Yksi sadasta

Keväisenä sunnuntai-iltana tasan neljä vuotta sitten huikkasimme viimeisinä sanoina ystävillemme, että huomenna selviää onko meille tulossa tyttö vai poika. Seuraava päivä muutti elämämme, ja ultrassa löytyikin jotain sellaista, että vauvan sukupuoli jäi lopulta selvittämättä. Seuraavat neljä kuukautta elimme pelon ja epätietoisuuden vallassa. Emme tarkkaan tienneet mitä on tulossa, ja jotenkin se myös antoi voimaa jaksaa päivästä toiseen. Poikamme syntymä, isot sydänleikkaukset muutaman tunnin ja muutaman viikon ikäisenä ja kaikki siitä seurannut huoli ja murhe tulivat eteemme päivä kerrallaan. Koko ajan puhuimme, että vaikka kaikki onkin sydäntä särkevän kamalaa, onneksi vauvamme ei kuitenkaan itse tiedä tästä mitään. Että pahinta olisi käydä tämä sama läpi 3-4 -vuotiaan kanssa, yrittää peitellä omaa pelkoaan ja vakuutella pienelle, ettei ole mitään hätää. Ja uskotella sitä samaa myös itselleen.

Aluksi elimme päivän kerrallaan, sitten päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Sanottiin, että uutta leikkausta ei ehkä koskaan tarvita. Sitten sanottiin että ei ainakaan ennen kouluikää.

Keväisenä sunnuntai-iltana muutama viikko sitten kirjoitin aavistuksesta, että jotain on tapahtumassa. Olin rauhallinen, mutta samaan aikaan levoton. Seuraava päivä sysäsi kaiken taas raiteiltaan. Ultraava lääkäri totesi, että poikamme sydän tarvitsee uuden leikkauksen neljän kuukauden sisällä. Edessä on taas pelkoa ja epätietoisuutta, kun odotamme kutsua sairaalaan. Joudun palaamaan pahimpaan painajaiseeni. Ainoa ero on, että tällä kertaa olen täysin hereillä.

IMG_20170720_172148_109

Tällä kertaa tiedämme suunnilleen, mitä on tulossa, ja jos mahdollista, niin se tekee kaikesta vielä pahempaa. Luvassa on unettomia öitä, musertavaa pelkoa ja omassa sydämessä kipuna tuntuvaa tuskaa. En haluaisi palata takaisin sinne, mistä kaiken jälkeen helpottuneina neljä vuotta sitten pääsimme kotiin. En halua ajatella lastani yksin sairaalavuoteellaan. Näen mielessäni vain leikkaussalin ovet, jotka sulkeutuivat edessämme jättäen meidät ulkopuolelle. Haluaisin suojella pientä poikaani kaikelta, ja sanoa, että olen aina lähellä, mutta tälläkään kertaa en voi.

Olimme niin toivoneet ja rukoilleet, ettei tämä päivä koskaan koittaisi. Tietysti järjellä tiedän, että kaikki tehdään, jotta poikani voisi elää mahdollisimman normaalia elämää. Juosta ja pelata sählyä niin kuin muutkin pikkupojat. Mutta juuri nyt en pysty ajattelemaan järkevästi. On vain tämä pelko, joka musertaa alleen, ja tämä rakkaus, joka kuristaa kurkkua niin, etten saa henkeä.

Ole kokonaan siellä, missä olet

Olin kahvilla ystäväni kanssa. Jossain vaiheessa mieleen juolahti, että onkohan mun äänettömään puhelimeeni tullut viestejä. Sillä kertaa en kaivanut puhelintani esille ja kahvihetkemme jatkui keskeytyksettä. Jälkeenpäin kotimatkalla vanha, puhutteleva ajatus suhahti mieleeni:

Wherever you are, be all there.
Jim Elliot

Kuinka vaikeaa se meille välillä onkaan! Kuinka monta kertaa keskeytämme hyviä hetkiä toinen toisemme kanssa aukaisemalla whatsappin, jossa ei silläkään kertaa ole mitään välitöntä reagointia vaativaa? Miten helposti annamme internetin selaamisen riistää aikaamme niiltä, joille juhlapuheissamme lupaamme parhaamme antaa? Miten voi olla, että katsomme tarkemmin kännykän näytöllä näkyvää puolitutun profiilikuvaa kuin läheistä ruokapöydän toisella puolen? Kuinka usein selaamme instagramia tai facebookia silkasta tottumuksesta, vaikka huomiotamme kaipaisi joku rakkaimmistamme?

