Avainsana: pohdintoja

Paras ja tehokkain ekotekoni on varmasti tämä: en mene kauppoihin kiertelemään enkä roiku nettikaupoissa. Olen huomannut, että ”tarpeita” ilmenee sitä enemmän mitä enemmän vietän aikaa uusien vaatteiden ja tavaroiden läheisyydessä ja niitä katsellen. Mielihaluja uusista tuotteista ilmestyy vähemmän, kun en altista itseäni niille. Olen myös lakannut käymästä muuten vain alerekeillä silloin, kun kaupassa olen. Pyrkimykseni on ostaa vain tarpeeseen (siinä vasta hankalasti määriteltävissä oleva termi!) etukäteen suunnittelemani ostos.

Sen lisäksi ovessani lukee ei mainoksille. Tiedän, mitä tarvitsen ilman mainoksia, enkä halua ostaa jotain vain siksi, että se on alennuksessa. En myöskään halua, että puita hakataan vain siksi, että saadaan tehtyä paperia, joka täytetään kuvilla tavaroista, joita en tarvitse.

Yksi edellisiin liittyvä pyrkimykseni on myös opetella tyytymään siihen, mitä on. Sain vierashuoneeseeni sängyn ystävältäni, joka ei enää tarvinnut sitä. Siitä seurasi se, että minulta puuttui päiväpeitto. Laiskuuttani en saanut sellaista ostettua moneen kuukauteen. Mutta sitten kävikin niin, että naapurini tarjosi itselleen ylimääräistä päiväpeittoa minulle. Päiväpeitto ei ole sellainen, jonka itse ostaisin. Mutta minusta se on aivan riittävän hyvä – se mätsää räsymaton raitoihin, on siisti ja sopivan kokoinen. Tyydyn tuohon ja olen kiitollinen uudesta päiväpeitosta, enkä mene ostamaan uutta, ehkä täydellistä tilalle.

// Heini

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimana pohdimme perjantaisin kukin vuorollamme omia ekotekojamme.

Puin ihan liikaa päälle ja kirkkaalta taivaalta porottava aurinko saa hikinoron valumaan selkää pitkin. Pulkka kiihdyttää vauhtiaan alamäissä ja hakkaa kantapäille, eikä kyytiläinenkään meinaa pysyä pystyssä, saati sitten hereillä, vaikka mitä temppuja yrittäisi.

Ärsyttää.

Jo lähtiessä meni hermo, kun yritin asetella lasta pulkkaan niin, että hän olisi istuma-asennossa vielä viidenkymmenen metrin päästäkin. Sekin ärsyttää, että käytän tämän retken ja kauniin aamupäivän ärsyyntymällä kaikesta turhasta. En vain saa karistettua ärsytystä mielestäni, vaikka kuinka yritän, ja sekös vasta ärsyttääkin.

Aurinko paistaa pilvettömällä taivaalla saaden hangen kimmeltämään häikäisevästi. Oikealla puolella kohoavat lumiset tunturit, jotka kylpevät kauniissa aamupäivän valossa. Pakkanen puree poskia ja lumi narskuu kenkien alla astellessamme verkkaisesti suon poikki. Lapsikin nukahtaa pulkkaansa matkan aikana ja ottaa sopivasti pienet unet ennen kuin pääsemme perille. Kuinka ihmeellistä, että saamme tänäkin vuonna astella tällä samalla suolla ja nauttia talvesta näissä samoissa maisemissa. Kuinka ihanaa, että juuri täksi aamuksi annettiin näin kaunis sää ja kirkas taivas.

Yksi aamu, kaksi tarinaa. Voin valita kumpaa tarinaa kerron.

// Suvi

Ei ole ihan sama mitä ja miten kuluttaa. Suomessa ylikulutuspäivä osui viime vuonna huhtikuun alkuun – reilussa kolmessa kuukaudessa olimme kuluttaneet loppuun luonnonvarat, joiden olisi pitänyt riittää koko vuodeksi. Hurja kulutustahtimme on valtava uhka paitsi luonnolle, myös esimerkiksi kehittyvien maiden elinkeinoille ja toimeentulolle, jotka ovat riippuvaisia luonnonvaroista. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme neljä maapalloa.

