suhteet

Hyvä(ä) naistenpäivä(ä)

julkaissut Suvi1 kommentti artikkeliin Hyvä(ä) naistenpäivä(ä)

– Ope mä haluaisin olla poika!

– Ai minkä takia?

– Kun pojat voi tehdä niin paljon sellaisia asioita mitä tytöt ei voi tehdä. 

***

Naistenpäivä oli jo viime viikolla, mutta koska joka päivä on naistenpäivä, voinee siitä varmasti puhua tänäänkin. Vähän hirvittää avata ajatuksia tästä aiheesta, pelkään nimittäin sohaisevani muurahaispesään jos toiseenkin. Toivon kuitenkin näiden rivien värittyvän mustavalkoisuuden sijaan mahdollisimman monilla eri sävyillä.

Ensinnäkin: minulla ei ole mitään naistenpäivää vastaan, päinvastoin. Naistenpäivän juuret löytyvät 1900-luvun alusta, ajasta, jolloin naisilla ei ollut yhteiskunnallisesti millään muotoa samoja oikeuksia kuin miehillä. Silloin oli varmasti enemmän kuin aiheellista pyrkiä parantamaan naisten asemaa yhteiskunnassa mm. vaatimalla naisille äänioikeutta. Uskonkin, että naistenpäivän yhteydessä voidaan pitää esillä monia tärkeitä teemoja, kuten vaikkapa Amnesty on tänä vuonna tehnyt kampanjoimalla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Jokaisella tytöllä ja naisella on oikeus turvalliseen, väkivallasta vapaaseen elämään. Toinen naistenpäivänä usein esiin nostettava teema on tyttöjen koulutus, ja sillä saralla naisten ja tyttöjen asemassa onkin yhä rutkasti parannettavaa etenkin kehittyvissä maissa.

Naisten lähestymistapa maaliskuun kahdeksanteen on usein ”mitähän ne miehet meille tänään keksii?”-tyylinen. Ja sitten kun ne miehet ei mitään keksikään, voidaan työpaikan kahvipöydässä yhdessä päivitellä, kun ei ne taaskaan tajunneet ostaa edes sitä Pirkan viiden euron tulppaanikimppua. Päivästä, jolloin pitäisi arvostaa naisia, tuleekin helposti päivä, jolloin moititaan miehiä. Tässä vaiheessa alan aika nopeasti nähdä punaista. Eikö naistenpäivän varsinainen merkitys jää vähän valjuksi, jos naiset käyttävät suuren osan päivästä miestensä yleisen saamattomuuden esille tuomiseen tai taantuvat vain passiivisiksi huomionosoitusten vastaanottajiksi?

12.3._blogiin

Älkääkä ymmärtäkö väärin: kaikenlainen kanssaihmisten muistaminen ja huomioiminen on mielestäni ihailtavaa, tärkeää ja kannustettavaa toimintaa, oli kyseessä mikä tahansa ihmissuhde. Toivoisin niin, että me kaikki haluaisimme nähdä vaivaa läheistemme eteen ja olisimme valmiita opettelemaan heidän rakkautensa kielen ja puhumaan sitä, vaikka se vaatisikin välillä vähän vaivannäköä. Toki yritän ymmärtää senkin tosiseikan, että lahjat (ja kukat) ovat joillekin meistä tärkeämpiä rakkaudenosoituksina kuin toisille (voitte arvata kumpaan ryhmään kuulun). Jos siis haluatte saada ja antaa kukkia kahdeksas maaliskuuta tai milloin tahansa, antakaa palaa!

Vielä viimeinen valitusvirsi: sekin häiritsee, jos naistenpäivänä juhlitaan vain näitä meidän kauniita naisia. Eikö juuri tuo määritelmä vesitä kaikkia niitä asioita, joiden ajamiseksi naistenpäivä alun perin syntyi? En tiedä teistä, mutta minä ainakin tulisin paljon mieluummin kuvailluksi ja huomioiduksi vaikkapa luotettavana, aikaansaavana, lempeänä, ystävällisenä, ymmärtäväisenä, kärsivällisenä, älykkäänä tai huolehtivaisena naisena. Nuo ominaisuudet kun tekevät minusta yhtä lailla naisen kuin ulkoiset piirteeni.