Kukaan ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kenenkään huomio ei koskaan ole täydellisesti kahdessa paikassa yhtä aikaa. Ole siis kokonaan siellä, missä olet, muistutan itselleni erityisesti silloin, kun keskittymiseni alkaa herpaantua. 

be all there blogi

Minulle puhelimen tarpeeton vilkuilu on helpointa välttää siten, että katkaisen mobiilidatayhteyden hetkeksi kokonaan. Ehkä on niin, että kun katkaisee hetkeksi yhteyden niihin, jotka eivät oikeasti ole paikalla, saa yhteyden niihin, jotka ovat. Sillä mikä olisikaan parempaa kuin tärkeän ihmisen läsnäolo ja täysi huomio?

Mitä kuuluu?

Joskus välimatkaa pitää ensin lyhentää
kevyillä kysymyksillä
ja turvallisilla tiedusteluilla
ennen kuin uskaltaa
istahtaa viereen
ja alkaa jutella oikeista asioista.

Mitä kuuluu,
mites te,
mitä oot puuhaillut?

Entäs töissä,
onko ollut kiirettä,
paljon hommia?

Sä tuut puolitiehen vastaan:

Ihan hyvin,
tavallisesti,
ei ihmeempiä,
kiitos kysymästä,
entä sä?

Oikeasti haluaisin kysyä:
mitä mietit,
mitä oot ajatellut sitten viime näkemän,
mistä iloitset ja innostut,
mitä kaipaat,
miltä susta tuntuu
ja mitä suret?

Koska joskus
tarkemmin tarkasteltaessa
ihan hyvin voikin tarkoittaa, että aika huonosti,
tavallisesti onkin itse asiassa jotain ihan ihmeellistä
ja ei ihmeempiä tarkoittaa, että on ollut kaikenlaista.

Siis: mitä kuuluu, kerro kaikki!

14.5.

Luonnonkosmetiikan suosikkeja

Ensimmäisen lapseni syntymän aikoihin innostuin luonnollisemmasta kosmetiikasta. Kiinnostuin siitä, mitä ainesosia käyttämäni tuotteet sisältävät, ja ennen kaikkea siitä, mitä lapseni iholle laitan. Pikkuhiljaa vanhojen tuotteiden loppuessa aloin korvata niitä luonnonkosmetiikan tuotteilla. 

Kosmetiikan suhteen en ole mitenkään erityisen uskollinen tietyille merkeille tai tuotteille, ja usein edellisen purnukan loputtua ostankin kokeilumielessä tilalle jotain muuta. Muutaman sen verran hyvin itselleni sopivan tuotteen olen tässä vuosien varrella kuitenkin löytänyt, että niitä olen ostanut jo useamman kerran peräkkäin. Oma tämänhetkinen luonnonkosmetiikan top 3 on:

IMG_2422

1. Mia Höytö Ihana Moisturising cream. Täyteläinen kosteusvoide, joka on kuitenkin tarpeeksi hyvin imeytyvä meikkivoiteen alla käytettäväksi, ja jättää kauniisti kuultavan pinnan.

2. Madara Balancing Toner. Pitkään kuvittelin, että kasvoveden tehtävä on puhdistaa, kunnes opin, että itse asiassa sen tehtävä onkin kosteuttaa ihoa. En voi enää elää ilman.

3. Lavera Illuminating Eye Cream. Tuo valoa ja häivyttää väsymyksen merkkejä, mitä muuta voisi silmänympärysvoiteelta toivoa?

Bonusvinkkinä vielä näin kesän lähestyessä Algamaris aurinkovoiteet, joita kokeilimme viime kesän rantalomalla ensimmäistä kertaa. Todella hyvin levittyviä ja tehokkaita tuotteita, joiden kanssa seurueemme pienimmätkään eivät päässeet palamaan paahtavasta auringosta huolimatta. Kasvoille tarkoitettu ihon sävyä kevyesti tasoittava aurinkovoide oli omaan käyttööni täysi kymppi luoden kasvoille upean hehkun, ja after sun –voide viilensi auringon kuumentamaa ihoa ihanasti. Suosittelen lämpimästi!

