suhteet

Kuulisinpa oikein

julkaissut MinnaJätä kommentti artikkeliin Kuulisinpa oikein

Kunpa sitä osaiskin olla niin,
ettei ”luteilis toisen päässä”,
niin kuin tuttavaa oli opinnoissaan ohjattu.
Ettei luulis, että tietää
mitä toinen ajattelee
ja tuntee,
vaan malttais ihan kysyä
ja kuuntelis vastauksenkin.

Kunpa sitä osaiskin olla niin,
ettei antais valmiita vastauksia
ja syöttäis sanojaan toisille.
Ettei kuvittelis, että ymmärtää
oman kokemuksensa perusteella,
miltä joku jostakin tuntuu –
vaan malttais ihan kysyä
ja kuuntelis vastauksenkin.

Kunpa sitä osaiskin olla niin,
että useammin aloittais lauseensa
”oon tässä vähän ajatellut”
kuin ”no se asiahan on niin että”.
Ettei unohtais, että sillä toisellakin on
kolhunsa ja kokemuksensa,
oivalluksensa ja onnistumisensa.

Kun vaan kysyis ja kuuntelis.
Ei luteilis.

arki

Yllätä ystävä!

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Yllätä ystävä!

Joskus meistä kiitollisinkin vaipuu voivottelemaan, valahtaa vertailemaan. Minulle ei kukaan lähetä kirjeitä, jätä maanantaiaamun yllätystä työpöydälle saati vaihda katossa roikkuvia palaneita lamppuja. Minua ei kukaan naapureista yllätä tuoreella pullalla, ei työkaveri pelasta pulasta eikä tervehdi alakouluaikainen kaveri.  Ei vaihda veli autooni talvirenkaita, ei pese sisko ikkunoitani, ei hoida mummo lapsiani, ei muista äiti nimipäivääni.

Niin teki myös ystäväni ihana viisivuotias tyttö. Kukaan ei koskaan lähetä minulle korttia, marisi tyttö äidilleen. Kuule, tiedätkö miten niitä kortteja saa jos saa, kysyi äiti topakasti tytöltään, joka puisti päätään. No ensin niitä kortteja pitää itse lähettää. Sitten voi olla, että joskus niitä kortteja myös saa, jatkoi äiti. No lähetetään niitä kortteja! Miksei me aiemmin olla lähetetty niitä kortteja! huudahti tyttö innoissaan.

Milloin sinä viimeksi lähetit kirjeen, yllätit työkaverisi maanantaiaamuna, vaihdoit ystäväsi palaneet lamput? Milloin leivoit naapurille, hoidit jotain mikä ei sinun hommasi oikeasti ollut, moikkasit puolituttua? Milloin autoit renkaiden vaihdossa, pesit siskosi ikkunat, hoidit elämäsi lapsia, muistit nimipäiväsankaria?

Äiti ja tytär pistivät töpinäksi ja heittivät samana päivänä postiin kolme korttia. Muutama päivä myöhemmin tyttö soitti innoissaan kortin saajille, josko kortit olivat tulleet perille. Ja unohti kokonaan, että alunperin toivoi itse niitä kortteja saavansa.

blogi-tammikuu

Huomenna nimipäiväänsä juhlii Senja ja ylihuomenna ainakin Pauli, Paavo ja Paulus. Muutaman viikon päästä on ystävänpäivä ja sitä ennen varmasti muutaman kamun syntymäpäiväkin. Kauniita kortteja on maailma pullollaan ja kauniit sanat syntyvät, kun suljet silmäsi ja mietit hetken kortin saajaa. Eikä parasta taida tosiaan olla se, että jonain päivänä sinunkin postiluukkusi saattaa kolahtaa. Eikä edes sinun saamasi antamisen ilo. Nimittäin parhaimmillaan voi käydä niin, että sinä lähetät matkaan ripauksen iloa, mutta vastaanottaja saakin lastillisen rakkautta. Niin taisi tapahtua kuvassa näkyvien korttienkin kanssa.

suhteet

Maailman pisin matka

julkaissut Anna2 kommenttia artikkeliin Maailman pisin matka

Maailman pisin matka alkoi sinun vuoteesi vierestä. Olit juuri syntynyt, olit minun, mutta sylini jäi huutamaan tyhjyyttään joka kerta, kun kävelin luotasi pois. Joka ilta peittelin suureen sänkyyn sinut, pienen, rukoillen, että joku olisi vierelläsi jos yöllä heräät. Pyytäen, ettet olisi peloissasi tai yksinäinen. Joka aamu sydän huolesta sykkyrällä avasin oven toiseen maailmaan toivoen, ettei käytävillä kaikuva itku johtaisi sinun huoneeseesi.