Tässä vaiheessa saatat jo miettiä, onko tälle kaikelle edestakaiselle pohdiskelulle kenties tulossa jokin lopputulema. Hyvä kysymys! Ehkä tämän(kään) keskustelunavauksen tarkoitus ei ole tarjota valmista vastausta, vaan herättää ajatuksia. Ketä ja mitä varten naistenpäivää vietetään? Miten sitä voisi parhaiten viettää päivän alkuperäistä tarkoitusta unohtamatta? Mitä hyvää naistenpäivä voi saada aikaan? Rakastan olla nainen ja haluan nähdä naisten ja tyttöjen aseman parantuvan ympäri maailmaa, mutta en miesten kustannuksella.

Minä ainakin aion jatkaa mielipiteeni muodostamista tästä asiasta, ja otan mielelläni vastaan lisää rakennusaineita. Olisi mielenkiintoista kuulla kommenttejanne, mikäli yksi maaliskuinen torstaipäivä herätti teissä yhtä paljon ajatuksia kuin allekirjoittaneessa.

suhteet

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

IMG_2188

Mitä yritän siis sanoa?

Oli meri, oli tuuli, oli aika.

Oli pöytä, oli keittiö, oli mies.

Ei ollut mitään.

Tarina alkaa ihan tavallisena arkiaamuna, yhdestä pienestä lauseesta. ”Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen”, toteaa naisen aviomies kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Lause jää leijumaan raskaana, heittäen epäilyksen varjon kaiken siihen asti koetun ylle. Elämä sellaisena kuin se on ollut muuttuu lopullisesti, kartat hukkuvat, suunta katoaa.

Autofiktiivisessä teoksessaan Selja Ahava kuvaa kipeän kauniisti shokkiaan ja suruaan miehensä muuttuessa pala palalta joksikin toiseksi, vieraaksi. Rinnalla kulkee tarina Kolumbuksesta, joka uskoi kuolemaansa asti löytäneensä Intian. Nainen oli uskonut löytäneensä elämänsä miehen. Molemmat olivat kokonaisen mantereen verran väärässä.

Ennen kuin mieheni katoaa, haluan kuvata hänet tarkasti. Haluan nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, lihaksen ja ruumiinosan. Haluan todistaa, että hän oli. En koskaan ajatellut, että ihmisen ruumiinosat olisivat kiinnostavia, mutta nyt haluan tallettaa näistä jokaisen.

Tämä on menetykseni kartta.

Nainen pelkää tulleensa petetyksi alusta asti. Onko kaikki ollut valhetta, onko rakkautta koskaan ollutkaan? Yhteiset muistot muuttuvat epäluotettaviksi ja yhteinen menneisyys tuntuu katoavan. Nainen ei haluaisi menettää miestään, vaan kirjoittaa hänet muistiin tarkasti, kuin todistaakseen, että mies oli olemassa. Nainen piirtää menetyksensä kartan, aivan kuten Kolumbus piirsi karttaa purjehduksestaan. Samalla koko ajan miettien, miten saatoin olla näin väärässä, enkö todella koskaan epäillyt mitään?

Haastattelussa Ahava itse toteaa näin: ”Kolumbus purjehti neljä kertaa yli valtameren eikä silti koskaan ymmärtänyt, ettei ollut saapunut Intiaan. Minua kosketti hänen epätoivoinen vimmansa olla oikeassa. Mielessäni samaistuivat nämä huudot: Kolumbus huutamassa ”Siellä oli Intia!” ja minä itse: ”Minulla oli mies!”

Ahavan teksti on paljasta, runollista ja kauniin yksinkertaista. Kirjan sivuilla ei ole yhtään turhaa sanaa. Kaikki olennainen, hätä ja tuska, kaipuu ja pettymys, on läsnä käsin kosketeltavana. Kirja tekisi mieli ahmaista yhdeltä istumalta loppuun, mutta välillä on ihan pakko pysähtyä punnitsemaan sanojen painoa.

-Minä haluan hautajaiset.

-Ei tunnu kuolleelta, sanoo mieheni ja kävelee pois.