IMG_2421

Jos asia kiinnostaa, mutta et tiedä mistä kosmetiikkavarastojesi putsaus kannattaisi aloittaa, suosittelen lataamaan puhelimeen CosmEthics –sovelluksen. Sen parissa olen itsekin viettänyt tovin jos toisenkin ensin oman peilikaappini äärellä, ja myöhemmin kaupan hyllyjen välissä. Jos ihmettelet, miksi shampoohyllyllä joku kulkee puhelin ojossa, niin hän todennäköisesti skannailee siellä sovelluksellaan löytääkseen turvallisia tuotteita. Sovelluksessa on valmiita filttereitä, jotka hälyttävät jos tuote sisältää esimerkiksi muovia tai allergisoivia tuoksuja, myös omia henkilökohtaisia filttereitä voi halutessaan luoda.

Ymmärtäväisyys on kaunista

En ole aina osannut arvostaa ymmärtäväisyyttä ihmisen ominaisuutena kovinkaan korkealle. Nykyisin ymmärtäväisyys on kuitenkin mielestäni yksi ihanimpia, koskettavimpia ja tärkeimpiä piirteitä. Ehkä on niin, että jotkut meistä huomaavat ymmärtäväisyydenkin arvon vasta silloin, kun sitä itse eniten kaipaa. Silloin, kun ei itsekään ymmärrä itseään.

Ymmärtäväinen tietää, ettei hän tiedä tai ole itse kokenut läheskään kaikkea. Sen tähden hän myös tietää, ettei voi useinkaan oikeasti tietää miltä toisesta tuntuu. Juuri siksi hän pyrkii kaikin tavoin kuuntelemaan toisen tunteita ja tunnelmia. Hän ei keskeytä eikä etenkään pelkää olla hiljaa. Hän yrittää asettaa itsensä toisen asemaan, vaikka se tuntuisi lähes mahdottomalta.

Ymmärtäväisen luona ei koskaan tarvitse pelätä tuomiota eikä yleensä edes typeriä neuvoja. Hän ei myöskään lausu sanoja, joiden tarkoitus on vähätellä tai pyyhkiä toisen tunteet ja kokemukset pois liian pieninä tai mitättöminä. Kaiken kaikkiaan ymmärtäväinen lausuu sanoja harkiten, sillä hän tietää mitä varomaton sana voi hajottaa ja miten äkkiä liian nopeat sanat voivat karkottaa.

Ymmärtäväinen kuulee, näkee ja lohduttaa. Hän tuo ympärilleen iloa ja vapautta – ja kenties välillä ihan tietämättäänkin luo aivan uutta. Ja kun hän lopulta lausuu sanansa, ne ovat armoa pullollaan.

Mä ajattelin vain, että se oli varmasti paras mihin sä siinä hetkessä pystyit, sanoi minulle yksi ymmärtäväinen ystävä sellaisen päivän jälkeen, kun parhaani oli ollut kaikilla mahdollisilla mittareilla aivan susisurkea. Sisälläni velloneet syyllisyys, pelko ja ahdistus hellittivät heti otettaan – aivan kuin ne olisivat alkaneet vetäytyä itseään vahvemman tieltä.

Yksi todellisen ystävyyden kauneimmista ominaisuuksista on ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen, sanoi antiikin ajan filosofi Seneca. Uskaltaisin lisätä, että ymmärryksen osoittamisella on myös paljon enemmän (muutos)voimaa kuin millään neuvoilla, ratkaisuehdotuksilla tai ryhdistäytymiskehoituksilla tulee ikinä olemaan.

ymmärrys blogi

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni

”Islannissa saadaan paljon lapsia,
mutta äitiys tai isyys ei ole täällä mitenkään merkittävä juttu.
Kun miehestä tulee isä tai naisesta äiti,
heidän päälleen ei laskeudu mystistä vanhemmuuden verhoa,
joka tekisi heistä jotenkin ainutlaatuisella tavalla erityisiä.”

Olen seurannut Satu Rämön Salamatkustaja-blogia muutaman vuoden ajan, ja mielenkiintoisin sisältö blogissa ovat mielestäni ne tekstit, joissa Rämö ruotii suomalaisia ilmiöitä ulkosuomalaisen silmin tai avaa islantilaisen kulttuurin kiemuroita noin kymmenen vuoden Islanti-kokemuksensa pohjalta. Jälkimmäistä on tarjolla rutkalti Rämön uudessa kirjassa Islantilainen kodinonni, jossa hän tarkastelee islantilaista yhteiskuntaa perheen näkökulmasta.