Usein olisi tehnyt mieli vain nostaa sinut syliini ja kävellä pois. Sulkea ovi perässämme, jättää taakse tuo maailma kipuineen, tutkimuksineen, leikkauksineen, diagnooseineen. Mutta luovuin sinusta, annoin paikkani hetkeksi muille, jotta saisin sinut pitää. Vastoin kaikkia vaistojani, jokainen solu minussa tuskaa huutaen, laitoin peiton päällesi, toivotin sinulle hyvää yötä ja kävelin pois. Joka ilta.

Luulin, ettemme kumpikaan selviäisi. Etten saisi sinua koskaan viereeni nukkumaan. Sairaalan seinälle oli kirjoitettu: ”Ihmeitä ei tapahdu, vaan niitä tehdään”. Minä sanon että ihmeitä syntyy. Sinä olet sellainen, minun pieni sankarini. Jokainen sydämesi lyönti on ihme. Enkelit valkoisissa takeissaan ja terveyssandaaleissaan antoivat sinut takaisin minulle, syliini, jonne kuulut. Mutta eivät he sinua tehneet. Eikä sinua suurempaa ihmettä ole.

suhteet

Kenessä äidillisyys asuu?

julkaissut Heini2 kommenttia artikkeliin Kenessä äidillisyys asuu?

Elämässäni on muutamia erityisiä ystäviä, jotka ovat myös äitejä. He ovat äitejä, jotka huolehtivat ja hoivaavat. He opettavat elämisen rajoja ja osoittavat loputonta rakkautta. He laittavat ruokaa, kuskaavat harrastuksiin ja lukevat kirjoja. He kannustavat ja ovat läsnä.

Nuo äidit myös antavat aarteensa hoidettaviksi, vauvansa hyssyteltäviksi ja taaperonsa leikitettäviksi. He kysyvät, haluatko mennä lapsen kanssa taaperojumppaan, ostamaan ekoja talvikenkiä tai syöttämään sorsia. Yhteisissä ruokapöydissä ei ole väliä, kuka kenenkin lasta syöttää, ja iltasadun lukija kyläilyiltoina on se, kenellä siihen on eniten energiaa. He luottavat, että muutkin osaavat täytellä tuttipullot, vaihtaa vaipat, pukea piltit pakkaseen ja raahata riskaavat jäähdyttelemään – jopa ilman yksityiskohtaista listaa hoito-ohjeista. Heitä ei haittaa, jos heille palautetaan vauva jaloissaan isoveljen villasukat, kunhan unet ja syönnit sujuvat suht säännöllisesti ja ennen kaikkea kunhan meno on hyväntuulista ja onnellista. Heidän äitiyttään eivät toiset aikuiset lasten elämissä uhkaa.

Arvostan suuresti näitä ystäviäni ja heidän avaraa äitiyttään. He antavat tilaa äidillisyydelle siellä, missä kaikki eivät sitä huomaa olevankaan. He jakavat vastuuta lapsistaan niillekin, joiden kohdun seiniä ei yksikään vauva ole potkinut mutta joiden sydämissä äidillisyys asuu. He jakavat äitiyden iloja ja hiekkalaatikkoarjen ahdistuksia katsomatta siihen, kuinka monta lasta ystävä on synnyttänyt vai onko ollenkaan. Toisinaan he pyytävät itsekin apua, mutta ovat aina kiitollisia jos pyytämättä sipaisee keittiön imurilla, vie itkuisen vauvan vaunuttelemaan tai järjestää koko konkkaronkan metsäretkelle. He uskaltavat antaa lapsensa rakastettaviksi myös muille. Ja niin tehdessään epäilemättä antavat anteeksi lukuisia tökeröitä tokaisuja ja naurettavia neuvoja.