Minulle on tärkeää, että kuluttamiseni on eettisesti kestävällä pohjalla. Se on yksi keskeisistä arvoista, jotka ohjaavat elämääni, ja sitä, millaisen esimerkin haluan antaa omille lapsilleni. En halua ostaa tavaroita tullakseni onnelliseksi, vaan haluan, että kuluttamiseni on vastuullista, ja että onnellisuus löytyy jostain ihan muualta. Näiden vuosien aikana olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten haitalliset vaikutukset vaateteollisuudella on ympäristöön. Esimerkiksi uusien farkkujen vesijalanjälki on noin 10 000 litraa vettä, yhtä paljon kuin kolmen kuukauden suihkut tai 17 vuoden juomavedet. Samaan aikaan yhden vaatekappaleen käyttöikä on nykyään puolet vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

Vielä kymmenen vuotta sitten elämäni oli todella erilaista kuin nykyään. Asuin yksin kerrostaloasunnossa, en omistanut autoa, mutta sen sijaan kulutin paljon aikaa ja rahaa kahviloissa ja ravintoloissa, ja shoppailu oli eräänlaista ajanvietettä, uusia vaatteita tuli ostettua melkein viikoittain. Lasten syntymän myötä heidän tarpeisiinsa panostaminen tuli välttämättömäksi ja vaihtelevien vuodenaikojen vaatimat erilaiset goretexit ja topat verottivat aluksi pakon sanelemana omia ostoksiani. Pikkuhiljaa siitä tuli kuitenkin enemmän itse valitsemani juttu. Nykyään teen ostoksia vain silloin, kun oikeasti tarvitsen jotain, enkä vain huvin vuoksi tai hyvän fiiliksen aikaansaamiseksi. Silloin harvoin kun itselleni jotain ostan, panostan tuotteiden laatuun ja ajattomuuteen, ja sitä kautta pitkään käyttöikään. Kulutan rahani mieluummin johonkin kestävään,  kuin kertakäyttöiseen. Heräteostosten sijaan minulle tuo paljon enemmän nautintoa sellaisten tuotteiden ostaminen, joiden hankkimista harkitsen rauhassa, joita varten olen ehkä säästänyt rahaa, ja joiden tiedän säilyvän käytössäni pitkään.

Sanomattakin kai selvää, että oma kuluttamiseni on vähentynyt huomattavasti. Nykyään mietin todella tarkkaan, mitä ostan ja tarvitsenko todella tämän uuden vaatteen tai tavaran. Esimerkiksi vaatteiden suhteen olen huomannut, että minulle ei tuo onnea joka kauden kuumimpien trendivaatteiden shoppailu, vaan olen helpottunut siitä, että vähät omistamani vaatteet säilyvät oiken pestyinä ja huollettuina hyväkuntoisina kaudesta toiseen, ja ovat helposti yhdisteltävissä keskenään. Haluan ostaa harkiten, koska vähemmälläkin pärjää.

”Jos paleleva saa lämpimän takin, hänen onnellisuutensa lisääntyy. Jos henkilö, jolla on jo kymmenen takkia, ostaa vielä yhden, hänen onnellisuutensa lisääntyy vain pieneksi hetkeksi.” Onnen ainekset: vähemmän tavaraa, enemmän elämyksiä, Suvi Vaarla

En halua näyttää lapsilleni sellaista esimerkkiä, että ostamalla tavaraa voi jotenkin lisätä omaa onnellisuuttaan. Toivon, että he oppivat onnen löytyvän jostain ihan muualta, kuin tavaroiden ostamisesta tai niiden omistamisesta. Olen ollut tosi iloinen huomatessani, miten vastuullisia ja harkitsevia kuluttajia heistä on jo nyt kasvanut. Molemmilla on esimerkiksi iso osa viime elokuussa synttärilahjaksi saaduista rahoista edelleen säästössä odottamassa jotain erityisen mieluisaa hankintaa.

Elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa ilman tavaroita on mahdotonta selvitä, eikä se ole minunkaan tarkoitukseni. Seuraan aikaani ja inspiroidun ympärilläni näkemistäni asioista, asun mielelläni kauniissa kodissa ja pukeudun nätteihin vaatteisiin. Haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon, ja löytää ne minulle luontevimmat tavat pitää huolta ympäröivästä maailmasta ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksista turvalliseen ja puhtaaseen elinympäristöön. Tämän vuoksi itse ostoksia tehdessäni mietin tarkkaan tarvitsenko todella sen kymmenennen parin farkkuja tai uudet korvakorut tai sohvatyynyn päälliset.