4.5.blogiin

Rämön kieli on eläväistä ja teksti etenee sujuvasti arkisesta sattumuksesta ja kohtaamisesta toiseen. Vajaassa parissasadassa sivussa Rämö ehtii käsitellä niin islantilaista perhevapaamallia, päiväkoti- ja koulujärjestelmää sekä monia muita islantilaisen yhteiskunnan osa-alueita, jotka tekevät islantilaisista maailman tasa-arvoisimman kansan ja islantilaisista lapsista maailman kolmanneksi onnellisimpia.

Kirjassa esiintyvät useat Rämön tuttavat, joiden elämäntarinoiden kautta hän valaisee kulloinkin käsittelemäänsä aihetta. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että Islannissa lapsiin ja niiden saamiseen suhtaudutaan ehkä jollain tapaa rennommin ja yhteisöllisemmin kuin täällä meillä: lapsia syntyy ja elämä jatkuu siitä huolimatta. Lapset tulevat osaksi aikuisten arkea ja kasvattamiseen osallistuvat vanhempien lisäksi niin mummot, ukit, isotädit, naapurit, päiväkodin työntekijät kuin crossfit-salin ohjaajat.

Suosittelen kirjaa kaikille Islannista ja sen kulttuurista kiinnostuneille. Jos taas olet seurannut silmä kovana Suomessakin ajoittain vellovaa keskustelua perhevapaiden uudelleenjärjestämisestä, kannattaa tarttua tähän kirjaan siinäkin tapauksessa. Tai jos vain haluat lukea viihdyttävästi kirjoitetun, mutta tiukkaa asiaa täynnä olevan tietokirjan, on tämä kirja sinullekin juuri sopiva!

PS. Kirjan lukeminen saattaa synnyttää voimakasta halua matkustaa Islantiin!

Alamäen kyydissä

En tiedä mistä pitäisi kirjoittaa. En jaksa puhua keväästä, kesäänkin on vielä liian pitkä aika. Lapset ovat sairastaneet paljon, niin kuin kai kaikkien muidenkin lapset. Olo on jotenkin tahmea ja väsynyt. Sisälläni räpyttelevät näkymättömät siivet, jotka pyristelevät lentoon pääsemättä kuitenkaan vapaaksi. Ne hipaisevat vatsani pohjaa, mutta pysähtyvät juuri kun meinaan saada niistä kiinni.

En osaa sanoa sitä ääneen, en kirjoittaa paperille. Se ehtii jokaisessa kadunkulmassa kääntyä näkymättömiin, hidastelee hetken ja pinkaisee sitten taas karkuun. Kiusoitellen antaa minun luulla, että onnistun tavoittamaan, mutta lipsahtaa kuin liukas saippuapala käsistä heti kun pääsen kosketusetäisyydelle.

Elämässäni on viimeisten vuosien aikana tapahtunut koko ajan isoja muutoksia säännöllisin väliajoin. Nyt tuntuu siltä, että on vaikea vain antaa alamäen viedä ja tottua kyytiin. Päässä kaihertaa pelko siitä, että kohta kuitenkin taas tapahtuu jotain. Ja samalla toive siitä, että kai kohta taas jotain tapahtuu.

vuoret

Koko nelihenkinen perheemme vietti viime viikonlopun vuorotellen sängyn pohjalla ja vessan lattialla. Koskaan emme ole olleet yhtä kipeitä. Eikä ehkä koskaan ole perheessämme vallinnut samanlainen yhteenkuuluvuuden tunne.  Pahimmalla hetkellä mieheni ojensi kätensä sängyn toiselta laidalta silittämään omaani, ja kuiskasi ”En olisi missään muualla mieluummin”. Minäkin rauhoitun, siivet lakkaavat räpyttelemästä, ja voin vihdoin pysähtyä aloilleni. Tässä on hyvä olla. Muuta ei tarvita.

