille putoavia kyyneleitä.
En pidättele nauruani tai sensuroi sekoilujani.
Annan kyynelten virrata valtoimenaan,
tai nauran katketakseni olohuoneen lattialla.
En häpeä kumpaakaan.
Tiedän, että rakastat kaikkia puoliani.

Sinun kanssasi löydän itseni.
Muistan, kuinka paljon ilahdun pioneista, postikorteista,
luonnosta ja listoista.
Yllätyn, kun panet merkille pienet iloni, ne sivulauseessa mainitutkin.
Hämmästyn, kuinka tarkkoja havaintoja teet käytöksestäni.
Ihmettelen, kuinka osaat kysyä juuri oikeat kysymykset
sisimpäni suljettujen ovien avaamiseksi.
Tiedän, että kestät kaiken noiden ovien takaa paljastuvan.

Sinun kanssasi on hyvä.

vapaalla

Kaupan pullaa

julkaissut MinnaJätä kommentti artikkeliin Kaupan pullaa

Kesällä järjestetään upeita Instagram-valmiita puutarhajuhlia, rantapartyja ja upeasti katettuja illallisia. Kukat hehkuvat, lomaihmiset ovat rentoja ja tyylikkäitä, ja kesän valo raamittaa kuvat kauniisti.

Täydellisyyden tavoittelu saattaa kuitenkin tappaa monta ihanaa hetkeä, ennen kuin ne ehtivät edes syntyä. Uupuneena lomalle jäänyt ei tohdi kutsua ketään kylään, koska ei jaksa siivota, saati askarrella paperipilleihin mätsääviä viirinauhoja. Pari päivää vierähtää helposti Pinterestiä ja blogeja selaten, eikä haaviin siltikään tartu sellaisia täydellisiä tarjottavia, joihin omat voimavarat, saatavilla olevat tarvikkeet ja sorminäppäryys riittäisi.

Instagram tulvii tarkkaan mietittyä kauneutta, huolellisesti rajattuja arjen pilkahduksia ja riman korkeuksiin nostavaa harmoniaa. Pinterest on mahtava aarreaitta, josta helposti tulee upottava ylisuurten odotusten suo.

Tänä kesänä meillä keskitytään raivaamaan tilaa kohtaamisille. Aion aloittaa eteisestä ja kantaa naulakon ruuhkanneet talvitakit piiloon. Siirtelen kenkiä sen verran riviin, että sisään pääsee ilman hyppyaskelia. Aina valmiudessa olevat mökkireissukassit taidan viedä autoon koko kesäksi.

Keittiössä laitan tiskit koneeseen, pinoan postit yhdeksi kasaksi ja pyyhin edellisten ruokailujen jäljet. Sitten nostan pöytään pussillisen kaupan pullaa (suosin tätä), jäätelöpaketin tai tuoretta leipää (erityisen mielellään tätä) ja voita. Keitän kahvit tai korkkaan kolapullon. Istun alas ja toivon, että vastapäätä istahtaa joku, joka haluaa pysähtyä jakamaan juuri sen hetken.

 

Kaleidoskoopin kesäperjantait värittyvät kesäisistä ajatuksista, kokemuksista ja ideoista. Ehkä löydät jotain, mistä voit napata uusia juttuja omaan suveesi. Teemapostaukset löydät blogista tunnisteella #meidänkesä.

suhteet

Ollaan niin kuin ollaan

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Ollaan niin kuin ollaan

Tutustuin uusimpaan ystävääni tavalla, joka on varmasti useimmilla mittareilla kaikkein kovin: lähdimme reissuun. Yhteinen ystävämme saattoi matkaan sanoilla, että tulette varmasti hyvin juttuun. Niine hyvineni hyppäsin bussiin. Kun pysähdyimme ensimmäisen kerran syömään, päätin juoda ostamani patongin kanssa vettä omasta pullostani. Toivoin ääneen, että toimintani ei seuraani kovin hävettäisi.

Kuule, ei tässä iässä enää tuollaiset asiat paljon hävetä. Voidaanko sopia heti tässä alussa, että ollaan niin kuin ollaan?