Minulla ei ole yhtäkään lasta, mutta näiden ystävieni lapsia olen rakastanut niin kuin he olisivat omiani. Olen puhaltanut pois pipin ja halannut pois ikävän. Olen houkutellut esiin hymyn ja hipsutellut esiin naurun. Olen murehtinut kerhojen, päiväkotien ja koulujen alkuja. Olen iloinnut pienistä käsistä kaulalla, märistä pusuista poskilla ja rakkaudentunnustuksista korvissa. Olen itkenyt kasvamista, erossaoloa ja hyvästejä. Olen suukottanut tulemisia, lähtemisiä, hyviä huomenia, kauniita unia ja usein ihan muuten vain. Olen ajatellut, että jos nämä lapset ovatkin ainoat rakastettavikseni annetut lapset, niin en voi muuta kuin kiittää. Ja osoittaa rakkauteni ja äidillisyyteni niille, jotka välillä syliini lainaksi lasketaan.

suhteet

Yksin

julkaissut Minna1 kommentti artikkeliin Yksin

Yhteiskuntamme palkitsee onnistujia, ja yhä useammin onnistumisen mitta on sosiaalinen menestys. Yksinäiset ovat marginaalissa, joka nostetaan esiin juhlapuheissa ja huolestuneissa asiantuntijalausunnoissa. Ja kuitenkin.

Yksinäisyys on läsnä useamman arjessa kuin koskaan.

Yhteisöllisyys on murtunut. Huolehtiminen hävinnyt. Ymmärrys lähimmäisyydestä väljähtänyt. Presidentti Niinistö nosti uudenvuodenpuheessaan esiin tarpeen osallisuudelle ja yksinäisyyden torjunnalle. Arvostettu teologinen mentori Klaus Korhonen puolestaan toi huolen käytännölliselle tasolle ihmetellessään kadonnutta tervehtimiskulttuuriamme (HS 31.1.17).

Tiedämme sosiaalisen median kautta jopa satojen ihmisten arjesta ja ajatuksista, mutta emme löydä kännykästä yhtään puhelinnumeroa, johon tohtisimme soittaa yksinäisen illan täyttämiseksi. Tykkäämme kymmenistä somepäivityksistä, joissa onnelliset kasvot kokoontuvat yhteisen ruokapöydän ympärille tai iloisen harrastuksen äärelle. Antaisimme mitä vain, jos meilläkin olisi joku, jonka kanssa istahtaa teelle tai käpertyä sohvalle.

Pyyhimme reaalimaailman kyyneleet yksinäisyydessä, jotta jaksamme jakaa hymiöitä somessa. Haaveilemme Frendit-sarjasta tutuksi tulleesta tiiviistä porukasta, joka ei vain jaa arkisia iloja ja huolia, vaan kestää yhdessä läpi riitojen ja rakkaussurujen. Elämme todellisuudessa, jossa sairastaminen juhlapäivinä tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta, koska silloin ei tarvitse miettiä, kuinka yksin terveenä juhlisi.

On helppo sysätä syy yhteiskunnalle ja Niille Muille, jotka jossain jotain tekevät – ja jättävät tekemättä. Onko liian vaikeaa kantaa oma vastuumme? Avata omat silmämme ja korvamme? Jopa oma ovemme?

Kuka ylittää yksinäisyyden rajan ja uskaltautuu kohtaamaan toisen, ehkä yhtä yksinäisen? Löytyykö idyllisistä, instakelpoisista seurueista joustavuutta uusien mukaan ottamiseen? Tarjoaisiko joku yksinäisyydellä moneen kertaan nöyryytetyille helpon pääsyn yhteyteen?

Entä ihminen ihmistä, silmästä silmään. Se auttaa näkemään, vaikka toisen avuntarpeen. Auttaa ymmärtämään, että toisellakin on tavoitteita tai vaatimuksia. Taikka opettaa tunnistamaan vaaran ja hallitsemaan pelon.

Varjojen maailma vaatii vastineen. Jos on ymmärrystä ja osallisuutta kansassa, ihmiskunnassa tai luomakunnassa, varjo väistyy.

– Presidentti Sauli Niinistö

 

arki

Yli tuhat lahjaa

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Yli tuhat lahjaa

Olin miettinyt aihion tähän tekstiin jo pari päivää ennen vuoden vaihtumista. Herättyäni eilen uuden vuoden ensimmäiseen päivään, avasin puhelimeni ja luin uutisista jälleen yhdestä viattomia kohtaan tehdystä iskusta. Aloin heti epäröidä voiko tätä postausta ollenkaan julkaista. Eikö olisi vähän kornia kirjoittaa metsäretkistä, aamukahveista ja teehetkistä, kun maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa? Päätin kuitenkin kirjoittaa ja julkaista. Tekstin lopussa oleva sitaatti perustelee sen, miksi nyt(kin) on oikea hetki kirjoittaa ja iloita juuri niistä metsäretkistä, aamukahveista ja teehetkistä.