 

 

 

Perjantain teemapostausten sarja saa jatkoa, nyt pääsette kurkistamaan meidän #lempijuttuja. Luvassa on ainakin kirjoja, joita et malta laskea käsistäsi, reseptejä, jotka saavat veden kielelle sekä löytöjä, joista emme luovu.

suhteet

Kultainen sydän

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Kultainen sydän

Yksi parhaista ystävistäsi oli teoillaan, sanoillaan ja asenteellaan loukannut sinua. Asettanut edellesi jotain, mikä ei sinne kuulunut. Kerroit, että olit itkenyt viikkojen ajan joka ikisenä iltana: Miten voi olla, että hän ei välittänyt sen vertaa? Eikö hän yhtään nähnyt, miltä minusta tuntui?

Mutta sitten mä ajattelin, että ei hyvää, pitkää ystävyyttä kannata tämän takia pilata.

Minkä takia sitten kannattaa, jos ei tämän! ajattelin mieli täynnä suuttumusta puolestasi. En sanonut ääneen mitään, mutta myöhemmin ymmärsin, että olit sanoillasi vastannut minun raadolliseen kysymykseenikin.

Sanoillasi kerroit, että yhteys on vaalimisen arvoista silloinkin, kun loukkaukset pakottavat aamu toisensa jälkeen heräämään silmät turvonneina. Sanoit, että tahtomisesta on kiinni jokainen merkityksellinen ihmissuhteemme. Ja ennen kaikkea sanoit, että ei ole suhdetta, joka kannattaisi anteeksiantamattomuudella pilata.

Et ollut jäänyt odottamaan anteeksipyyntöjä, katuvia sanoja tai hyvitystä. Olit itkenyt itkusi salassa ja antanut mielessäsi anteeksi niin kauan kunnes loukattu mieli ei enää muistanut olevansa satutettu. Niin vakaasti olit päättänyt valita ystävyyden yli loukattujen tunteiden.

kultainen sydän

En koskaan unohda sanojasi. Ja aina kun muistan niitä, muistan myös, millainen on sydämesi. Muistan, millaisen sydämen haluaisin.

suhteet

Mä voin tulla sun luokse

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Mä voin tulla sun luokse

Ollaan oltu aina yhdessä, minä ja pikkusiskoni. En muista elämää ilman sinua. Olemme jakaneet paljon, ensin yhteisen huoneen, ja myöhemmin opiskelija-asunnon. Vieretysten olemme leikkineet nukeilla, itkeneet sydänsuruja ja kertoneet ensimmäisenä toisillemme kaikki tärkeät jutut. Välillämme on toisinaan ollut valtameriä, mutta useimmiten käteni on yltänyt koskettamaan sinua.

”Sä voit lähtee mun luota ja muuttaa Meksikoon,
jos ne ei pidä susta huolta, mä luurin päässä oon
ja tuun kentälle vastaan jos haluut kotiin”

Tällaista koko elämän mittaista yhteistä taivalta on vaikea pukea sanoiksi. Elämäni haikeimpiin hetkiin on kuulunut se, kun muutin vuodeksi vieraaseen maahan ja sinä jäit lentokentälle vilkuttamaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni rakastuin ensi silmäyksellä, kun pidin sylissäni sinun muutaman tunnin ikäistä pientä poikaasi.

Toki varsinkin pahimpina kasvun vuosina on otettu rajusti yhteen, eikä edelleenkään sanoja säästellä. Olemme erilaisia ja monista asioista eri mieltä. Kaiken peittää kuitenkin niin vahva yhteenkuuluvuuden tunne, ettei sitä uhkaa mikään. Sinä pompit riemusta, kun kerroin, että olin vastannut myöntävästi kosintaan. Sinä ajoit minut sairaalaan, kun vasta viinirypäleen kokoisen vauvani sydän oli lakannut lyömästä. Tiedän, että kaiken sen kanssa, mitä näiden lauseiden väliin mahtuu, ja mitä elämäksi kutsutaan, voin tulla sun luokse.

IMG_2135

Kun tulit muutaman vuoden minun perässäni yläasteelle ja ensimmäisenä päivänä sinua vähän jännitti, lupasin, ettei ole mitään hätää. Minä pidän sinusta huolta. Ja pidän edelleen, aivan kuten sinäkin minusta.

vapaalla

Aina on aihetta juhlaan

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Aina on aihetta juhlaan

Helmikuu on ollut hulinakuukausi. Takana on kolme vauhdikasta viikonloppua, kaikki erilaisten juhlien merkeissä vietettyjä. Ensin juhlittiin kolmekymppistä ystävää purevassa pakkasessa posket punaisina, seuraavaksi uunituoretta avioparia rennosti pelaillen ja viimeisimpänä viisikymppistä.