Paras (itsetehty) granola

En ole koskaan tykännyt kauppojen valikoimien myslien mausta. Ne pöllyävät suussa, eivätkä joukkoon heitetyt kuivahtaneet rusinat auta tilannetta yhtään. En ole myöskään koskaan pitänyt kauppojen valikoimien granoloiden hinnasta enkä sokerin määrästä. Ne ovat kalliita ja niitähän popsii kuin karkkia konsanaan.

Mutta voi että miten kaikin puolin täydellistä onkaan itsetehty granola! Se narskuu suussa sopivasti, hivelee makuhermoja, on edullista ja makeuden(kin) määrän voi aivan itse määritellä. Kaiken lisäksi valmistaminen käy muutamassa minuutissa, uuni hoitaa sitten loput.

granola blogi

Monta vuotta valmistin granolaa suunnilleen Lähiömutsin ohjeella, ja hyvää tuli! Alkuvuodesta inspiroiduin sitten tuunaamaan reseptiä Uusimuusan ohjeen suuntaan, ja niinpä tämän hetken suosikkireseptini on tässä:

  • 7 dl kaurahiutaleita
  • yhteensä 3 dl erilaisia siemeniä (esim. seesam, auringonkukka, pellava)
  • vajaa 1 dl kookosöljyä
  • noin 1 dl vaahterasiirappia
  • pari kourallista kookoshiutaleita (silkkaa hifistelyä!)
  • kuivattuja karpaloita (jos haluat sekaan jotain pehmeää)
  • kanelia
  • vaniljatanko tai -jauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään lukuunottamatta mausteita ja karpaloita. Lämmitä kookosöljy ja vaahterasiirappi juoksevaksi ja sekoita kuivien aineiden sekaan. Levitä seos pellille ja paahda noin 150-175 asteisessa uunissa niin kauan kunnes granola on kevyesti paahtunut (noin 15-30 minuuttia). Sammuta uuni ja jätä pelti vielä uuniin koko yöksi. Näin kotona tuoksuu ihanalta vielä aamullakin! Ja jos pidät granolakokkareista yhtä paljon kuin minä, sekoita karpalot ja mausteet vasta täysin jäähtyneeseen granolaan.

Voisinpa korjata sut

Istut siinä, vain parinkymmenen sentin päässä.
Mietin, ymmärrätköhän meidän haluavan auttaa sua,
ei tehdä sun oloa vieläkin pahemmaksi.
Käperryt hupparisi sisään
ja äänesi muuttuu koko ajan hennommaksi.
Lopulta en meinaa kuulla hentoa kuiskaustasi enää ollenkaan.

En tiedä mistä oot mennyt eniten rikki.
Kovista sanoista,
kylmistä katseista
vai hyväksynnän puutteesta?
Ilkeistä kommenteista,
hylätyksi tulemisesta
vai rakkauden kaipuusta?

Koko keskustelumme ajan ajattelen vain yhtä asiaa:
kuinka kovasti mun tekiskään mieli
halata sua oikein lujaa
ja vakuuttaa, että kyllä kaikki järjestyy.
Kertoa, että sä oot ihana,
sanoipa muut susta mitä tahansa.

23.4.kuva

Hyvyyden ihmeellinen voima

Maailmassa, joka on täynnä toisten arvostelua ja tuomitsemista ja sitä, että vikoja oikein etsimällä etsitään. Ympäristössä, jossa noustaan ylöspäin toisia jalkoihin samalla talloen ja selkään puukottaen. Työssä, jossa vain tuloksella on merkitystä ja ihminen jää siinä sivussa huomiotta. Välillä tuntuu, että armo on kovin kaukana.

Mitä jos unohdettaisiin hetkeksi epäonnistumiset, viat ja puutteet, ja keskityttäisiin sen sijaan näkemään toisissamme jotain hyvää? Olen omin silmin nähnyt, mitä saa aikaan se, kun aletaan haukkumisen sijaan kehumaan. Aletaan alas painamisen sijaan nostamaan ylös. Aletaan tylyyden sijaan hymyilemään. Arka pää nousee varovasti ylös, katse kirkastuu ja ihan hetkessä puhkeaa kukka. Vain siksi, että joku näki sekunnin verran vaivaa sanoakseen jotain kaunista. Ilmeillään osoitti, että on mukava kun olet siinä. Hyvyyden voima on ihmeellinen.

When we seek to discover the best in others, we somehow bring out the best in ourselves.
-William Arthur Ward-

kukka