blogikuva1

Niin kauan kuin muistan, mulla on ollut vuoden lopussa tapana pysähtyä muistelemaan mennyttä vuotta ja sen parhaita hetkiä sekä haaveilla vähän tulevasta. Mulle on tietysti ominaisinta tehdä tällainen katsaus listojen muodossa. Ajankohta vaihtelee, mutta aina uudenvuoden tienoilla kirjoittelen muistivihkoon kuluneen vuoden parhaita tapahtumia ja palaan edellisvuoden katsaukseen tarkistamaan, mitä mä silloin vielä edessä olleelle vuodelle oikein toivoin. Toinen osa prosessia on tulevan vuoden haaveet: mitä toivoisin tapahtuvan, mihin haluan panostaa, missä haluan kehittyä. Joku voisi kutsua niitä uudenvuoden lupauksiksi, mä puhun itselleni yleensä haaveista tai tavoitteista. Tänäkin vuonna osa haaveista on sellaisia, joiden tiedän toteutuvan lähes sataprosenttisen varmasti. Jotkut haaveet sen sijaan kirjoitan jo ties kuinka monetta kertaa listaani. Ehkä tänä vuonna.

blogikuva2

Toivominen ja haaveileminen on ihanaa ja tärkeää, mutta elämä saattaa käydä vähän työlääksi, jos jatkuvasti vain haikailee paremman tulevaisuuden perään. Vastapainoksi suosittelen harjoittamaan kiitollisuutta nykyhetkestä. Noin puolitoista vuotta sitten luin Ann Voskampin Tuhat lahjaa -kirjan. Kuten yleensä, en muista kirjasta enää paljonkaan, mutta sillä oli silti suuri vaikutus mun elämään: aloin pitää listaa kaikista pienistä hyvistä asioista elämässäni, lahjoista. Tavoitteena oli kerätä tuhat lahjaa ja ideana lahjojen kirjaamisessa on oppia olemaan kiitollinen pienistäkin asioista. Listafriikki sisälläni tietysti syttyi ajatukselle heti, ja elokuussa 2015 aloin pitää omaa kiitollisuuspäiväkirjaani. Pari viikkoa sitten, juuri sopivasti ennen mun uudenvuoden mietiskelyjä, sain täyteen tuhat lahjaa. Tässä otteita listasta:

  1. syysretki ystävien kanssa
  2. sieniretki
  3. ystävien kauniit sanat
  4. ensilumi
  5. postikortit
  6. siisti koti
  7. yllätysiltateet ystävillä
  8. pyöräretki
  9. puhtaat ikkunat
  10. hyvä kirja
  11. rauhallinen aamu
  12. ensimmäinen hörppy aamukahvista

Isoja ja pieniä asioita. Listalla useimmiten keskenään tuntuvat vuorottelevan postikortit, retket, hetket ystävien kanssa, auringonvalo ja hitaat aamut. Kun listaamisen makuun kerran pääsee, niin kymmenen kohdan löytäminen ei ole homma eikä mikään. Nyt kun tämä lista on päätöksessään, täytynee keksiä joku uusi tapa pitää itsensä kiitollisena kaikesta siitä, mitä on tässä ja nyt. Tai sitten aloitan alusta ja kerään uudet tuhat lahjaa. Oon nimittäin varma, että hyvien asioiden kirjaaminen ylös saa mut myös pikkuhiljaa huomaamaan niitä enemmän.

blogikuva3

“Ei maailma kaipaa lisää vihaa tai raivoa. Mitä maailmaa hyödyttää se, että kieltäydymme ilosta pysyäksemme lojaaleina kärsiville lähimmäisillemme, se ei lievitä heidän kärsimystään. Ilo lievittää. Ne, jotka rohkeasti keskittyvät siihen, mikä on hyvää, totta ja kaunista, vaikka pientäkin, ja etsivät iloa arkipäivästä ja kiittävät siitä, ovat muutoksen tuojia.” – Ann Voskamp

Kuvituksena viime vuonna erityistä iloa tuottaneita luontohetkiä.

suhteet

Riittävän hyvä joulu

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Riittävän hyvä joulu

Joulu on vaikeaa aikaa suurelle osalle ihmisistä. Nekin meistä, joiden joulut näyttävät perinteikkäiltä, runsailta ja idyllisiltäkin, kätkevät kovin usein seiniensä tai vähintäänkin nahkojensa sisään kaipausta, ahdistusta tai liian suuria odotuksia. Kaipausta niiden tykö, jotka ovat kaukana tai jo taivaassa. Ahdistusta suvun sisällä vaikuttavista jännitteistä tai vaikeista ihmissuhteista. Odotuksia siitä, millainen hyvä joulu on – aivan kuin täydellisyys olisi saavutettavissa juuri jouluna.