Teen paljastuksen: ennen en perustanut juhlista ollenkaan niin paljon kuin nykyään. Järjestelyjen, viestiketjujen ja vaivan vaakakuppi tuntui monesti painavan enemmän kuin juhlista jäävät muistot ja sankarin ilo. Kuulostaa vähän kyyniseltä, tiedän. Vähitellen olen kuitenkin alkanut tajuta juhlimisen ja yllätysten jujun. Parhaimpia muistoja viime vuodelta jäi niistä hetkistä, kun oltiin kokoonnuttu meidän tai jonkun ystävän ruokapöydän äärelle, sohvannurkkaan tai saunan lauteille. Juhlittiin valmistumista, pyöreitä (ja väli-) vuosia, nimipäiviä, kesäloman alkamista, milloin mitäkin. Vaikka järjestelyt jäivätkin välillä vähän viime tippaan, oli jokaisessa juhlassa mukana se tärkein: ihmiset, joiden kanssa haluan muistojani luoda. Olen myös saanut huomata, että juhlista jääneet muistot ovat kaiken etukäteisvaivan arvoisia. Lisäksi olen oppinut, ettei juhlimisen tarvitse tarkoittaa pönötysjuhlia, eikä muistojen luominen ihan aina vaadi niin valtavasti vaivaakaan.

19.2.

Olen siis kääntänyt kelkkani yllätysten ja juhlimisten suhteen. Kuten eräs viisas ystäväni on monesti sanonut, elämästä jäävät mieleen arjen toistuvat rutiinit ja arjesta poikkeavat kohokohdat. Rakastan rutiineja, mutta olen oppinut rakastamaan myös juhlahetkiä. Jokainen syntymäpäivä, valmistuminen, vauvan tulo ja uusi koti ansaitsee tulla juhlituksi ja muistetuksi. Sitä paitsi, jälkeenpäin muistellaan kuitenkin vaivan sijaan yhdessä vietettyjä hetkiä.

suhteet

Pettynyt sydän

julkaissut Heini1 kommentti artikkeliin Pettynyt sydän

Pettynyt sydän on aina haavoittunut sydän. Sitä ei ole kuultu tai nähty, se on jätetty huomiotta tai hoivatta. Pahimmillaan sillä on leikitelty tai se on kokonaan hylätty. Pettynyt sydän on vereslihalla. Se koittaa hartiavoimin välttää uusia tilaisuuksia tulla satutetuksi.

Pettynyt sydän on myös haavoittava sydän. Sydämen säröt ja sirpaleet satuttavat myös niitä, jotka uskaltavat tulla haavoittuneen lähelle. Ja vaikka se koittaa itseään – ja toisinaan muitakin – suojellakseen pysyä tarpeeksi etäällä muista, se samaan aikaan kaipaa kipeästi niitä, jotka tulisivat ja pysyisivät. Lujia ja rohkeita, jotka eivät kavahda kauemmaksi, kun omaakin sydäntä alkaa särkeä toisen kipu. Niitä, joiden rakkaus peittoaa pettymysten voiman. Ihan kaiken se peittää.

Siinä missä rakkaus voi parhaillaan parantaa, matkan aikana pettynyttä sydäntä kannattelevat ennen kaikkea kaksi asiaa: lempeä usko ja järkkymätön toivo.

Lempeä usko ei odota pettyneeltä sydämeltä mahdottomia. Se ei vaadi kasvamaan kohti jotain ylevää tai edes katsomaan tulevaan päivään, sillä huominenkin näyttää pettyneestä pettymysten värittämältä. Lempeä usko sanoo, että ihan hyvin pärjäät tänään. Ja jos haluat, niin tule meidän sohvalle. Lempeä usko hoivaa, hellii ja halaa. Kaiken se uskoo.

Järkkymätön toivo ei anna lupauksia, joista se ei voi olla aivan varma. Se tietää, että perusteeton toivo olisi pahinta, mitä pettyneelle voisi tarjoilla. Sen tähden järkkymätön toivo sanoo vain sen, minkä varmaksi tietää: vielä tulee päivä kun kaikki on kirkkaampaa. Järkkymätön toivo kantaa, kohottaa ja kurottaa. Kaiken se toivoo.