Tapasin pitkästä aikaa ystävääni. Lähes ensitöikseen hän kertoi kuulumisia pariterapiasta, jossa hän kävi miehensä kanssa. Koitin omasta puolestani pitää kysymykset minimissään, sillä minua vähän arvelutti, mitä mies tuumaisi jos kävisi ilmi, että tiedän heidän pariterapiastaan. Vain muutama tunti myöhemmin joimme iltateetä keittiössä, ystäväpariskunta ja minä. Lähes ensitöikseen mies kertoi kuulumisia heidän pariterapiastaan. Kerroin mikä minua oli hetki sitten arveluttanut.

Kuule, ei me enää jakseta teeskennellä yhtään mitään tai pitää mitään kulisseja pystyssä. Tällaisia me vaan ollaan, ottakaa tai jättäkää!

Olimme muutaman ystäväni kanssa kyläilemässä yhteisen ystävämme luona. Vaihdoimme kuulumisia. Yksi kertoi, että lasta ei kuulu. Että vauva olisi ollut toiveissa jo pitkään, mutta toteutumattomaksi tuo haave on toistaiseksi jäänyt. Meistä kukaan ei välttynyt kyyneleiltä.

Mutta kuulkaa, oon miettinyt että mitä sekin mua tai ketään auttaa että jostain asiasta ei puhu. Ja tätä mulle nyt kuuluu. Että tällaista tää mun ja meidän elämä nyt osin on. Niin miksi en siitä teille kertoisi?

Tiedätkö, millaista on saada olla edellä kuvattujen kaltaisten ihmisten ystävä? Sellaisten, jotka eivät pinnistele tai peittele, eivät väistele tai vaadi. Sellaisten, jotka eivät pelkää jakaa kompastelujaan, kolhujaan, kipujaan. Sellaisten, jotka avaavat paitsi kotinsa niin myös sydämensä oven ja toivottavat tervetulleeksi.

Se on armollista ja levollista! Sellaisten ihmisten kanssa voi olla pinnistelemättä, jutella punnitsematta jokaista sanaansa. Sellaisten ihmisten keskellä voi kääriytyä huopaan ja itkeä ripsivärit pitkin poskia suurimmista suruista tai isoimmista iloista, omista tai jaetuista. Sellaisten ihmisten aitous ja avoimuus on kutsu jakamaan omankin elämän kätketyt kivut. Se on ovi syvempään yhteyteen.

Sillä kun sinä olet sinä, niin minäkin saatan uskaltaa olla minä.

suhteet

Pakko olla hauska(a)

julkaissut MinnaJätä kommentti artikkeliin Pakko olla hauska(a)

Mitä kivaa tehdään vappuna/juhannuksena/uutenavuotena?! Piinallinen kysymys, liikaa latausta ja odotuksia. Ehkä hauskanpito edellyttäisi ilojuomaa, jonka ansiosta ei välttämättä aamulla muista ettei ilta ollutkaan niin hauska – tai jonka vaikutuksella saa ilon irti illasta vaikka väkisin. Yhteisissä juhlissa on usein liian paljon puristusta. Koska pitää olla hauskaa. Koska on vappu/juhannus/uusivuosi.

—

Juhlissa istuu ilonpilaaja, joka ei innostu mukaan peleihin ja leikkeihin. Ei ole haitaksi kenellekään, on vaan ja seurailee. Tulee kuitenkin pakotetuksi mukaan hauskuuteen ja lennähtää samalla niin kauas mukavuusvyöhykkeeltään, että pilaa muiden ilon, vaikka yrittää kätkeä kärsimyksensä vilpittömään kestohymyyn.

Eikö ilonpilaaja silloin oikeastaan ole se, joka hänet hiillosti mukaan?

—

Tyyppi kertoo hauskoja tarinoitaan, mutta kaveria ei naurata. Tyyppi alkaa selitellä ja puolustella huumorintajuaan. Kaveri kokee tulleensa rivien välissä syytetyksi tyypin yläpuolelle asettumisesta. Samasta syystä sen kaverin toveri ei uskalla enää missään kertoa tykkäävänsä lähinnä älykkäästä huumorista.