Ei kaikkea näkemäänsä kaunista tarvitse omistaa! Väliaikaisesti pienessä asunnossa asuessani olen huomannut, että mitä vähemmän omistan tavaraa, sitä yksinkertaisempaa ja paremmin hallittavaa arki on. Mieluummin tuhlaan rahojani johonkin sellaiseen, joka oikeasti lisää onnellisuuttani, kuten esimerkiksi perheen kanssa yhdessä vietettyyn aikaan, elämyksiin, tai läheisteni lahjomiseen. Eikä omastaan antaminenkaan koskaan ole ainakaan minun hyvää oloani vähentänyt, päinvastoin.

//Anna

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimina pohdimme maaliskuun perjantaipostauksissa omia ekotekojamme.

Tunnustan: olen laiska kierrättäjä. Biojätteen, lasin ja metallin olemme kierrättäneet jo useamman vuoden ajan, sillä niille on omat astiansa taloyhtiömme katoksessa. Laiskuuttani en ole viitsinyt viedä muovi- ja kartonkijätettä erillisiin keräyspisteisiin. Noin vuosi sitten tajusin kuitenkin, että myös pahville ja kartongille on taloyhtiössämme oma astia. Siitä lähtien olemme kierrättäneet pahvin ja kartongin ja olen huomannut, että suuri osa kotitalousjätteestä koostuu pahvisista pakkauksista. Toivon, että jossain vaiheessa taloyhtiöömme tulisi vielä oma keräysastia myös muoville, jolloin sekajätettä tulisi enää hyvin vähän.

Ymmärrän, että monet ympäristöystävälliset teot vaativat arjessa enemmän vaivannäköä kuin epäekologisempi toimintatapa. Kierrätys on siitä hyvä esimerkki. Joskus voi kuitenkin käydä niinkin, että on laiska mutta siinä sivussa samalla myös ympäristöystävällinen. En ole kovinkaan kiinnostunut vaatteista (enkä varsinkaan niiden ostamisesta), ja omistan aika vähän vaatteita. Nykyään puhutaan usein siitä, kuinka tulisi ostaa eettisesti valmistettuja vaatteita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkein ekologisinta ja eettisintä olisi vähentää vaatteiden ostamista ylipäätään. Oma vaatekaappini on hyvä osoitus siitä, että vähemmälläkin pärjää.

Kulutustottumuksiani analysoidessani mieleeni tuli heti yksi asia, joka aiheuttaa minulle huonoa omaatuntoa: liiallinen veden kulutus. Käyn suihkussa päivittäin – mikä on tietysti kanssaihmisiä ajatellen ihan suotavaa – ja vietän suihkussa usein melko kauan aikaa. Sen lisäksi pesen varmasti ihan liikaa sellaisia vaatteita, jotka eivät varsinaisesti edes ole likaisia ja joille riittäisi pelkkä tuuletus. Seuraava ekoaskeleeni voisikin olla se, että alan viettää vähemmän aikaa suihkussa ja pestä harvemmin pyykkiä.

// Suvi

Vieraskynäilijämme Hannahin inspiroimana pohdimme tänään ja tulevina perjantaina omia ekotekojamme.

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Syksyllä kirjoitimme jokainen yhden tekstin meille tärkeistä arvoista. Heini kirjoitti sitoutumisesta, Suvi läsnäolosta ja Anna huomaavaisuudesta. Nyt keväällä jatkamme pohdintoja.

Suurin uhka läsnäololle on omat poissaolevat ajatukseni. En halua pitää mielessäni asioita, jotka eivät liity käsillä olevaan hetkeen tai kanssani oleviin ihmisiin. Olen havainnut, että voin olla paremmin läsnä, kun pidän kiinni kolmesta käytännön keinosta: listoista, lukujärjestyksestä ja luurittomuudesta.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka käteviä listat ovat elämänhallinnan kannalta. Teen listoja kaikesta: pakkauslistoja, ostoslistoja, siivouslistoja, lahjalistoja (en itselleni), to do -listoja… Uusin kokeiluni on pitää mieleenjuolahtavien asioiden listaa paperilla puhelimen sijaan. Kyllästyin nimittäin siihen, että aina uuden asian juolahtaessa mieleen jouduin ottamaan puhelimen esille kirjoittaakseni ajatuksen muistiin. Kun olen kirjoittanut ajatuksen vihkoon, voin huoletta lopettaa kyseisen asian ajattelemisen kunnes on aika hoitaa se (ks. seuraava kappale). Listat vapauttavat ajatuskapasiteettia, kun ei tarvitse pitää mielessä hoidettavia asioita. Sen sijaan voin olla läsnä sekä fyysisesti että henkisesti.