Älä siis sano pettyneelle sydämelle, että ryhdistäydy, ota itseäsi niskasta kiinni ja katse eteenpäin! Pettynyt sydän ei pysty siihen ennen kuin se on alkanut tarrata sanoista merkityksellisimpiin: aion pysyä sun vierellä aina.

 

pettynyt sydän
vapaalla

Lomalla

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Lomalla

Olimme viikonloppuna lomalla. Keskellä talven pisimmiltä tuntuvia viikkoja karkasimme hetkeksi lämpimään. En aiemmin oikein tajunnut koko juttua. Kuka nyt haluaisi sulkeutua useammaksi päiväksi saman katon alle poistumatta sieltä mihinkään? Eikö lomaan kuulu vähintään ne pakolliset nähtävyydet tai edes jonkinlaista suunnitelmallisuutta? Kun kuopuksen vauvavuoden uuvuttamina ensimmäistä kertaa lähdimme tällaiselle lomalle aivot väsymyksen sumentamina ja silmät verestäen, luulimme tulleemme taivaaseen.

Varmaan arvasitkin jo, kyseessä on tietysti kylpyläloma! Äärimmäisen toimiva konsepti, ainakin näin lapsiperheen näkökulmasta. Missä muualla voit vetelehtiä kokonaisen viikonlopun kylpytakissa ilman, että kukaan katsoo sinua oudosti? Mitään sen kummempia suunnitelmia ei tarvita ja kaikki oleellinen on ihan käden ulottuvilla. Tärkeimpänä aktiviteettina on siirtyminen seisovasta pöydästä toiseen ja höyrysaunasta hierovan suihkun kautta porealtaaseen.

Jos et ole vielä koskaan kokeillut, niin karista ihmeessä ennakkoluulosi ja anna kylpylälle mahdollisuus! Saatat yllättyä positiivisesti. Parhaimmillaan saat viikonlopun täydeltä rentoutumista, hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa paikassa, jossa lasten viihtyminen on taattua. Pahimmassakin tapauksessa saat sentään runsaan aamiaisen ja yön jonkun toisen petaamassa sängyssä.

Minusta ainakin juuri nyt tuntuu, että sormet kaikesta vedessä lillumisesta ryppyisinä jaksan taas arkeakin hitusen paremmin.

suhteet

Ole minulle olkapää

julkaissut SuviJätä kommentti artikkeliin Ole minulle olkapää

Haluaisit niin kovasti lohduttaa. Haluaisit sanoillasi pyyhkiä pois poskilleni vierivät kyyneleet ja viesteilläsi välittää toivoa tuskan keskelle. Haluaisit kertoa, kuinka kaikki kyllä järjestyy ja tunnelin päässä pilkottaa valo. Saanko kuitenkin esittää yhden pyynnön?

Tarvitsen kipeämmin olkapäätäsi kuin sanojasi, sillä joskus lohdutukseksi aiottu viiltää kaikkein terävimmin. Juuri sanoillasi niin helposti vierität lisää kyyneleitä jo ennestään märille poskilleni. Harkitsematta matkaan lähetetty lohdutus muuttuukin mielessäni muistutukseksi kaikesta siitä, mitä ei ole. Siksi toivonkin, että toivottomalla hetkellä kyyneleitäni katsellessasi mieluummin nielisit neuvosi kuin loukkaisit lohdutuksellasi.

Älä käsitä väärin. Ymmärrän toki, että tarkoitat ainoastaan hyvää. Toivot niin, että toiveeni toteutuisi ja tuskani talttuisi. Sanasi syntyvät siellä missä rakkaus asuu, sillä sydäntäsi särkee katsella kipuani, mutta siitäkin huolimatta ne saattavat tahtomattasi joskus satuttaa. Siksi toivonkin, että silloin kun et osaa sanoa mitään, valitset olla vierelläni hiljaa.