Kertovatko tilanteet kaverista ja kaverin toverista, vai paljastavatko ne tyypille jotain hänestä itsestään?

—

Hetkittäin sosiaalinen peli edellyttää hyväksymishyminää, mutta missä menee raja, jonka takana ilostakin tulee vakava asia? Pitääkö kaverin peittää tyypin ohimenneestä huumorilaukauksesta seurannut epämukava hetki kepeällä naurahduksella? Onko hymyiltävä säästääkseen toisten kasvot, vaikka pirkkakummelivintiöt eivät putoa omaan laariin? Onko joltain pois, jos joku ei naura, on vain hiljaa tyytyväinen oloonsa?

Olemmeko me yleisöä toistemme elämän stand upille vai oman elämämme päähenkilöitä?

—

Niinpä minä ylistin iloa, koska ihmisellä ei ole auringon alla muuta onnea kuin syödä ja juoda ja iloita. Tämä ilo seuraa häntä kaiken vaivannäön keskellä niinä elinpäivinä, jotka Jumala on hänelle antanut auringon alla. (Kirkkoraamattu 1992, Saarnaajan kirja 8:15) 

k4mimi

Mitä kivaa tehdään vappuna/juhannuksena/uutenavuotena?!

Entä jos vaan oltais, ja todettais sitten jälkikäteen, että olipa kivaa.

—

[Kuten aina, tekstin henkilöt ja tilanteet ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtymäkohdat todelliseen elämään ovat sattumaa.]

Edit 1.5.2017 klo 12:20 – Korjattu laitteiden sekakäytöstä johtuneet versiovirheet.

suhteet

Maailman ihanin tyttö

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Maailman ihanin tyttö

Sinä, kaikista elämäni mummoista rempsein. Muistan kuin eilisen, kun ruskeat bikinit päälläsi tallustelit kohti rantaa. Heittelit pyyhettä olalta toiselle ja hyräilit tullessasi. Heinäkuun helteessä perhoset liitelivät ympärilläsi, heinäsirkat sirittivät heinikossa. Vyötärönympäryksesi oli pitkälle yli metrin ja painoindeksi kovasti yli kolmekymmentä. Mutta minä muistan päivettyneenä hehkuvat kasvosi, hopeiset sortuvasi, lakatut varpaankyntesi ja sen kun rantaan saapuessasi hymyillen virkoit, että täältä sitä tulee  uimaan koko maailman ihanin tyttö.

Sinä, kaikista siskoistani taitavin. Sinuun on kätketty lahjoja niin paljon, että olet jo nyt rakentanut enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Annat säästelemättä omastasi muille, sydämesi on sorrettujen puolella. Sinulla on viisaita sanoja, joita kuunnellen kulkee oikeaan. Samaan aikaan sinussa on myös kipeät arpesi, joita et koskaan ole sanoillasi näkyväksi tehnyt mutta joiden ääriviivat piirtyvät esiin valinnoissasi, teoissasi, kehosi kielessä. Voi kun joku päivä uskaltaisit uskoa, että kipuinesi ja arpinesikin sinä olet sinä: koko maailman ihanin tyttö.

Sinä, kaikista 14-vuotiaistani valoisin. Yhtenä päivänä voivottelit läskisiä reisiäsi, kuinka kaikki näkisivät ne vaellusriparilla ellet pian laihtuisi. Mutta eihän kukaan ehdi laskea katsettaan kasvoistasi! Sillä kun naurat, silmäkulmiesi lisäksi myös nenäsi reunat menevät ruttuun. Ja se on niin suloista, että niitä pieniä kurttuja on pakko ihastuneena tuijottaa. Kun naurat, niin se solisee sinusta niin kirkkaana, ettei kukaan mitään muuta enää kuulekaan. Ja kun naurat, lahjoitat ilon kaikille ympärillä oleville niin aitona, että välillä se riipaisee sydäntä. Tietämättäsi koko olemuksesi julistaa sinun olevan koko maailman ihanin tyttö.

