Kun menimme naimisiin, jaoimme mieheni kanssa kuin itsestäänselvästi joulut tasan. Joulua on vietetty joka toinen vuosi minun vanhempieni ja sisareni perheen kanssa, ja joka toinen vuosi mieheni lapsuudenkodissa. Vuorotellen olemme siis molemmat olleet aivan kuin vieraina toistemme joulussa. Perheidemme jouluperinteissä on eroja, mutta emme kumpikaan ole niin fanaattisia joulunviettäjiä, että tällä olisi ollut suurtakaan merkitystä. En muista, että olisin hänen kotonaan itkenyt jouluikävää tai kaivannut omieni pariin. Kuitenkin, mitä pidempään olemme olleet yhdessä, sitä useammin on mieleen tullut ajatus meidän yhteisestä joulusta. Millainen se olisi? Mitä perinteitä toisimme siihen omien perheidemme joulunvietosta, ja mitä jättäisimme ehdottomasti pois? Olisiko jo aika joulun olla meidän yhteinen?
Aikaisempina vuosina lähdimme joulunviettoon jo hyvissä ajoin, ja viivyimme reissulla pitkään. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin venyttäneet lähtöä aattoon saakka, ja nauttineet aattoaamun rauhasta ihan vain oman perheen kesken. Vaikka joulua on aivan ihana viettää suvun keskellä, huomaan, että samalla kaipaan tosi paljon pyhäpäivien suomaa rauhaa ja lepoa. Jouluna en jaksaisi edustaa, en kyläillä enkä harrastaa small talkia. Kaikkein mieluiten viettäisin päivät pyjamassa sohvalla uusi kirja kainalossa, lahjaksi saadun lautapelin kimpussa, tai lasten kanssa pulkkamäessä. Mielikuvissani kynttilät lepattavat hiljaa, joulumusiikki soi taustalla, pöydässä on vain perheemme lempijouluherkkuja, eikä kotoa tarvitse lähteä minnekään. Siihen unelmieni jouluun kutsuisin mielelläni lähimpäni mukaan, avaisin kotini oven, laittaisin pöydän koreaksi ja levittäisin yövieraille patjat lattialle. Ovesta astuvilta rakkailta riisuisin hartioilta kiireen ja velvollisuudet, antaisin jalkaan pehmoiset tossut, käteen glögimukin ja kehottaisin ottamaan rennosti.
Yhden parhaista jouluista ikinä vietimme vuokramökissä Lapissa. Siellä ei ollut paineita joulun sujumisesta tietyn kaavan mukaan, kun puitteet olivat joka tapauksessa tavallisesta poikkeavat. Oli aikaa harrastaa, rentoutua, jutella ja leikkiä. Eikä lahjavuorikaan paisunut mahdottomaksi, kun kaikki paketit piti ensin autolla raahata perille, ja vielä sieltä takaisinkin. Jotain tuon joulun kiireettömyydestä ja mukavasta tunnelmasta toivoisin voivani siirtää jokaiseen jouluuni.
Tulevana jouluna pakkaamme taas kimpsut ja kampsut autoon, ja suuntaamme hyvillä mielin mummolaan. Ja voi hyvin olla, että tämä sama perinne tulee jatkumaan vielä pitkään. Onhan lasten riemu serkusten kokoontuessa myös tärkeä osa unelmieni joulua. Mutta entäpä jos ensi vuonna tapaisimmekin meillä?
//Anna
kaleidoskooppi.net 