Minä nimittäin kestän sen, ettei sinulla ole antaa vastauksia. Kestätkö sinä?

suhteet

Ihan tavallinen elämä

julkaissut HeiniJätä kommentti artikkeliin Ihan tavallinen elämä

Sinä petyit tavalliseen elämään. Siihen, jossa aamulla mennään töihin ja iltapäivällä tullaan kotiin syömään. Siihen, jossa maksetaan laskuja, suunnitellaan seuraavaa lomaa ja pestään pyykkiä. Siihen, jossa koti on välillä sekaisin, ihmissuhteet solmussa ja harrastusvuoro peruttu. Siihen, jossa rakastetaan ja riidellään. Siihen, jossa joskus päätit pysyä.

Tässäkö tämä nyt oli? On pakko olla jotain muuta! Mun piti tehdä elämässä jotain erityistä! Mä en halua tällaista elämää!

Pettymyksesi oli niin valtaisaa, että lähdit tavallisesta. Jätit taaksesi katsomatta tiistai-illan pannukakut, lauantaipäivän ulkoilut ja sunnuntaiset kirkkoretket ja leffahetket. Muistitkohan niitä enää ollenkaan? Otit suunnaksesi sen, mistä et aiemmin mitään tiennyt. Sen, jossa ahdistus turrutetaan hetkeksi kerrallaan. Sen, jossa ihmissuhteet ovat lyhyitä ja yhteys ohutta. Sen, jossa ilo on pinnisteltyä ja onni tuntematonta.

Minä olin jo varhain nähnyt, miten elämälle käy kun siitä taitetaan pois tavallisuus. Siitä jää jäljelle seinät, joiden läpi käy tuuli, ja perustus, joka on arvaamaton kuin laho lankkulattia. Sen tähden oman elämäni toivotuin päämäärä oli se ihan tavallinen elämä. Juuri se, josta sinä lähdit. Toivoin aivan tavallisena toistuvaa torstaita ja jokalauantaista saunavuoroa. Onneni suurin mitta oli ulko-ovelle asti leijaileva ruuan tuoksu ja ruokapöytä jonka äärellä puheensorina ei lakkaisi.

Ja kun me sitten tapasimme, en koskaan tiennyt mitä sanoa. Luulen, että meidän kummankin oli vaikea löytää sanoja. Jutustelumme tuntui niin kummalliselta – aivan kuin hetki sitten olisimme ajatelleet elämästä samoin ja nyt yhtäkkiä yhteisiä ajatuksia oli vain vähän. Ylilaidan lyöviltä tunteilta turvassa olevia aiheita oli sitäkin vähemmän.

Mutta olin päättänyt odottaa. Halusin olla valmis aukaisemaan oveni, silloin kun näkisit, mistä kaikesta olitkaan luopunut. Silloin kun haluaisit tulla takaisin. Silloin kun huomaisit, että tavallisesta hyvään on matkaa vain kiitollisuuden verran.

Toivon, että yhtenä päivänä saan sanoa: tuu sisään, pannukakku tuli juuri uunista, keitetään kahvit.

suhteet

Seikkailulla

julkaissut AnnaJätä kommentti artikkeliin Seikkailulla

”Äiti mennäänkö seikkailulle tuonne metsään?”
”Ei me taideta näin myöhään enää viitsiä mennä, siellähän on jo ihan pimeää.”
”Ei se haittaa, kyllä me selvitään kun pysytään vaan yhdessä!”

Tätä ajattelen silloin, kun aamuyön tunteina sänky on täynnä pieniä varpaita, joita ei sieltä hennoisi pois häätää, mutta jotka terävinä tunkeutuvat kylkeen ja tekevät nukkumisesta lähes mahdotonta.

Tätä toistelen mielessäni silloin, kun erimielisyydet ovat suuria, ymmärrys vähäistä ja tekisi mieli kääntää selkä.

Kaikista eniten tähän keskityn silloin, kun kiire naputtaa takaraivossa, mutta tilanne vaatii pysähtymään, keskittymään, huomaamaan.

Elämä tapahtuu, eikä läheskään aina juuri minun ehdoillani. Välillä metsässä on niin pimeää, ettei edessä kulkevaa polkua meinaa erottaa. Mutta, pieni poikani, olet aivan oikeassa. Kaikesta selvitään, kun pysytään yhdessä.

blogi 150118_2

P.S. Tottakai lähdimme rohkean ja luottavaisen poikani kanssa seikkailemaan pimeään metsään. Ja aivan kuten hän lupasi, hyvin meni!