Ja sinä, rakkaista tyttösistäni kaikkein pienin. Jos voisin, sinun ja maailman väliin asettaisin itseni ainiaaksi. Olisin kilpenä sinulle osoitetuille kipeille kommenteille ja kaunaisille katseille. Suojaisin sinua ilkeydeltä, kateellisuudelta, vihalta ja toisten töykeiltä teoilta joilla he peittelevät vain omaa epävarmuuttaan. Nauraisin ilojasi enkä koskaan unohtaisi kertoa sinulle miten valloittava ja ainutlaatuisen ihana olet. Antaisin sinun elää jokaisen elämäsi päivän niin kuin teet nyt, kun tiedät varmasti, lujasti ja yhtään epäilemättä olevasi koko maailman ihanin tyttö.

suhteet

Miten sun loma meni?

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Miten sun loma meni?

Nauti nyt vielä kun voit! ärähti kaverini minulle. Olin juuri vastannut kaverini kysymykseen siitä, mitä olin tehnyt lomallani. Olin kertonut lukeneeni, jumpanneeni, tavanneeni ystäviä ja perhettä brunsseilla, lounailla ja iltateillä. Loma oli ollut ihana, leppoisa.

Olin toki kuullut tuon saman ärähdyksen eri muodoissa useita kertoja aiemminkin. Äänessä olivat vaihdelleet ainakin ärtymyksen, epäreiluuden, katkeruuden, väsymyksen ja kateellisuuden sävyt. Viattoman kuuloinen kysymys loman sujumisesta oli alkanut muistuttamaan ansaa, jota en useinkaan onnistunut väistämään. Välillä varoin kysymystä paremmin. Joskus osasin kätkeä lomailon ja piilottaa lomailun onnen, toisinaan jopa vähättelin sitä mistä olin nauttinut. Mutta usein astuin ansaan aivan suoraan ja kokonaan. Kaiken tuon seurauksena sisälläni oli alkanut syntyä syyllisyyttä siitä, mitä olin saanut.

Ärähtelijät ovat aina olleet myös äitejä. Ehkä he ovat olleet väsyneitä, apeita tai yksinäisiä – silloinhan me helposti sanomme jotain mikä satuttaa toista. Niin, ärähdys on sattunut joka kerta. Kun edellisen kerran kuulin nuo äreästi lausutut sanat, itkin jälkeenpäin ystäväni autossa. Aivan kuin minun pitäisi kokea syyllisyyttä siitä, että minulla ei ole elämääni rajoittavia lapsia ja saan tehdä mitä haluan. Aivan kuin se, että nautin siitä mitä olen saanut, olisi väärin. Pahimmalta on tuntunut ehkä se, että nuo sanat on sanonut aina joku, jolla on se, josta itse vain haaveilen. Kuin ökyrikas ottaisi lantin lapsen kädestä. Eikä siinäkään kaikki: ärähtelijä on sisällyttänyt kommenttiinsa vihjauksen siitä, että tilanteeni tulee olemaan joskus erilainen. Mielessäni mietin aina, että mitä jos mikään ei muutukaan. Että mitä jos nautin elämäni loppuun saakka leppoisista lomistani ilman valvottavia vauvoja, tahtovia taaperoita ja taistelevia teinejä. Sekö sitten vasta väärin olisikin?

Viime viikolla vietin taas ihanaa lomaa. Laskettelin, hiihdin, luin, katsoin elokuvia, söin huolella haudutettuja ruokia, tapasin monen monta rakasta ihmistä. Kun minulta jälkeenpäin kysyttiin, miten loma meni, niin vastasin lyhyesti mutta rehellisesti ja reilusti. Sillä ei ihminen voi elää siten, että kokee syyllisyyttä siitä mistä tulisi tuntea kiitollisuutta ja iloa. Ei sitä voi oman elämänsä siunauksia vähätellä, piilotella ja peitellä siksi, että ne eivät ole samoja kuin jollain toisella.