Täydellistä joulua ei olekaan. On etukäteistaistoja siitä, ollaanko aattona anoppilassa, mummolassa vai ihan vain kotona. On stressiä ruuhkaisilla parkkipaikoilla aatonaattona, kiristynyttä tunnelmaa joulurauhan julistuksen aikaan ja nahisteluja lastenhuoneessa juuri ennen joulupukin saapumista. On lukemattomia liian kuiviksi paistettuja kinkkuja, syömättä jääneitä lanttulaatikoita ja ennen aattoa syötyjä piparkakkutaloja. On ostamatta jääneitä hautakynttilöitä ja hansikaslokeroon unohtuneita joulukortteja. On lasten mielestä liian vähän lahjoja, teinien mielestä vääränlaisia lahjoja tai mummin mielestä ihan liikaa lahjoja. On kolhuja, pettymyksiä ja loukkaantumisia. Ja ehkä lopulta on lautapelin äärellä rakennettu mehevä perheriita aineksinaan kaikki se, mikä mieltä on pyhinä kiristänyt.

Hyviä jouluja kuitenkin on. On hetkiä, jotka lämmittävät sydämen salaisinta sopukkaa. On sanoja, jotka painuvat mieleen vuosiksi. On kauneutta, joka saa unohtamaan rujoudet. On riemua, joka saa vakavimmankin nauramaan ääneen. On lahjoja, jotka saavat saajansa tuntemaan itsensä rakastetuksi. On ihmisiä, joita ilman elämää ei osaisi kuvitellakaan.

Tänä vuonna minun jouluni kohdalle osui viiden suora kaikenlaista, jonka olisin mieluusti jättänyt välistä. Mutta joulupäivän aamuna avasin siskonpedillä silmäni ja näin rakkaita pikkutyyppejä yhä tuhisemassa untaan. Silitin niiden poskia. Hiivin alakertaan joulutähden hämärään pelamaan yhden pienen aamuvirkun kanssa uutta lautapeliä. Vähitellen unisia rakkaita alkoi kerääntyä keittiöön napsimaan kinkkua aamiaiseksi. Ja yhtäkkiä hirveällä hässäkällä pakkasimme kolme autollista isoja ja pieniä ja urheilukamppeita ja lähdimme kohti joulupäivän kisoja, ruokapöytää ja taas uusia lautapelejä. Ja siinä minä monta kertaa vakaasti ajattelin: viis viiden suorasta, kiitän kaikesta tästä hyvästä.

PS. Huolimatta ennätysmäisestä määrästä pelattuja lautapelejä emme kehittäneet riitaa lautapelien äärellä, vaan löysimme jopa pari uutta suosikkia!

suhteet

Lupaus

julkaissut MeJätä kommentti artikkeliin Lupaus

Neljä erilaista arkea, neljä erilaista naista, neljä erilaista matkaa jouluun.

Yksi erityinen, yhteinen juhlan aihe.

Yhdelle vuosi on tuntunut raskaalta ja pitkältä, joulu sen myötä todella tervetulleelta. Lahjat on hankittu hyvissä ajoin, joulumusiikin kautta tunnelmaan virittäydytty jo marraskuusta. Toisen tavoitteena on, ettei tänä aattona tarvitsisi viime vuoden tapaan livahtaa töiden pariin hetki ennen joulurauhan julistusta. Jouluun riittää, että glögikattila lämpenee hellalla ja juustovalikoima pöydällä.

Kolmas on polttanut kynttilöitä, nauttinut jouluvalojen hämärästä ja narskutellut hankea kenkien alla. Antanut upeiden joulukonserttien johdatella jouluisiin ajatuksiin, iloinnut ystävät yhteen tuoneista pikkujouluista, siirtynyt joulujuhlavalmistelujen kautta jo lomalle. Neljäs puolestaan on luottanut siihen mottoon, että joulu tulee, vaikkei sen eteen mitään tekisikään – ja kyllästänyt itsensä niin hyvin joulumusiikilla, että hyräilee jouluisia kertosäkeistöjä ihmisvilinässäkin.