Kouluissa on lukujärjestys hyvästä syystä: se osoittaa, mihin aiheeseen kulloinkin keskitytään. Samasta syystä olen alkanut tehdä oman viikoittaisen lukujärjestyksen. Oma aikatauluni ei tosin ole aivan tunnintarkka, mutta luo kuitenkin sopivat raamit viikkooni. Toimin seuraavasti: viikon alussa hahmottelen vihkoni aukeamalle visuaalisesti joka päivän. Merkkaan kunkin päivän kohdalle kodin ulkopuoliset menot sekä ne ajankohdat, jolloin minulla on mahdollisuus hoitaa asioita joko kotona tai kaupungilla. Sitten mietin, mitä asioita tuon viikon aikana olisi saatava hoidetuksi ja merkkaan ne lukujärjestykseeni sopiviin kohtiin. Näin minun ei tarvitse miettiä hoidettavia hommia muulloin kuin silloin, kun on niiden aika.

Viimeinen vinkkini läsnäoloon on luurittomuus. Kun olen ystävieni kanssa, haluan olla heidän kanssaan. Silloin en ole kiinnostunut maailman menosta, muiden ystävieni kuulumisista tai somefeedini sisällöstä. Siksi päätän jättää puhelimeni pöydälle tai laukkuun sosiaalisissa tilanteissa. En pidä samalla yhteyttä muihin ihmisiin, vaan keskityn niihin, jotka istuvat nenäni edessä.

// Suvi

Päätimme kaikki lähteä Annan tapaan ja mukaan Matkalle merkitykseen. Syksyllä kirjoitimme jokainen yhden tekstin meille tärkeistä arvoista. Heini kirjoitti sitoutumisesta, Suvi läsnäolosta ja Anna huomaavaisuudesta. Nyt keväällä jatkamme pohdintoja.

Minulla meni pitkään ymmärtää, että aika ei koskaan riitä kaikkeen. Avun ja tuen tarve ympärillä on aina suurempi kuin mitä pystyn antamaan. Ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava viettää aikaa, on aina enemmän kuin joiden kanssa on mahdollista nähdä. Työn voisi aina tehdä paremmin. Koti olisi kiva pitää siistimpänä, liikkua voisi useammin, kotiruokaa laittaa tiheämmin.

Kaikki tuo tarkoittaa, että on pakko valita. Keiden kanssa vietän aikaani päivittäin, viikottain, kuukausittain? Mihin juttuihin käytän saamani tunnit? Ketkä ihmiset ja mitkä asiat ovat prioriteettejani? Entä paljonko tarvitsen lepoa? Olen tullut huomaamaan myös sen, että jos en tee valintoja tietoisesti, ajaudun todennäköisemmin käyttämään aikaani toisin kuin haluaisin. Joko laiskottelen tai uuvun ja joka tapauksessa ainakin elän arvoristiriidassa.

Olen siis alkanut suunnitella ja kalenteroida enemmän. Se on tuonut uudenlaista levon tuntua elämääni.

Arkipäivien suunnittelussa pärjään jo ehkä kohtuullisesti. Olen kuitenkin viime viikkoina huomannut, että isompien kokonaisuuksien suunnittelu ja niihin tarttuminen on hankalampaa. Olen törmännyt muutamassa eri yhteydessä ajatukseen, joka on mietityttänyt.

Ihmisellä on taipumus aliarvioida itseään suurissa asioissa ja aliarvioida itseään pienissä asioissa. *

Usein yliarvioimme sen, mitä voimme saada aikaan lyhyessä ajassa, ja aliarvoimme sen, mitä voimme saada aikaan pitkässä ajassa.**

Luulen, että tiedän melko hyvin, mihin aikani ja voimani riittävät päivä- ja viikkotasolla. Mutta pidemmillä aikaväleillä ja isommissa jutuissa tunnistan em. otteiden väitteen: aliarvioin aikani ja sen, mihin pystyisin, enkä siten sitoudu asioihin, joihin ehkä pitäisi.

Tulevina kuukausina päätänkin kiinnittää huomiota siihen, miten ajattelen ajastani isommassa mittakaavassa ja sitoutumisesta suurempiin projekteihin. Toivon, että saan itseni kiinni silloin, kun aliarvioin aikaani ja voimiani enkä siksi uskalla sitoutua. Vaatinee uskallusta tehdä jatkossa toisin kuin mihin on tottunut, mutta koitan muistaa silloin ystäväni sanat: ”Tää maailma on niin kesken. On kiire käyttää aika mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti, auttaen ja muita palvellen.”

// Heini

*Vakkuri, K. 2010. Sinä kirjoitat kirjan. Kirjapaino, Helsinki.

**Aamukahvilla-podcast. 2. jakso.