Mutta hyvä ärähtelijä-äiti, kaikki on ok. En muistele kommenttejasi, vaikkakin kovasti toivoisin etten niitä enää kuulisi. Seuraavan kerran voit vaikka vinkata minulle jotakin lukemisen arvoista kirjaa, vaikka et itse sitä olisi ehtinyt edes lukea. Tai linkata kokeilemisen arvoisen reseptin. Tai jos voimasi eivät siihen riitä, niin kysy vaikka ehdinkö katsoa lastesi perään joku päivä pari tuntia. Nimittäin varmasti ehdin!

suhteet

Vastapoimittuja mustikoita

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Vastapoimittuja mustikoita

Kävin viime viikolla syömässä parhaan lukioaikaisen ystäväni kanssa. Edellisestä tapaamisesta oli vierähtänyt useampi vuosi, vaikka asumme sentään samassa kaupungissa. Ystäväni oli kyllä usein aikonut kutsua meidät kylään, mutta ajatellut sitten, ettei ehtisi siivota.

Tunnistan saman itsessäni. Mietin usein, että olisi kiva kutsua joku kylään. Sitten alan miettiä mitä vieraille tarjoaisin, ja lopulta kakkuohjeita selatessa vierähtää monta iltaa, ja koko hommasta tulee niin stressaavaa, etten koskaan lähetä yhtään viestiä tai kutsu meille yhtään ketään. Milloin tästä tuli näin vaikeaa?

Lukiossa menimme ystäväni kanssa joka päivä koulun jälkeen joko meille tai heille. Haimme matkalla kaupasta aina samat eväät, kuuntelimme joka päivä samaa musiikkia, varmaan puhuimmekin uudestaan ja uudestaan samat jutut. Kummallekaan ei olisi tullut mieleenkään pahoitella, että sori kun meillä on sotkuista tai anteeksi kun en ole leiponut.

Kun saa kutsun tulla jonkun luo, kukaan tuskin odottaa mitään muuta kuin hetkeä ystävän seurassa. Ihan turhaan itse asetan riman niin kamalan korkealle kuvitellen, että kaiken pitää olla täydellistä ja huolellisesti valmisteltua. Minä ainakin tarvitsen elämääni lisää niitä, jotka tietävät missä meillä juomalaseja säilytetään, ottavat kupin kaapista ja avaavat itse vesihanan. Niitä, jotka ovat meillä kuin kotonaan. Niitä, joita varten ei tarvitse suunnitella viiden tähden illallista, ellei sitten erikseen niin halua tehdä. Niitä, jotka tulevat kutsumattakin.

Ja sitten vielä niitä, jotka tulevat, kun vähiten osaa odottaa. En koskaan unohda ystävää, joka pyytämättä ja tilanteestamme tietämättä seisoi oven takana pitsalaatikot kainalossaan, kun nuorella opiskelijaperheellä alkoi loppukuusta olla kauppareissut harvassa. Tai toista, joka eräänä loppukesän iltana soitti alaovelta miehelleni, että tuu käymään, olis asiaa. Kotiin palasi mies sekä ämpärillinen vastapoimittuja mustikoita.

img_1459

suhteet

Täysiä sylejä, tyhjiä sylejä

julkaissut Heini1 kommentti artikkeliin Täysiä sylejä, tyhjiä sylejä

Meille tulee vauva! sinä kerroit kasvot onnesta hehkuen. Ja tiesit samalla tuovasi mieliimme kaikki mahdolliset vauvat: saadut, syntymättömät, menetetyt ja toivotut mutta saamatta jääneet. Yksi meistä mietti elämää, jota ei toiveistaan huolimatta vielä koskaan ollut kantanut sisällään. Toisen mieleen nousi pienen pieni vauvansa, joka ei koskaan selvinnyt tähän maailmaan. Kolmannen sydäntä riipaisi viiltävä ikävä enkelilapsiaan. Neljännen vatsaa kouraisi polttava vauvakuume, vaikka isäehdokkaita ei ollut edes näköpiirissä.