Yksi keskittyy olennaiseen: siivotaan vain välttämättömät, tehdään ruokaa vain tarpeellinen määrä, yritetään välttää kaikenlaista hysteriaa viimeiseen asti. Toinen syttyy joululle vuosi toisensa jälkeen myöhemmin ja etsii joulun tunnetta tietämättä mitä oikein etsii. Jossain kohtaa joulukuuta se oikea joulutunne viimein hiipii lumisen puun takaa ja nappaa jokaisen varoittamatta otteeseensa.

Sillä hetkellä ymmärtää, että ihan oikean joulun voi viettää, vaikka omassa kodissa ei kuusi tuoksu tänäkään vuonna tai joulunlaitto jäi punaisen ovikranssin ripustamiseen ja jo kertaalleen korjattuihin tähtiaskarteluihin.

Vaikka aattoon kuuluvat lähes erottamattomasti joulurauhan julistus, sauna ja ateria yhdessä läheisten kanssa, on joulu tullut ilman niitäkin. Joskus on juhlittu paahtavan auringon alla tai aasialaisessa kaupungissa, jossa joulu ei näkynyt katukuvassa mitenkään. Aina joulu on saapunut.

Joulun syntyminen ei tarvitse täydellisiä olosuhteita.

Olennaista on sittenkin keskittyä niihin, joiden kanssa joulumme vietämme, ja Häneen, jonka syntymää juhlimme. Miltä tuoreesta äidistä mahtoikaan tuntua katsellessaan pientä poikaansa, tunnistaessaan hänessä omia piirteitään, kuitenkin tietäen, että joutuisi jonain päivänä luopumaan. Iloon sekoittuu haikeus, riehakkaaseen riemuun pyhyys.

Siinä on se yhteinen ja erityinen.

Pysähtyä jouluseimen ääreen ja katsoa lasta, joka saapui tyhjin käsin, mutta kantaa harteillaan koko maailmaa. Hiljentyä sen oikean joulun sanoman äärelle, joka viime päivien tapahtumien myötä tuntuu kovin lohduttavalta:

Joulu tulee, valkeus voittaa varjon, ja toivon näyttää ylle maailman.

Tässä se on: joulu.

joulurauha

arki

Kaikki kesken

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Kaikki kesken

”Äiti, mä toivon ettei sulla olisi niin paljon töitä.”

Hätkähdin sanojasi. En ollut pyykinpesultani ja ruuanlaitoltani huomannut, että olin laiminlyönyt tehtävistäni tärkeimmän. Unohdin antaa sinulle aikaani. Minustakin parhaita ovat päivät, joina tiskipöytä saa rauhassa olla täynnä murusia, ja posket ulkoilusta punaisina hörpimme yhdessä kaakaota miettien, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Päätän taas kerran sulkea silmäni sotkulta ja siivoamisen sijaan sukeltaa leikkien pyörteisiin, hullunhauskaan hassutteluun ja ihan mihin tahansa mitä keksit. Tänään lupaan olla kissa tai prinsessan palvelija vaikka tuhat kertaa. Tiskivuoret voivat kyllä odottaa, sinä olet pieni enää hetken.

En osaa sitä paremmin kuvailla, joten lainaan itseäni lahjakkaampaa:

Vauvalla on kaikki kesken,
kirjahyllyn kirjat pitää lattialle laittaa
ja kuvalehden sivut mytätä ja taittaa.
Äidillä on kaikki kesken:
tiskit, pyykit, paperityöt,
paksut kirjat, repaleyöt,

ei haittaa, ei haittaa:

pysähdytään, ollaan tässä.
Käki kukkuu hämärässä
meille vielä sata vuotta.
Nyt ei hätiköidä suotta.
-Johanna Venho-

arki

One more

julkaissut MinnaJätä kommentti artikkeliin One more
 121d10df6d77519c2737d1a528812333-253x277x90

this being human is a guest house
every morning a new arrival
a joy, a depression, a meanness
some momentary awareness comes
as an unexpected visitor

welcome and entertain them all!

be grateful for whoever comes
because each has been sent
as a guide

Coldplay: Kaleidoscope (based on Persian poet Rumi)