Kyllä sinä tiesit, etteivät vauvauutiset enää näillä vuosilla ja näillä elämillä ole niin yksioikoisen onnellisia kuin mitä ne joskus aiemmin ovat olleet. Muutamassa sekunnissa mielissämme ehti käydä lukuisia miksi-alkuisia kysymyksiä, joiden muotoja on ääretön määrä. Tunteissamme syntyi hetkessä ristiaallokko, jonka tumman sävyt säpsäyttävät joka kerta. Kuinka viiltävää voikaan olla kateus ystävän pyöristyvästä vatsasta. Kuinka ahdistavaa mustasukkaisuus ystävän sylistä, joka kohta ja jälleen kerran on ääriään myöten täysi. Kuinka syvää suru toteutumattomasta haaveesta, joka on toisille totta niin helposti.

Mutta tietämästäsi huolimatta sinä luotit meihin ja siihen miten uutiseesi reagoisimme. Kasvomme sulivat hymyihin, kehomme pehmenivät halauksiin ja äänemme kirkastuivat onnentoivotuksiin. Kysyimme tulevien isosisarusten reaktioista, lasketusta ajasta, vauvan sukupuolesta ja sinun fiiliksistäsi. Yli kaikkien ajatuksiemme valitsimme iloita puolestasi, sinun vauvastasi, ihmeestä joka sisälläsi kasvaa. Hetki oli sinun.

Aavistelit kai senkin, että myöhemmin tyhjät sylimme pakottivat meidät taas kerran kohtamaan kysymyksemme ja tunteemme. Arvelen, että samaan aikaan kun me itkimme, raivosimme tai kuka mitäkin, sinä lähetit meille voimaa ja iloa – toivoit varmaan niitä vauvojakin. Sillä niin kuin sinun ilosi on meidän ilomme, meidän surumme ovat sinun surujasi.

arki

Yllätä ystävä!

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Yllätä ystävä!

Joskus meistä kiitollisinkin vaipuu voivottelemaan, valahtaa vertailemaan. Minulle ei kukaan lähetä kirjeitä, jätä maanantaiaamun yllätystä työpöydälle saati vaihda katossa roikkuvia palaneita lamppuja. Minua ei kukaan naapureista yllätä tuoreella pullalla, ei työkaveri pelasta pulasta eikä tervehdi alakouluaikainen kaveri.  Ei vaihda veli autooni talvirenkaita, ei pese sisko ikkunoitani, ei hoida mummo lapsiani, ei muista äiti nimipäivääni.

Niin teki myös ystäväni ihana viisivuotias tyttö. Kukaan ei koskaan lähetä minulle korttia, marisi tyttö äidilleen. Kuule, tiedätkö miten niitä kortteja saa jos saa, kysyi äiti topakasti tytöltään, joka puisti päätään. No ensin niitä kortteja pitää itse lähettää. Sitten voi olla, että joskus niitä kortteja myös saa, jatkoi äiti. No lähetetään niitä kortteja! Miksei me aiemmin olla lähetetty niitä kortteja! huudahti tyttö innoissaan.

Milloin sinä viimeksi lähetit kirjeen, yllätit työkaverisi maanantaiaamuna, vaihdoit ystäväsi palaneet lamput? Milloin leivoit naapurille, hoidit jotain mikä ei sinun hommasi oikeasti ollut, moikkasit puolituttua? Milloin autoit renkaiden vaihdossa, pesit siskosi ikkunat, hoidit elämäsi lapsia, muistit nimipäiväsankaria?

Äiti ja tytär pistivät töpinäksi ja heittivät samana päivänä postiin kolme korttia. Muutama päivä myöhemmin tyttö soitti innoissaan kortin saajille, josko kortit olivat tulleet perille. Ja unohti kokonaan, että alunperin toivoi itse niitä kortteja saavansa.

blogi-tammikuu

Huomenna nimipäiväänsä juhlii Senja ja ylihuomenna ainakin Pauli, Paavo ja Paulus. Muutaman viikon päästä on ystävänpäivä ja sitä ennen varmasti muutaman kamun syntymäpäiväkin. Kauniita kortteja on maailma pullollaan ja kauniit sanat syntyvät, kun suljet silmäsi ja mietit hetken kortin saajaa. Eikä parasta taida tosiaan olla se, että jonain päivänä sinunkin postiluukkusi saattaa kolahtaa. Eikä edes sinun saamasi antamisen ilo. Nimittäin parhaimmillaan voi käydä niin, että sinä lähetät matkaan ripauksen iloa, mutta vastaanottaja saakin lastillisen rakkautta. Niin taisi tapahtua kuvassa näkyvien korttienkin kanssa.

suhteet

Kenessä äidillisyys asuu?

julkaissut Heini2 kommenttia artikkeliin Kenessä äidillisyys asuu?

Elämässäni on muutamia erityisiä ystäviä, jotka ovat myös äitejä. He ovat äitejä, jotka huolehtivat ja hoivaavat. He opettavat elämisen rajoja ja osoittavat loputonta rakkautta. He laittavat ruokaa, kuskaavat harrastuksiin ja lukevat kirjoja. He kannustavat ja ovat läsnä.

Nuo äidit myös antavat aarteensa hoidettaviksi, vauvansa hyssyteltäviksi ja taaperonsa leikitettäviksi. He kysyvät, haluatko mennä lapsen kanssa taaperojumppaan, ostamaan ekoja talvikenkiä tai syöttämään sorsia. Yhteisissä ruokapöydissä ei ole väliä, kuka kenenkin lasta syöttää, ja iltasadun lukija kyläilyiltoina on se, kenellä siihen on eniten energiaa. He luottavat, että muutkin osaavat täytellä tuttipullot, vaihtaa vaipat, pukea piltit pakkaseen ja raahata riskaavat jäähdyttelemään – jopa ilman yksityiskohtaista listaa hoito-ohjeista. Heitä ei haittaa, jos heille palautetaan vauva jaloissaan isoveljen villasukat, kunhan unet ja syönnit sujuvat suht säännöllisesti ja ennen kaikkea kunhan meno on hyväntuulista ja onnellista. Heidän äitiyttään eivät toiset aikuiset lasten elämissä uhkaa.

Arvostan suuresti näitä ystäviäni ja heidän avaraa äitiyttään. He antavat tilaa äidillisyydelle siellä, missä kaikki eivät sitä huomaa olevankaan. He jakavat vastuuta lapsistaan niillekin, joiden kohdun seiniä ei yksikään vauva ole potkinut mutta joiden sydämissä äidillisyys asuu. He jakavat äitiyden iloja ja hiekkalaatikkoarjen ahdistuksia katsomatta siihen, kuinka monta lasta ystävä on synnyttänyt vai onko ollenkaan. Toisinaan he pyytävät itsekin apua, mutta ovat aina kiitollisia jos pyytämättä sipaisee keittiön imurilla, vie itkuisen vauvan vaunuttelemaan tai järjestää koko konkkaronkan metsäretkelle. He uskaltavat antaa lapsensa rakastettaviksi myös muille. Ja niin tehdessään epäilemättä antavat anteeksi lukuisia tökeröitä tokaisuja ja naurettavia neuvoja.

Minulla ei ole yhtäkään lasta, mutta näiden ystävieni lapsia olen rakastanut niin kuin he olisivat omiani. Olen puhaltanut pois pipin ja halannut pois ikävän. Olen houkutellut esiin hymyn ja hipsutellut esiin naurun. Olen murehtinut kerhojen, päiväkotien ja koulujen alkuja. Olen iloinnut pienistä käsistä kaulalla, märistä pusuista poskilla ja rakkaudentunnustuksista korvissa. Olen itkenyt kasvamista, erossaoloa ja hyvästejä. Olen suukottanut tulemisia, lähtemisiä, hyviä huomenia, kauniita unia ja usein ihan muuten vain. Olen ajatellut, että jos nämä lapset ovatkin ainoat rakastettavikseni annetut lapset, niin en voi muuta kuin kiittää. Ja osoittaa rakkauteni ja äidillisyyteni niille, jotka välillä syliini lainaksi lasketaan.